Kesä tuli, kesä meni... ilman blogijuttuja

Taas vierähtänyt kauan viime kirjoittelusta. Ei siihen oikein mitään syytä ole. Tavallaan toivoin, että voisin joskus kirjoitella asioista niin että olisi tullut jotain positiivisia muutoksia. Sellaisia ei kuitenkaan oo näkynyt (lue: ei ole näkynyt poikaystäväkandidaatteja).

Käytiin leikkauttamassa K:n tukka vähän aikaa sitten. Se oli jo kauan pyytänyt, niin oli kyllä pitkän harkinnan tulos. Mulla on vähän ikävä sen pitkää tukkaa, mut pääasia, että itse tykkää. Kesän sää on ollut vähän tylsä suurimman osan, en ole kovin montaa kertaa päässyt käyttämään lapsia rannalla uimassa. Mutta ehtiihän sitä vieläkin jos sää sallii. Kävin kaksi kertaa Helsingissä, alkuviikosta lasten kanssa Linnanmäellä ja nähtiin kavereita ja shoppailtiin. Lapset shoppaili leluja (ja mähän en vissii :D ). Ja noin kuukausi sitten oli mun oma ensimmäinen koskaan luxusloma! Siis mun porukat otti lapset kahdeks yöks putkeen heille yöks, ekaa kertaa kaikki kolme. Yhden yön takia en olisi edes mennyt sinne Helsinkiin asti.
Tämähän taitaa olla monelle yksinhuoltajallekin normaalia. Ei kaikille, mutta mun kuuleman mukaan suurin osa saa lapsivapaata säännöllisesti parikin yötä aina kerralla. Mä en oo koskaan kuulunu siihen ryhmään. Ja tääkin oli aika ainutkertainen tilaisuus. Olin mä sitä ennen luennoinut mutsille omasta mielenterveydestäni, että miten hyvää se ihmisille tekee, jos saa joskus käydä jossain ilman vastuuta jälkeläisistään. Jo bussimatkalla tunsin rentoutuneen olon, ei tarvinnut kieltää koko ajan kaikesta ja yrittää lahjoa käyttäytymään tai vastaavaa. Oli kyllä ihanaa. Tekisi hyvää joka kuukausi kyllä kahden vuorokauden vapaa!

Huomisen huomenna alkaa jo koulu! K menee neloselle. B menee eskariin. Se on aika jännää. B ei oo koskaan ollu ees päiväkodissa, on vaan ollut avoimen päiväkodin kerhossa mikä on ollut max 3 tuntia kahtena päivänä viikossa. Innoissaan odottaa kyllä sinne pääsyä ja uusia kavereita. Se on samassa rakennuksessa kuin K:n koulu, päiväkoti olisi ihan vieressä. Eskarit on siinä koulussa ja ruokailu koulun ruokalassa, mutta ulkoilu on siellä päiväkodin pihalla. D:nkin haluaisin sinne ja olen laittanut hakemuksen jo kauan aikaa sitten. Kesä tietysti vähän tällaista aikaa päiväkodeissakin, niin eihän ne sinne turhan takia ota. Mutta jos tässä ensi viikolla tai seuraavalla vaikka löytäisin jonkun työkokeilupaikan, ajattelin muutamassa paikassa käydä kysymässä, niin sittenhän niiden olis velvollisuus saada D:llekin paikka parissa viikossa. Itekin odotan muutosta että mulla olisi joku paikka minne mennä pois kotoa päivittäin käymään ilman lapsia, ja D on sellanen pikkupomo ja mun perään et sille todellakin tekisi päiväkoti vaan hyvää varmasti! Aluksi voisi olla hankalaa, mut pidemmän päälle kannattavaa.

Taidan tehdä eri kirjoituksen muista aiheista nyt, menee jotenkin kätevämmin erikseen lapsijutut kuin muut :)

K:n tukka ennen ja jälkeen :)

D ehti vilahtaa pois kuvasta :D

Mötley Crüe!!!!

Oon nyt niin innoissani <3
Sain ostettua lipun Mötley Crüen Helsingin konserttiin marraskuussa.
Lastenhoito-ongelmat saattaa tulla eteen, mut lippu nyt on ja ajattelen lähtökohtaisesti että mähän meen sinne! Oon tässä kauan miettiny, että jos ne vielä tulee Suomeen, mun on sit pakko päästä katsomaan!
Ne oli täällä kesäkuun alussa vuonna 2012 Helsingin Kaisaniemessä Rockin' Hellsinki -tapahtumassa. D oli sillon pariviikkoinen, ja käytiin sen kanssa siellä ulkopuolella kuuntelee. Ja oli ihan hyvät näkymätkin jostaisn kohtaa aitojen ulkopuolelta, niin tavallaan tää on toinen kerta kun nään ne, mut eka kerta sit kunnolla näkemiseen/niiden keikalla bilettämiseen.
Ajatella et pikku D sai jo vauvana ensimmäisen mahtavan musiikkikokemuksensa <3

Toivon että tulee hauskaa! <3

ps. luulen et siellä on paljon mun tyylisiä miehiäkin, sinkku-minä kyllä tykkää! Keinonahkahousuista ja kajalilla varustetuista pörrötukkarokkikundeista.... aah  ;)

Kuvan nappasin googlettelemalla

D 3-v, minä työnhakijaksi, uusi tukka jne

Luulen että tästä tulee vähän sekalainen postaus kuulumisia ja mietteitä. On vain nyt fiilis kirjoittaa, vaikkei mitään kummempaa aihetta ollut mielessä.

D täytti viikonloppuna 3 vuotta. Synttäreillä oli poni teema, lähinnä 'Paha poni', ja D oli innoissaan pahoista poneista mitä sai lahjaksi. Ja kaikesta muustakin. Ostin sille myös potkupyörän. Vielä on todella temperamenttinen ja vaativa tyttö (mä en usko uhmiin), synttärit meni miten meni. Vieraita tuli hyvin vähän. D:n synttärit on joka vuosi mennyt aina jollain tavalla huonosti. Varmaan joku kirous. Onneks se on silti vielä niin pieni ja tollanen hömppä ettei ymmärrä sitä niin, mutta kyllä mulla oli sinä iltana tosi paha mieli pienen puolesta kun vieraita jäi pois joko ilmoittamatta tai ilmoitti vasta viime hetkellä ettei ole tulossa. Tuli vähän turha fiilis ees järjestää mitään juhlia jos sinne ei tuu ketään. Eniten mua jotenkin ärsyttää se, kun jollain ei oo mun mielestä kunnon syytä olla tulematta. Sairaus, töissä tai tärkeämpi meno, sen ymmärtää tottakai, mut mulla on usein lasten synttäreillä jo joskus aikasemminkin ollut fiilis et jotkut ei vaan halua tulla sillon kun kutsutaan. Haluu mielummin olla rauhassa sillon kun ei oo muita vieraita. Ja niin oli nyttenkin jonkun/joidenkin kohdalla. Mut se ei oo juhlien pointti, että jokainen vieras vois tulla eri päivänä! Jos järjestää juhlat niin kyllä mä haluaisin että kutsutut tulee sillon ellei oo ilmoittanut siitä esteestä jo aikasemmin ettei pääse. Eikä muutenkaan oo enää synttärien tuntua ja juhlafiilistä sillon 'tullaan joskus paremmalla ajalla niin saadaan olla rauhassa'. Synttärit on sillon kun on. Ja jos moni tekee teiten tahtoen niin ettei tuu sillon kun on vieraat kutsuttu kun ei sit vissiin haluu hengata niiden muiden vieraiden kanssa, niin eihän sinne juhliin tuu ketään.
Mä olin kutsunu kahteen eri aikaan vieraita, ensin kaverit ja sitten sukua ym. Mutta meillähän on muutenkin aina tosi pieni suku, kun vaan tälleen yhden suvun puolelta. Eikä niistäkään kaikki tullut... Mutta siis kaveriaikana ei tullut kuin yksi aikuinen lapsensa kanssa. Ja sekään ei ollut ns. D:n kaveri. Edellisenä iltana sanoin D:lle et annatko tolla K:n kaverille kutsun vielä jos sekin haluais tulla. Onneks annettiin, koska muuten ei olis tullu KETÄÄN! Siinähän sit aamulla kun järkkäilee juhlia niin on lapsille sanonut että vieraita alkaa tulemaan yhdeltä ja ne koko ajan kyselee mollon kello on sen verran, niin olis ollu tosi kivaa vaan odotella lasten kanssa kun ketään ei tuu. Mutta joo.. tää nyt vaivaa mua lapsen puolesta. Muutenkin netistä lukenu hirveen paljon juttuja muiltakin että on kai ihan yleistä ettei synttäreille tuu porukkaa. Ite en sitä ymmärrä, koska mulle on itsestään selvyys ilmottaa ajoissa ja väliaikatietojakin, jos jossain vaiheessa on juhliin pääsy ollut epävarmaa. Mä kuitenkin oon aina laittanut kutsuihin pyynnön siitä että ilmoittaa tuleeko vai ei. Ja sitten se etten mä koskaan jää juhlista pois perusväsymyksen tai sellasen takia että haluu olla mielummin keskenään kun muiden vieraiden kesken. No ehkä sain nyt avautua tästä jo tarpeeksi niin muihin aiheisiin.
Ehkä ens kerralla laitan kuvapläjäyksen mun pienestä 3 vuotiaastani.

Mä aloitan nyt työnhaun. En tiiä mitä ja miten ja millon pääsisin töihin, mut kyllä on jo aika saada muutakin elämää lasten ja kodin rinnalle. Sillon joskus aloitin kosmetologin opinnot kun K oli alle 9kk, ja mulla meni koulussa pitkät päivät sen pienuus aikaa. Ehkä otti ekoja askeleita, ekat pottakerrat ym päiväkodissa niin etten mä ollu näkemässä, niin päätin sillon että jos saan vielä lapsia niin aion olla niiden kanssa kotona sen 3 vuotta. Ne on kuitenkin niin hetken vaan pieniä, niin pitää ottaa siitä kaikki ilo irti (ja surukin. Kuitenkin kaikki kokemukset). Sen nyt tein ja oon siitä hyvillä mielin vaikka D:n luonne on koetellutkin paljon jaksamistani.

Tosin tämä kesän aika mua mietityttää. Tietenkin tytöt pääsisi hoitoon jos mulle tulisi tarve siihen, mutta mulla tulis huono omatunto siitä että pilaisin K:n kesäloman. Sen koko kesä menisi pitkät päivät yksin kotonaan. Kai 9-vuotiaan sitten pitäisi pärjätä yksin, mutta mä en osaa kuvitella sitä niin. Eri asia se olis syksyllä kun se on koulussa, ettei tarvitsisi olla yksin kun muutama tunti koulun jälkeen yksin. Mutta koko päivä. Koko kesäloma. Mun vanhemmilla on kuitenkin vuorotyöt eikä kukaan muu muutenkaan ole velvollinen hoitamaan mun lapsia kuin mä itse. Joten vaikka mulla onkin kova hinku työelämään, toivon että voisin järjestää sen jotenkin niin että aloittaisin kuitenkin vasta syksyllä. Ehkä kesän aikana voisin tehdä jonkun 'työnhakukurssin' minkä voi kotona tehdä tietokoneen välityksellä.
Toki tiedän että työpaikat on muutenkin aika kiven alla näinä hetkinä, niin eihän ole edes kovin helppoa saada töitä, etenkin kun mulla ei ole juurikaan työkokemusta. Mutta tätä asiaa nyt mietin ja teen mitä pystyn ja mitä tulee tarjolle.

Alkukuusta oli tanssistudio TwoStepin kevätnäytös. Oli tietenkin ihanaa nähdä mun lapset (K ja B) esiintymässä. Tänään oli K:n tän kevään viimeinen breikki-kerta, syksyllä sit jatkuu. B:lla on vielä pari kertaa ja vielä joku esityskin. Mutta on ollut kivaa huomata K:nkin edistyvän tässä ja kaiken lisäks se tykkää siitä. Kiva jos löysi nyt sellasen harrastuksen missä viihtyy.
K kavereineen voitti koulunsa Talent-kisan missä nää breikkasi, niin ne saa esittää kevätjuhlassa sen esityksen myös. Sitä odotan innolla :)

Miehiä mulle ei ole tullut tarjolle, kappas vaan. Mut ei se kyl ihme oo, mä en oo juurikaan ihmisten ilmoilla ilman lapsia. Harmi, mut en mä tälle mitään voi. Oon haaveillut että pääsisin kesällä käymään yksin Helsingissä parin päivän reissulla. Mut kavereita tapaamassa, en mä sieltä miestä etsi, kun muutenkin haluaisin lähisuhteen enkä kaukosuhdetta.
Joku aika sitten yks mun kaveri tavallaan puhui itsensä pussiin tästä seurusteluhommasta. Kun oon jonkin aikaa miettinyt että ei se johdu mun lapsista ettei mun kaverit niin paljon hengaa mun kans, vaan sinkkuudesta, niin tavallaan se vahvisti väittämän. Puhui sellaista että olishan se kiva joskus sen kundin kanssa käydä viettämässä iltaa muiden parien kanssa. Olin siinä sitten että huomaatsä mitä sä just sanoit. Muiden parien. Miks ei sinkkukaverien. Niin kyllä sekin myönsi et kai se on sellai kivempaa kun että on molemmille seuraa. Sitä mieltä mäkin oon ennen ollut mut aina on joka asiaan kaikki et eiiii ei se siitä johdu, ei mikään vaikuta mihinkään. Vaikka mä oon äiti, niin mä oon vähän muiden äitien kanssa, kun yleensä niillä on mies. Onhan niillä jo siinä aikuista seuraa ja joku sinkku olisi vaan ylimääränen, tai sit jos on pakko se mies ottaa mukaan niin sillä miehellä voi tulla ylimääränen olo. Oon ite tosi vahvasti sitä mieltä että sinkkuus vaikuttaa enemmän seurustelevien kavereiden mun välttelyyn kun mun lapset. Lapset muutenkin usein leikkis huoneessaan tai sellai et aika paljon pystyy normaalisti juttelee niiden läsnäollessa, ainakin jos puhuu joistain asioista kiertoilmaisulla mitä lapset ei niin ymmärrä. Mutta jos oon kaverin kanssa ja sen mies on vieressä, en mä pysty puhuu samalla sille, kun sillon jos se kaveri olisi siinä ilman miestä.

Ja hei, mulla on muutes uus tukka! Ite tykkään, totuin tähän nopeesti ja tuntuu omalta itseltäni vaikkei tässä olekaan enää yhtään blondia.

Poikaystäväkuume

Mä oon vihdoin keksinyt tälle mun 'taudille' nimen, se on todellakin aivan ehdottomasti POIKAYSTÄVÄKUUME! Siinä mielessä kuin vauvakuumekin. Mulla on krooninen vauvakuume, mutta se on onneksi tällä hetkellä hallinnassa. Mutta tää todellakin tuntuu aika samanlaisesta kun ennen D:a vauvasta kuumeillessa, mut kohteena ei oo nyt vauva vaan poikaystävä. Sillon en pystyny oikein muuta miettimään ja muusta puhumaan ja koko ajan vaan mietin että miten mä sen vauvan saisin. Niin nyttenhän on nää ihan samat asiat esillä mutta (onneks) ei sentään nyt vauvasta vaan eihän vauvojakaan voi vaan alkaa aina tekemään joku kerta kun sellasen haluais, niin pitäis tähän poikaystäväkuumeen helpottamiseen olla olemassa jokin muu keino kun saada poikaystävä. Se olis toki mieluisin, mut se on aikalailla mahdoton näillä mun mieltymyksillä löytää siihen sopivaa 'uhria'. Mutta kyllä tää myös menee vähän väärinpäin siinä mielessä, että tuntuu et poikaystävä on paljon vaikeempaa saada kun vauva. Että eiks tän pitäis mennä just toisinpäin? Luulis et poikaystävä olis aika tavallinen asia olla ihmisellä, eikä näin kun mulla että jo sen miettimiseen menee melkein kaikki energia, ja on todella vaikeaa, melkein mahdotonta, koskaan löytää sellaista. Aikoinaan vauvakuumeen hoitoon oli paljon helpompaa toteuttaa se ratkaisu, vaikka no eihän sekään tietenkään ihan yksinkertaista ollut.

Oon taas miettinyt sitä millasen poikaystävän haluaisin ja kirjotellut listaa uusiksi. Aikasemmin oonkin tänne jo jonkun listan laittanu. Mut laitan nyt vielä uudestaan, kun tykkään tehdä listaa tästä asiasta, vaikka suurin osa onkin varmasti samoja :D
Ja siis todellakin tässä on kuvailtu sit vaan se mun UNELMAMIES, joten tiiän kyllä ettei tosi elämässä sellasta tuu löytyy ja on sit valmis joustamaan valinnoissa, tärkeintä olis vaan saada se joku fiilis, mikä nyt on mulle edelleenkin vielä mysteeri.

Ja tiedän kyllä sen että oon ite sitoutuminkammoinen ja tunnevammanen (tää meneekin tosi ristiriidassa sen asian kanssa että kovasti haluasin kuitenkin poikaystävän).

(kuva Facebookin sivuilta, kuvan ylhäällä näkyykin ton sivun nimi)
Tää sopii mulle vaan aika täydellisesti :D

Mutta nyt sitä listaa, mikä on kyllä aika pitkä :D

- Viiden vuoden tarkkuudella mun ikänen, mielummin siis lähempänä kolmea kun neljää kymmentä. Ja jos joustan niin mielummin alaspäin, enemmän osaisin kuvitella itseni nuoremman kuin reilusti vanhemman kanssa. Samanikäinen tietenkin olis paras.

- Suomea puhuva suomalainen. Tai ehkä joku aasialaisen näköinen, vaikka puoliks japanilainen tai korealainen kundi vois olla kans söpö..

- Hyväksyy ja osaa ymmärtää sen, ettei mulla ole juurikaan vapaata. Että sinne minne mä menen, niin yleensä lapset tulee myös mukana.

- Asuu lähellä eli Lappeenrannassa. Mulla ei oo autoa eikä oo tarpeeks vapautta liikkua kauan/kauas.

- Tykkää musiikista, ehkä jopa myös soittaa itse jotakin soitinta. Mutta kuitenkin niin että on joku musiikkimaku, eikä vain että 'kaikki käy'.

- Haluaa naimisiin ja lapsia. Sillä mielellään olis muutenkin jo itselläänkin lapsia, tai muussa tapauksessa on tosi lapsirakas ja jo jollain tapaa valmiiksi tottunut lapsiperhe-elämään

- Puhelias. Ei epäsosiaalinen, jotenkin syrjäytynyt, erakkomainen. Ei tarvitse alkoholia siihen että pystyy juttelee ihmisten kanssa, mutta ei täysin absolutisti, jotta vapaan koittaessa vois mennä sen kanssa joskus vähän bilettää.

- Sellanen kenellä on omia mielipiteitä, muttei tarvii päteä joka asiassa.

- Kiltti, muttei liian kiltti. Osaa olla empaattinen.

- Ei kiroile paljon, ja lasten seurassa osaa pitää kiroilun ainakin ihan minimissä. Ei siis tosiaan tarvitse tunkea kirosanaa joka lauseeseen.

- Ei tupakoi.

- Ei välitä mun ruokavaliosta (tai sen puutteesta), ei ainakaan valita siitä ja yritä puuttua siihen, koska en mäkään aio kieltää sitä syömästä eläimiä -oma valinta.

- Persoonallinen, myös ulkoisesti.

- Ei oo rasisti.

- Ei oo ahne, itsekäs, oman edun tavoittelija, kiittämätön jne..

- Ei skorpioni. Ja en tiedä pystyisinkö kuvittelemaan itseäni 24/7 kaksosen, vaa'an tai härän kanssa. Mieluiten jousimies, oinas tai leijona.

- Ei puhu paljon rahasta, eikä se senkään mielestä oo mitään tärkeimpiä asioita.

- Ei puhu naisista halventavasti eikä kohtele niitä sellai eikä pidä toista itsestäänselvyytenä ja itsensä 'palvelijana'.

- Mielellään ei lemmikkejä, koska meillä allergiaa ja keskityttäis mielummin lastenhoitamiseen.

- Sillä on joku mielenkiinnon kohde tai harrastus.

- Ja sit musta olis tosi kiva jos oltais ihan vaan keskenämme ilman mitään sukurasitteita. Tietysti ohimennen joskus pitäis nähdä toisen vanhempia eikä se olis kummallekaan ongelma, mutta jotkut perhepäivälliset (salkkarien Helenan tyyliin :D ) ei todellakaan olis mun juttu. Että sillä tavalla itsenäinen.

- Sopivan tyylinen + ne muut ulkonäköjutut, joista alkaa kohta toinen lista :D

- Tietysti se, että se tykkää musta tällasena outona omana itsenäni

- Tykkää antaa läheisyyttä ja pitää yhteyttä, mutta niin että sillä on omakin elämä ja omia kavereita.

- Työ (tai koulutus) ei oo sillä tavalla tärkee, että mitä tekee työkseen, kunhan itse viihtyy siellä. Eikä oo pakko ees olla just nyt töissä, mut kunhan ei oo ihan elämäntapatyötön.

Ulkonäköjutut:

- Ei treenaa lihaksia, on normaalin kokoinen. Voi olla isohko, tai luonnostaan hoikahko, mutta tosiaan ei treenivartaloa (tulis alemmuuskompleksi :D ) eikä sairaalloisesta laihuudesta tai lihavuudesta kärsivää.

- Tukkaa täytyy olla. Ei siis kalju. Ulkonäköasioista hiukset ja vaatteet on tärkein. Eli pitkä tukka tai osittain pitkä tukka ja mielummin niin että tykkää pitää niitä rokisti pörrötettynä eikä hevisti vaan alhaalla. Tumma tai vaalea, mielellään värjätyt. Harvalla on luonnostaan kivan väriset hiukset.

- Ei sellasta isoa levitettyä korvareikää tai muita outoja lävistyksiä.

- Tatuointaja saa olla, muttei päässä eikä muutenkaan ihan täynnä niitä. Ei oo pakko olla yhtään tatuointia.

. Ei partaa ja viiksiä. Tai sitten vaan joku pieni huoliteltu parta.

- Ei aknea.

- Rocktyylinen, eli mustaa vaatteissa. (keinonahka, ketjut, niitit, musta kynsilakka ja muut hilpetöörit plussaa)

- Mä olisin niiiiiiin onnellinen miehestä kuka tykkää ees joskus käyttää kajalia <3 <3 <3

- Luulen, että mun tyyliin olis enemmän söpö kun komea tai hyvännäkönen. (mut ei ruma :D )

- noin 168-188cm pitkä

(kuvat Googlen kautta)

Toistan vielä, että tiiän kyllä ettei tollaista ainkaan helpolla löydy (plus että sen lisäks mun pitäis olla sen tyyliä!), mutta tossa on lueteltu kaikki mun ihannemiehen ominaisuudet, joten tosi elämässä kyllä niistä joustaisi tarpeen mukaan. :)

Tärkeintä olis että mies on saatavilla (vapaa, musta kiinnostunut, ei olisi välimatkaongelmaa), sopivan tyylinen ja persoonallinen, sopivan ikänen ja se että se sopii lapsiperheen elämään ja se että saisin siitä sen 'jonkun tunteen'.

Mä todellakin odotan et saisin jo pian jonkun halikaverin. Ei oo reiluu jos joudun odotella sellasta ihmettä loppuelämäni. Monet seurustelee monta kertaa elämänsä aikana, niin miks mä en vois edes kerran??
Onneks mulla on edesn mun lapset, B:ta on kiva halia kun se ei yleensä rimpuile pois, mutta riittääkö se ikuisesti että ainoat keltä saa mitään läheisyyttä on omat lapset? Mulla on usein sellanen turha-fiilis, mihin tosiaan uskoisin että poikaystävä auttais. Mutta mun tosiaan pitäis saada myös jotenkin purettuu tätä mun suojamuuria. Mä pystyn kyllä helposti tutustuu keneen vaan, ja ajattelen et oon kuitenkin suhteellisen sosiaalinen ja ekstrovertti, mutta toi tunnehommeli on mulla kyllä vähän jäissä. Varmaan joltain osin tää on 'lapsuudesta' ja joltain osin siks koska en oo koskaan saanu ketään kenet olisin halunnut. Usein mietin et miltä tuntuis et joku tykkäis ja välittäis musta. Tytöille ehkä oon jopa rakas, ja toivottavasti K:llekin, mut en oikeestaan usko että muille niinkään. En oo juurikaan tuntenu oloani rakastetuks. Siks oonkin sitä mieltä että vaikka K olis sellanen ettei sitä kiinnostais tollaset höpinät ja vastais vaan että no aijaa, niin silti sille on tärkeetä että se kuulee säännöllisesti että on mulle tärkeä <3

Lasten hauskoja juttuja

Käytän paljon facebookkia, sinne aina kirjotan mun lasten fiksuja oivalluksia. Ajattelin kopsata tänne sieltä lähiaikojen juttuja. :)

- Alkoi se Aatami etsii Eevaa ohjelma, missä mennään alasti treffeille. Telkkari oli jäänyt sille kanavalle, ja lapset tottakai hoksasi sen.
Sanoin K:lle et täs ohjelmas ihmiset menee alasti treffeille. Se oli heti ihan että "MIKS IHMEESSÄ???!????"
B kysy et "ai ei ees pikkareita?" ja K jo nyt naureskeli et "ja niitä ei oo ees sensuroitu!"
"katotaan tää on hauska! Nyt se riisuu vaatteet!"
Tavallaan mietin että ehkä ihan hyvä et lapset näkee alastomuuden tolleen luonnollisena viattomana asiana eikä sellasena aikuisviihteenä, että olis jotenkin likaista ja liittyis seksiin. Laitoin kyllä ne kesken ohjelman nukkumaan, mut olis mielellään halunnu kattoo sitä kauemminkin. Hirveesti niitä nauratti!
Sit toisena viikkona kun tää ohjelma tuli uudestaan niin että ne sattu sitä näkemään, niin oli edelleen ihan innoissaan. B naureskeli ja sano et se tykkää alastomuudesta ja "kato mikä siellä roikkuu hihihihihih!"

- B oli kerhossa(kin) miettiny et haluais vaihtaa K:n toiseen isoveljeen, vaikka yhteen K:n kaveriin. Ellei se sit vois vaihtaa isoveljeä johonkin isosiskoon. (Koska K aina kuulemma kiusaa ja haukkuu sitä)

- D rikkoo ihan hirveesti kaikkia leluja, siis melkeinpä päivittäin. Ei mun toiset lapset oo ollu samanlaisii. Sit kun siltä kysyy asiasta niin se kyllä myöntää kaiken ihan rehellisesti. "No kun jalka iltos ja pää katkes. Ja minä likoin kaiken. Likoin kaikesta kaiken."

- Kiva kuunnella tyttöjen leikkejä. B leikkii pojalla ja se puhuu niin että "Hei kultsi! Mitäs beibi?" 

- saanks mä lainata sun laukkuu?
- joojoo ihan sama, kunhan lopetat mun räpläämisen

- stella lopeta jo mun räplääminen!
- rakastutaanks?
- en mä oikein voi kun mulla on jo yks. Mut voidaan joskus joku toinen päivä.
- okei mä nukun stella sun vieressä, yhen yön..

Nopeesti toinen lämpes, kun ensin kielsi räpläämästä (ihan vaan koskemasta siihen) ja sit meni kuitenkin nukkuu sen kanssa. Mutta rehellinen poika. Palas Ashlynnin luo ja sano sille että "Tulin tuolta Stellan luota, aaaah ihana Stella <3 "
- Iltasiivousta, K sano olevansa työnjohtaja. B sano et ei oo olemassa työnjohtajaa, sä oot huono siivooja ja laiskiainen!

- D koko ajan vinkuu MUN poneja ja MUN nukkeja et se haluu niitä. Kyl K ja B aina ymmärsi mun keräilyistä et ne on äitin juttuja ja niillä on omansa, D haluais kaiken multa ja sit se itkee ja vinkuu niiden perään. Etenkin nyt kun on toivomassa kaikkee synttärilahjaks, mielummin nyt heti -lahjaks.. Suurimmat toiveet mistä se jaksaa joka päivä monta kertaa muistuttaa on PAHA PONI, PAHATAR ja SOKERIKISSA.

B sentään sano että "arvaa mitä mä haluun kaikista eniten sit mun synttärilahjaks? Haleja. Ja toisiks eniten pusuja". Oiiii, se on paljon helpompi tyttö, ja niin ihanat toiveet, että sellasta vois itekin toivoo.Joku päivä D jutteli mun iskälle synttäritoiveistaan. (Se paha poni on jostain pakko saada!) Kysy D:ltä että mitä se paha poni tekee, niin D vastas että "se kaivelee tyttöjä!" En yhtään tiiä mitä tästä ajattelis, mut joo kyllä toi vastaus nauratti! Hymiö grin D haluaa siis pahan ponin mikä kaivelee tyttöjä, ookoo.
- "ääääÄÄÄÄÄ-ÄÄÄÄÄ"
-mikä niillä on?
"lakuhaujalla on pissahätä!"
Lakuhauja = Draculaura. Nyt vasta ekaa kertaa mietin että kai noidenkin nukkejen kuuluu pissata. Tosin onko se itkuhuudon paikka?- Mun lapsille on varmaan tullu jo erittäin selväks se, että mä haluaisin poikaystävän. B tarjos mulle nätisti omaa poikaystäväänsä "Saat M****n sit kun se kasvaa aikuiseks". Hmm.. no voi olla että silti ottaisin kaikkein mieluiten suunnilleen itseni ikäisen poikaystävän. Vaikka varmaan jokatapauksessa joudunkin tässä odottamaan sellasta reilusti toista kymmentä vuotta muutenkin.
Puhuin toisena hetkenä D:n kans poikaystävistä et mistä saisin sellasen niin se vastas "no sieltä paketista!" Eli tilaanko mä nyt jostain vaan sellasen?
Ja sit vielä yks lapsiin riippumaton juttu:

Miksköhän mä en saa tinderissä matchejä? Johtuisko se siitä et ite en paina sydäntä juuri kellekään, vai siitä et esittelen siellä itseni näin: "Olen viidentoista lapsen yh-äiti ja työtön luuseri sossupummi. Ilmainen raha aina kelpaa, on se sitten saatu huijaamalla tai huoraamalla. Tai en ole varma onko enemmänkin lapsia, menin laskuissa sekaisin. Silti haluan niitä lisää. Jokaisesta jäi 'raskauskilot', painan reilusti yli sata kiloa, en mahdu edes ovista ilman että vedän vatsan sisään. Hymiö wink Toivottavasti pidät isoista tisseistä, nämä on kätevät, niillä pesee hyvin sekä lattian että oman selän. Olen siis aikalailla täydellinen joten ole säkin!"

Tää meni nyt tälleen erikoisen näköseks varmaan siks kun kopsasin facesta tekstejä. Mutta en nyt jaksa ja osaakaan välttämättä korjata sitä, joten antaa olla näin :)

Pääsiäispupuseni

<3 D pari vuotta sitten <3

Tässä on B:n kerhossa otettuja kuvia lapsista. (Yksi on K:n koulukuva.) D:kin oli sillon tosi kiltisti, mikä oli ihme, ja hyviä kuvia mun mielestä tulikin. Ainoa mun toive mikä ei koskaan toteudu on se, että haluaisin että kuvissa olisi aina valkoinen tai vaalea tausta. Ainahan se on sininen, vihreä tai harmaa.

En oo muuten juurikaan lapsistani kirjoitellut varmaan aikoihin, niin tästä tuntuu olevan jo kauan, mutta D:kin on oppinut kuivaksi. Oppi sitten lopulta muutamassa päivässä kokonaan kerralla myös yökuivaksi, kun päätin ottaa kokonaan vaipan pois.
B on mun pieni mallityttö, se kotonakin tykkää poseerata ja ottaa asentoja ja hymyilee nätisti ja pyytää mua ottamaan siitä kuvia.

B on herkkä voimaan pahoin, sillä on autokyydissä aina pahoinvointirannekkeet ja ämpäri sylissä ja silti saattaa oksentaa ihan kaupungin sisäiselläkin matkalla. Ja jännitys saattaa myös laittaa sen oksentamaan. En tiiä, ehkä myös jotkut ruuat, jos ne ei sulaudu hyvin. Harmi kun toinen oksentelee tolla tavalla melko usein 'ilman syytä', loppuukohan tämä joskus?

Me ei tänä vuonna panostettu pääsiäisasuihin virpoessa, eikä lapset muutenkaan virponeet kuin vain mut ja lähisukua, meillä oli silloin niin kiire päivä. Ehkä mä huomenna voin piirtää ainakin tytöille (K ei ehkä suostu), pupunaamat :)

IHANAA PÄÄSIÄISTÄ!

seuraavana päivänä lisätyt kuvat:

Sinkkupäivitys

Sain viime lauantaina, viikko sitten, vapaaillan ja -yön. Oli ollut taas tunne et olisin sellasen tarpeessa ja täällä oli sopivasti yhdessä baarissa sinkkubileetkin, minne olin innoissani menossa. Loppujen lopuksi jäi huono mieli niistä, ja koko illasta. Kuten mulla on usein tässä ollut. Aina on haluamassa vapautta, mutta sitten ei olekaan niin kivaa ja tuntuu että turhaan missään kävin. Olisin ihan yhtä hyvin ollu kotona lasteni kanssa. No, kuten mulla yleensä, niin on vaikee saada seuraa vapaailtani viettoon, se aina aiheuttaa oman stressinsä. Sinkkubileisiin tosin vois yksinkin mennä, mutta onhan se kivaa jos on kaveri mukana. Illanvietossa yks parhaita asioita olis mun mielestä jonkun tyttökaverin kanssa valmistelu ja aloittelu. Sen tein nyt suurimmaksi osaksi yksin. Yhden kaverin piti tulla aloitteluun, ja toisen kanssa oli sovittu nähdä keskustassa, mutta molemmat peruuntui, onneksi sain yllättäen yhden muun kaverin sit mukaani.

Mutta tästä tulin taas siihen tulokseen, etten aio enää ees yrittää vapaaillan saamista, ellei oo tiedossa isompia bileitä. En halua laskee yhden kaverin varaan, kun en halua ottaa riskiä että joutuisin vapaan viettämään yksin kun se peruisi. Mikähän tässä mulla on, onko jotenkin liian vähän ja vääränlaisia kavereita. Ei joskus ennen ollut sellaista ongelmaa. ja suht harvoin kavereilla on mahdollista saada musta lapsetonta seuraa, niin tavallaan luulis et sillon kaikkien pitäis olla tyrkyllä mun seuraan. Mut ei, pitää varmaan kaikki kysyä läpi ja sit saa muutaman ehkä vastauksen, niin ei sen varassa oo kiva mennä. Vapaaillan pääasia pitäisi olla viettää aikaa just kavereiden kanssa, eikä se että menee yksin baariin etsimään tulevaa poikaystävää.
Ajattelin siis että ensi kerralla en pyydä vapaata, jos mulla on tunne et olis kiva käydä jossain, vaan sit vasta kun on isommat juhlat, vaikka kaverin bileet, minne on kutsuttu enemmän jengiä, koska siinä ei haittaisi ihmisten peruminen, koska olis varmasti ees jotain seuraa, kun tuskin kaikki peruisi tai jättäisi tulematta.

No ne sinkkubileet oli sinällään myös pettymys, en päässyt edes siihen speed-datingiin. Siihen otettiin 15 naista ja 15 miestä ja kun ilmoittautumisjonossa tuli mun vuoro niin sanottiinkin et naiset on jo täynnä. Olisi ollut kiva kokemus tollanen speed-dating, vaikken oletakaan että olisin sieltä ketään löytänyt. Katselin kyllä baarin ympäri, enkä löytäny ketään mun tyylistä kiinnostavaa. Vaihdettiin baaria. Kolmessa baarissa käytiin, missään ei mulle ketään. Mutta toisaalta, luulen ettei baarit oo paras paikka etsii miehiä, niinkun ei netti tai tinderkään. En varmaan olis löytäny ketään vaikka olisin käynyt kaikki Lappeenrannan baarit läpi. Hankalaa kun on sellanen erilainen miesmaku.

Kävi sit mielessä yks syy siihen miks voin ehkä olla sinkku. Mä aloitin tän homman liian myöhään. Olis pitäny alottaa sillon yli 10v sitten, kun ehkä ihmiset vasta etsi parejaan. Mut mua ei sillon kiinnostanut mikään vakavampi. Mulla on sellainen ikätoive et olis 5v nuorempi-5v vanhempi. Eli mielellään 80-luvulla syntynyt. Tai ihan 70-luvun lopussa. Tuntuu et sellaset kolmekymppiset miehet etsii nuorempaa eikä niinkään oman ikäistään naista. Eli parikymppiset sit vie mun potentiaaliset miehet. Ja mun ikäset ehkä kelpais yli 40 vuotiaille, ja mä taas en yhtään katsele sinne suuntaan. (en oo mitään 40-vuotiaita vastaan, hyviä ihmisiä on varmasti ne 40+ vuotiaat miehetkin, ne on täydellisiä niille 40+ vuotiaille naisille.) Suurin osa mun ikäisistä elää jo ensimmäisessä, tai ehkä toisessa vakavassa perhesuhteessaan, niin pitääks mun nyt sit odotella niiden eroa kun en hirveesti vanhempaakaan halua. Muuten jälellä on ehkä ns. ö-luokka. Ja jos ottaisin jonkun sellaisen kenestä en itse oikeasti ole yhtään kiinnostunut, tekisin siinä väärin sille miehellekin. Joo, ikä on vaan numero jne, mut mun mielipide on se et 5vuoden ikähaarukka molempiin suuntiin ei pitäis olla liikaa toivottu. Musta tuntuu että tein mokan tässä toisen puoliskon etsimisessä, koska aloitin liian myöhään tän homman, tällä hetkellä tunnun olevani väliinputoaja tässä ikäjutussa. Ja onhan ikää tärkeämpää se ns. samanhenkisyys kuitenkin, mutta jokatapauksessa tällaista mietiskelin. Musta tää noin 30v tuntuu vanhalta jo tähän poikaystävän etsintään. Varmaan siks koska oon elänyt äiti-tavalla kymmenen vuotta, ja muutenkin aloitin nuoruuden elämisen vasta 18 vuotiaana kun muutin kotoa pois, joten ei siinä välissä kovin kauan ehtinyt 'elää'.

Tästä tulee taas pitkä kirjoitus, mutta vielä yksi tärkeä juttu, mulla nimittäin oli eilen illalla TREFFIT!  Kaveri oli jo jonkin aikaa puhunut mulle yhdestä kaveristaan. Sain nyt siltä sen puhelinnumeron ja laitoin viestiä. Sovittiin että se tulee meille illalla kun oon saanut lapset nukkumaan. Uskalsin pyytää sen kotiini koska sai niin hyvät suositukset siltä kaveriltani, en olis tuntematonta tänne uskaltanut päästää ensitapaamisella. Olin kuullut siitä vähän ja nähnyt pari kuvaa, ja ajattelin että miksei, kannattaahan edes kokeilla voisko siitä tulla mukaan. Mähän tykkään eniten rokkari-tyylistä. Tää oli enemmänkin hevari, mutta ei saa alkaa niin nirsoks ettei vois mitään muuta tsekata kun vaan täysin yhtä kategoriaa. Oli mukava, kiltti, kiva mies, ei mulla oo siitä mitään huonoa sanottavaa.  MUTTA se ei vaan tuntunut siltä miltä luulisin että pitäisi tuntua. Ei tuntunut musta yhtään miltään, ei mun puolelta kipinöinyt vaan ollenkaan. Se oli hyvä mies, mutta ei ehkä mulle sopiva. Harmi, mutta minkä mä sille voin. Mietin et ehkä mä oon vaan jotenkin tunnevammainen, enkä ees osaa tuntee sitä kemiaa millasta pitäis tuntee miehen ja naisen välillä. Ja etenkin kun se vaikutti olevan musta kiinnostunut, niin tuntu jotenkin pahalta sit kun itsestä ei tuntunu miltään. Yritin vaan vältellä sen lähentymisyrityksiä, en mä pystynyt antaa niihin mitään vastakaikua. Mutta tavallaan silti kiva huomata, että ehkä joku vois olla kiinnostunu mustakin.

Ehkä tää vika on tosiaan vaan mussa, että mä en vaan osaa, ja oon jotenkin jumipää. Ehkä se onkin totta kun ihmiset usein sanoo ettei mulle vaan kelpaa mikään. Vaikka haluisin ajatella toisin. Yritin kuitenkin olla avoimin mielin, mutta ehkä me ei sit kuitenkaan oltu sellai tarpeeks samanhenkisiä. Mä kuitenkin yritin, mutta harmittaa ajatella, että onkohan mulle olemassa ketään sopivaa. Jos on niin se on jossain tosi piilossa, joten voisko jo pikkuhiljaa tulla esiin sieltä.
Pystynköhän mä koskaan tuntee mitään kipinää ketään miestä kohtaan..?
Odotan sitä että joskus joku oikein 'kolahtais' muhun.

Mua muuten kiinnostaa kuulla muiden sinkkuudesta kärsivien mietteitä, jos jollain on jotain sanottavaa näihin mun juttuihin, omia kokemuksia tms. Tai voitte linkittää oman bloginne sinkkuaihetta koskevia juttua :)

Tässä vielä bileillan selfieitä :)