Listataanpas miten kaikki on muuttunu kymmenessä vuodessa:
- No, sillon olin ihan varma että musta tulee vielä Anu Ylönen. Liittyen tietenkin tuohon yhteen uuteen Idols-tuomariin. :D Nyt sentään tajuan miten hullua oli kuvitellakaan sellaisen koskaan tapahtuvan.
- Silloin mulla oli ehkä jopa liian hyvä itseluottamus ja itsevarmuus. Sehän sokaisi mut siinä että luulin olevani hyvä ja lähes täydellinenkin, vaikka en edes silloin sellainen ollut.
- Vaikka olinkin sillon paljon nätimpi kuin nyt ja varmaan ainakin kymmenen kiloa kevyempi. Niin silti olin kyllä vain yksi omituinen tavis.
- Silloin asuin yksin tämän hetkisessä seinä/parveke-naapurissani, ja pidin paljon bileitä ja aina oli hauskaa ja hirveesti kavereita. Olin yksin, mutta aina yhden, tai usein tosi monen kaverin kanssa. Ei ollut tylsää ja yksinäistä vaikka olin seurustelu-kannalta yksin. Nyt olen yksin-lapsien kanssa. Kavereiden kanssa aika olemattomasti.
- Vähän alle 10 vuotta sitten, joulukuussa, muutin yksin Helsinkiin. Vaikken tuntenut sieltä ketään. Olin rohkea ja naiivi ja halusin menevämmän elämän. Siellä oli paljon enemmän kaikkea, etenkin hyvien bändien keikkoja. Ja kyllä tulikin rokattua. Se oli ihanaa. Oli ihanaa elää vain itsensä mukaan, tehdä ja mennä mitä haluaa ja millon haluaa. Nyt niin ei voi tehdä, kaikki meno olisi tarkkaan suunniteltava, jos jonnekin haluaisi ilman lapsia. Ja nää on siis ollu sellaisia asioita, ettei lapsia olisikaan voinut ottaa mukaan
- No, sillon olin ihan varma että musta tulee vielä Anu Ylönen. Liittyen tietenkin tuohon yhteen uuteen Idols-tuomariin. :D Nyt sentään tajuan miten hullua oli kuvitellakaan sellaisen koskaan tapahtuvan.
- Silloin mulla oli ehkä jopa liian hyvä itseluottamus ja itsevarmuus. Sehän sokaisi mut siinä että luulin olevani hyvä ja lähes täydellinenkin, vaikka en edes silloin sellainen ollut.
- Vaikka olinkin sillon paljon nätimpi kuin nyt ja varmaan ainakin kymmenen kiloa kevyempi. Niin silti olin kyllä vain yksi omituinen tavis.
- Silloin asuin yksin tämän hetkisessä seinä/parveke-naapurissani, ja pidin paljon bileitä ja aina oli hauskaa ja hirveesti kavereita. Olin yksin, mutta aina yhden, tai usein tosi monen kaverin kanssa. Ei ollut tylsää ja yksinäistä vaikka olin seurustelu-kannalta yksin. Nyt olen yksin-lapsien kanssa. Kavereiden kanssa aika olemattomasti.
- Vähän alle 10 vuotta sitten, joulukuussa, muutin yksin Helsinkiin. Vaikken tuntenut sieltä ketään. Olin rohkea ja naiivi ja halusin menevämmän elämän. Siellä oli paljon enemmän kaikkea, etenkin hyvien bändien keikkoja. Ja kyllä tulikin rokattua. Se oli ihanaa. Oli ihanaa elää vain itsensä mukaan, tehdä ja mennä mitä haluaa ja millon haluaa. Nyt niin ei voi tehdä, kaikki meno olisi tarkkaan suunniteltava, jos jonnekin haluaisi ilman lapsia. Ja nää on siis ollu sellaisia asioita, ettei lapsia olisikaan voinut ottaa mukaan
- Silloin kuvittelin et musta tulis vielä jotain, halusin olla esillä, näytellä, laulaa, misseillä tai jotain, vaikka vaan olla lehden kannessa tai telkkarissa ilman mitään syytä. Olin ehkä aika tyrkkykin. Nykyisin välttelen kameroita enkä millään tavalla halua esitellä itseäni. Olen tajunnut sen etten ole hyvä missään ja että olen jopa keskivertoihmistä rumempi ja oudompi, tyhmempi ja etenkin paljon lahjattomampi.
Toisaalta on kiva ajatella ettei mun elämä oo aina ollut tällaista kuin nyt. Vaikka sillon kuvittelin itsestäni liikoja, niin kyllä sellaisen elämä on onnellisempaa kuin sellaisen kuka tietää todellisuudessa oikean tasonsa, jos oikea taso ei ole kummoinen.
Tää nyt vähän tällainen entisiin aikoihin haikailu -kirjoitus. En tietenkään haluaisin siihen palata kaikilta osin. On nää mun lapset silti ihanimmat ja tärkeimmät koko elämässäni vaikkei siltä aina kuulosta. En osaisi kuvitella enkä haluaisi kuvitella että mulla ei olisi näitä ja voisin edelleen elää sitä ehkä jonkin verran naiivia elämää mitä ennen elin, ja edelleenkin pidän ihanana elämänjaksonani.
Laitankin nyt itsestäni vanhoja kuvia.
Olis ollu pari kivaa, mut niitä ei oo valmiiks koneella enkä osaa skannata enää, vaikka on sama skanneri mikä oli ennen porukoilla. Mut ehkä se pitäis jotenkin asentaa toimimaan. Laitan sit niitä misseilykuvia myöhemmin.
Toisaalta on kiva ajatella ettei mun elämä oo aina ollut tällaista kuin nyt. Vaikka sillon kuvittelin itsestäni liikoja, niin kyllä sellaisen elämä on onnellisempaa kuin sellaisen kuka tietää todellisuudessa oikean tasonsa, jos oikea taso ei ole kummoinen.
Tää nyt vähän tällainen entisiin aikoihin haikailu -kirjoitus. En tietenkään haluaisin siihen palata kaikilta osin. On nää mun lapset silti ihanimmat ja tärkeimmät koko elämässäni vaikkei siltä aina kuulosta. En osaisi kuvitella enkä haluaisi kuvitella että mulla ei olisi näitä ja voisin edelleen elää sitä ehkä jonkin verran naiivia elämää mitä ennen elin, ja edelleenkin pidän ihanana elämänjaksonani.
Laitankin nyt itsestäni vanhoja kuvia.
Olis ollu pari kivaa, mut niitä ei oo valmiiks koneella enkä osaa skannata enää, vaikka on sama skanneri mikä oli ennen porukoilla. Mut ehkä se pitäis jotenkin asentaa toimimaan. Laitan sit niitä misseilykuvia myöhemmin.
Mä vauvana, tai siis 1-vuotiaana luulisin
pikkulapsena, en muista ikää
joskus ala-asteella
ehkä joku 16v (spaissarin Emmaa :D )
18v
Tein itselleni valmistumisasun kun musta tuli merkonomi, 18v.
en kyllä mitenkään pystyis enää pukeutuu noin!
ekan oman kämpän sisustusta, eli 18 tai 19v
Kukas se siel mun seinällä on ;)
Ja sit Helsinkiin muuttaessa vähän tyylin muutosta myös, täs ehkä 20v,
en usko et Kentsu oli ihan vielä mahassa, mut pian tän jälkeen.
en usko et Kentsu oli ihan vielä mahassa, mut pian tän jälkeen.
