30.4.2012

onkohan se varmasti tyttö?


Siinä on D:n ultrakuva rakenneultrasta, rv 20. Siinä on ihan kun olis toinen pää, joku packman siinä vieressä! heh :D Tästä se on kasvanu jo hirmuisesti, enkä malttais odottaa millon nään sen livenä. Nyt on siis jo rv 36, ja vauvahan olis jo valmis syntymäänkin.
Ultrassa lääkäri sano että kyllä se tytöltä näyttäis, ja olin mä sen ultran jälkeen luottavainen siihen asiaan, ja välillä näki itsekin mitä nyt näki. välillä oli jalkojen välissä näkyvyys hyvä. mutta tiiän kyllä ettei se silti mitään 100% varma oo se arvio. Mä oon joka raskaudessa ollu sellanen et mietin ihan sikana sukupuolta, ja tää oli eka kerta kun sain mitään veikkausta rakenne ultrassa. On ollu niin kiva kun vauvalle kasvoi heti sitten vähän suurempi identiteetti mun silmissä. Siitä lähtien sitä on kutsuttu D:ksi, ja B ja K:kin kutsuu. Ne muutenkin odottaa vauvaa kovasti, joka päivä muistaa sen ja kyselee jotain siitä <3 Eihän sillä sukupuolella mulle enää niin merkitystä olis, mut olis se aika shokki jos oliskin poika, kun nyt varautunu tyttöön. Tosin kyllä K:takin puin jonkin aikaa pinkkiin, kun mun olettamus meni sillon väärin. Ja sillon siis kaikki muut oli oikeessa. Oi kyllä oli ihania ja söpöjä kaikki mun pienet synnyttyään <3 mulle maailman tärkeimmät. Tähän väliin voisinkin laittaa taas kuvia. Tässä K vauvana:



K siis syntyi marraskuussa 2005, käynnistettiin rv 41, ja oli kooltaan 51cm ja 3734g. Mun pikku Pampula on nyt jo 6-vuotias ja alottaa syksyllä koulun.

Ja B vastasyntyneenä, syyskuu 2009, käynnistettiin rv 41+1, ja prinsessan mitat 49cm ja 3410g. Nyt aivan ihana suloinen 2,5 vuotias pikku neiti.


Onkohan pieni D yhtä söpönen?? toivottavasti. Se on kuitenkin mulle ihan yhtä rakas ja tärkee kun nää kakskin <3 voi miten B on vielä pieni näissä kuvissa!



Niin joo, ja jos vielä jauhan vähän tätä sukupuoli asiaa. Vaikka se voi olla silleen herkkä aihe joillekin. Mut varmasti jotkut toivoo enemmän jompaa kumpaa tiettyä. Musta on tosi ihanaa että mulla on molemmat, ja molemmat on parhaita just näin. Mutta en voi kieltää sitä etten olis halunnu mun ekasta tyttöä. Mua oikein hävettää myöntää miten olin pettynyt, ja tuntuu että äidinrakkauskin tuli vähän hitaammin, varmaan just sen takia. Odotin niin paljon tyttöä. B:n syntymään asti aina ajattelin kaikista K:n ikäsistä tai muistakin tytöistä että oi ihana, olis niin ihanaa että mullakin olis tyttö. Ja olin tosiaan vähän pettynyt. Kai se on normaalia? Mä oon kuitenkin yksin, enkä tiedä oikein poikien elämästä, ja ajattelee helposti että poika tarviis jonkun isämallin enemmän kun tyttö ja kuka opettais sille kaikkii poikajuttuja, kun en mä mistään oikein mitään tiiä. Nyt on ihanaa ajatella että vanhin on just poika. on sitten isoveli suojelemassa pikkusiskoja. Ja K on fiksu ja siitä on apuakin, sillon kun se viitsii :D tällä hetkellä tuntuu että kaverit on sille kaikki kaikessa ja äitille täytyy tietenkin panna vastaan välillä asioissa. Ja kun B:ta odotin, mietin ja stressasin maailman eniten kumpi se vauva on. Sillä oli mulle väliä, suurikin väli. Varmaan mun raskausajan masennus olis jatkunu jos olis tullu toinen poika, mutta sainkin sitten olla maailman onnellisin pikku prinsessan äiti! Nyt mulla oli prinssi ja prinsessa. Mä oon aika tyttömäinen tyttö monessa asiassa, niin mä en olis kestäny jos en sais ostaa pinkkiä ja prinsessajuttuja! Kaikki aina sanoo että eihän sillä oo väliä kumpi on, kunhan on terve. On ihan totta, tietenkin. Mutta kyllä mulle merkkaa ihan hirveesti että saan olla MYÖS TYTÖN äiti. Onkohan mun D
 tyttö, vai onko siitä saatu väärä veikkaus. Mä halusin pojalle nimen Rocky Prince Julian, mutta enpä enää oo oikein sen Rockyn kannalla syystä tai toisesta, niin olis helpompaa saada tää Daisy Lumikki Fantasia. :) katsotaan, jännitellään vielä joku kuukausi. Vaikka mun puolestahan tottakai tänäänkin olis jo aivan loistava päivä synnyttää! :D

28.4.2012

mitä, mäkö oon siivonnu???

Tänään on tasan kuukausi laskettuun aikaan. Eli menee varmaan noin kuukausi ja kaksi viikkoa (pessimisti ei pety). Vitsi mä haluan tän mahan jo pois, mä haluun mun vauvan syliin ja halii ja pusuttaa ja nuuhkii sitä <3

Tosiaan hyvä kun mentiin K:n päiväkodin pihaseikkailuun, tein sieltä kirppikseltä hyviä Barbie-löytöjä halvalla. Ja pääsipä B:kin ulos leikkimään, se tykkäs niin kovasti <3 pakko myöntää miten laiska oon ollu koko raskauden ajan. Ensin mietin etten mitenkään jaksais mennä sinne. 'Urheiluleikkejä vanhempien kanssa', joo, mun fyysinen kunto on tällä hetkellä olematon! :D Ja vaikka sanotaan ettei se olis syy mihinkään, mulla se on kaikkeen syy. Raskauden takia oon ollu sellanen et kaikki väsyttää ja itkettää ja mitään ei jaksa jne. Kaikki energia menee kotona lasten hoitamiseen. Mutta tää on viimenen kerta, ja tästä oon varma. Kolme saa riittää :)

Päiväkoti Pelimannin pihaseikkailu



Yks kaveri tuli puolitoistavuotiaan poikansa kanssa meille tänään, juoruttiin ja tehtiin munkkeja, onhan vappu. Mun frendin mahakin oli kasvanu jo aika selkeeks vauvamahaks. :) Vitsi miten vaikee niitä on saada hyviks, ties miten monta alussa jäi raakaks. Taas, sama oli kuukausi sitten kun toisen kaverin takia tehtiin munkkeja. Koska mulla tuli sillonkin munkkihimo.

Mutta nyt oon ollu tosi ahkera, vaikka selkään ja mahaan sattuu koko ajan, et pitää pitää muutenkin hirveesti levähdystaukoja. Eilen illalla kun lapset oli käyny nukkumaan, niin pakkasin Barbeja pahvilaatikoihin kaks tuntii. Vielä on joitain Barbeja esillä. Mut melkein kaikki pakattu. Täällä on ihan erilaisen ja orvon näköstä ilman barbeja. En mä oikeesti pystyis asuu näin, mä haluun ja mun kuuluu asuu keskellä Barbie-näyttelyä! Toivottavasti kesän aikana saadaan kämppä ja päästään muuttaa niin saan maalaa ja laittaa sen täydelliseks. Niin, ja sit oon tänään viel imuroinu koko kämpän yks ja puol kertaa. myös villavuhvut sängyn alta. Laittanu D:lle sängyn ja hoitopöydän, ja siis oikeesti millonkohan täällä on viimeks ollu näin siistii kun nyt!? Varmaan B:n ristiäisaamuna! Noh, huomenna ei enää oo tällasta.

26.4.2012

Masuvertailua! :)


Tässä olis jokaisen odotusajalta masukuvat, eri viikoilta mutta kuitenkin. Musta ainakin tuntuu että joka kerta on aina nopeemmin kasvanu isommaks. Ekassa kuvassa tuleva D(?) rv 34, toisessa keskellä B rv 36 ja viimeisessä K luultavasti rv 37. Barbiessa ja Daisyssa on näissä kuvissa melko samat vyötärosenttimetrit, 97cm(D) ja 98cm(B)!!! Ekan aikaan en tainnu juurikaan mittailla.

25.4.2012

Kamalat arvet ja kamala ulkonäkökriisi

Tää asia on nyt ollu tosi paljon mulla mielessä lähiaikoina. Varmasti johtuu tästä mahan kasvusta, kilojen lisääntymisestä, arpien tulemisesta jälleen kerran entistä näkyvimmiks jne.. Enhän mä oo ollu pitkään aikaan mitenkään päin tyytyväinen itseeni, kropassa (ja naamassakin, ja en ala ees kertoo mun hiuksista, kun värjäysprosessi kestäny koko raskauden ajan!) koko ajan jotain vikaa, etenkin ekan lapsen jälkeen jatkuvasti. Onni on siinä ettei mulla oo ketään miestä kelle koskaan tarviis näytellä itseäni mitenkään. Ja oon päättänytkin ettei kukaan tuu koskaan enää näkee mua millään tapaa täysin naturellina. Sitä vaan vihaa omaa kroppaansa niin paljon.. Mutta kyllä mä joskus kauan aikaa sitten olin tyytyväinen itseeni, ehkä jopa liian, niin että muista se saatto vaikuttaa jopa liian itserakkaalta.

No ensin nää arvet, raskausarvet, mitä on paljon ja pitkiä ja tottakai älyttömän rumia. Tiiän et joillakin on vielä enemmän, mut joillakin taas ei tuu juuri ollenkaan. On tää epäreilua tää elämä. Mä jos erehdyn katsoo peilistä itseeni niin pelästyn, enkä haluu katsoo niitä enää. En uskalla tutkia mun arpia enempää. Ja muutenkin tää maha, varmasti siitä ei tuu enää koskaan esittelykelpoista. Oon jo päättäny että pidän loppuelämäni sitten jotain tukialushousuja, mummoalkkareita mitkä kiristää mahaa. Ja mielellään kohottais peppua tai jotain. Ja mä niin vihaan mun tissejäkin, en ymmärrä miten jotkut pienitissiset haluaa välttämättä hankkii isommat, kun mä taas tekisin mitä vaan jos saisin pienemmät. Multa vois kyllä ihan mielellään siirtää tisseistä massaa reilustikin peppuun. Tyhmää olla tällanen kroppavammanen. Vatsanahka näyttää aina kaikkein hirveimmältä synnytyksen jälkeen, jää löysäks ja roikkuu ja ne arvet näyttää siinä pienemmällä alueella vielä kamalammalta kun pallomahassa kun ei oo vielä synnyttäny.

Enpä tiedä mihin olisin tyytyväinen itsessäni. Mulla on järkyttävän iso nenä, ja neliö pää. Kamalat käsiläskit, ja liian isot tissit, ja ruma maha ja jenkkikset. Jalat on ainoo ok juttu, mut nyt nekin on totaalisen turvoksissa. Pystynkö mä koskaan käyttää mitään kivoja vaatteita, löydänkö mä enää sopivia vaatteita, mitkä peittäis mun viat eli kaiken. Ja että mahdunko mä enää koskaan ees mun entisiin vaatteisiin??
Tää on viimeinen mun vauva, viimeinen synnytys, heti kun saan kaikki mun vauvajutut pois musta, ettei tisseistäkään tuu enää maitoo, niin alan kyllä täysillä YRITTÄÄ tehdä itsestäni edes vaatteet päällä siedettävän. Tulee olemaan vaikeeta kyl vähentää suklaata ja jäätelöö ja herkkuja, näin raskaana ollessa etenkin antaa niin helposti itelleen luvan herkutella. Mut pakko tosiaan tehdä asialle jotain, oon kyllästyny valittamaan aina tästä samasta. Jos olis rikas, olis niin ihanaa mennä kaikenlaisiin leikkauksiin.

Vaikka mulla ei oo ollut juurikaan elämää (muuta kuin lapsiperhe-elämä) ennen tätäkään, niin odotan kyllä niin kovasti että saisin oman elämäni takaisin. Jos sitä koskaan enää saa? Ehkä mä oon ikuisesti pelkkä äiti. Luulis että sen lisäks kuuluis ja sais olla muutakin, mutta en mä vaan mitenkään voi. Siihen että vois tuntea itsensä välillä ensisijaisesti naiseks eikä äidiks, niin tarviis sitä omaa aikaa, ettei olis koko ajan lapsen tai lasten kanssa. Kyllä mä välillä kaipaan biletystäkin, vaikka oonkin päättäny jatkaa tästä absolutistina. En tosiaan halua aiheuttaa itselleni krapuloita tahallaan kaikkien näiden oksentelujen jälkeen :D Mut lastenvahteja kun ei oo oikein tarjolla niin sillon oma identiteetti katoaa täysin kokonaan sillon kun saa lapsia. Mulla on välillä niin tosi kova ikävä sitä aikaa kun sain 2,5 vuoden ajan olla oma itseni, päättää itse asioista mitä tehdä ja mennä minne haluu millon haluu jos huvittaa. Nyt ei voi suunnitella mitään, kun lastenvahtia on vaikee saada edes tunniks tai pariks. Ymmärtäähän sen että on muillakin oma elämä. Ja mitä mun äitikin on sanonu monia kertoja, että kun on itse päättäny tehdä lapsensa, pitää ne itse myös hoitaa. Toi lause on jotenkin iskostunu mun päähän, niin en edes kehtaa usein, enkä kun vaan harvoilta, pyytää minkäänlaista apua jos tarviin.
Pakko vaan yrittää jatkaa elämää vaikka asiat olis miten vialla ja kaikki mättäis. Kaikki on tylsää ja mua jumittaa olla näin masentunut. Mutta viimeksikin olin raskausajan, ja piristyin heti sen jälkeen kun B synty. Neuvolan masennustestien mukaan oon ainakin ollu joka raskauden ajan masentunu, mut en enää sitten kun oon tehny testit uudestaan synnytysten jälkeen.

Ulkonäöllä ei pitäis olla näin suurta merkitystä, mut miks ihmeessä sillä on? Aina haluais että jotain olis paremmin. Ja ne arvet, nekin tulee hyvän asian takia, niin miks en osaa suhtautuu niihin, kuten jotkut ajattelee että ne vaan on ja ne on merkkejä pienen ihmisen elämästä. Ja tottahan se on että mäkin oon olemassa enää pelkästään mun lasten takia, ja jos niitä haittaa mun arvet ja läskit ja ruma nahka, minkä ne on aika pitkälti ite aiheuttanu niin ihan sama. Ja mitä en tekis lasten takia? tottakai arvet on pieni hinta tästä kaikesta. Silti en pysty olemaan huomioimatta asiaa jatkuvasti ja olla sen suhteen normaalisti. Mun oma elämäni loppui kun K synty, väheni huimasti jo kun tulin sillon 21 vuotiaana raskaaks. En tosiaan ollu ehtiny yrittää toteuttaa omaa itseäni kun 2,5v (koska porukoilla asuessa mitään ei voinu tehä koska ne on niin tarkkoja) ja mietin just että oon melkein saman ajan elämässäni kitunu raskaana huonovointisena ja vaivasena kaikissa tuskissani. Joillakin kuitenkin jatkuu oma elämä jollain tapaa myös lasten saannin jälkeen, ja ne voi olla sen äidin lisäks myös nainen välillä. Siitä oon kyllä taas kerran kateellinen sellasille ihmisille. Olenko mä ikuisesti vaan pelkkä väsynyt, kiukkunen, ruma, läski, arpinen ÄITI?!? äitinä on joo ihan jees totta kai, just parasta, mut saisko sen lisäks joskus jotain vähän muutakin pliis?? Musta tulee seuraavaks vaan vanha raihnanen mummo, ja mä nyt jo liikun samalla tavalla kun ne mummot, hitaasti ja vaivalloisesti. Oikeestaan monet mummot ohittaa mut jo kaduilla :D

Ja yks asia mikä tulee mulla usein mieleen kans, on se että mun äiti sano tossa joku aika sitten ettei voi tulla enää yhtä söpöö vauvaa, ei voi tulla toista yhtä söpöö tyttöä mitä Barbie on. Usein muistan sen ja alkaa itkettää. Tuntuu jo valmiiks ettei porukat tuu tykkää mun vauvasta. Ja taas, tässäkin on kyseessä söpöys, eli ulkonäkö on tärkeä asia! Myös pienelle viattomalle, vastasyntyneellä, ehkä ruttuselle, ryppyselle, ehkä jopa hassunnäköselle vauvallekin. Pitää olla tarpeeks söpö jotta sais muut ees vähän tykkäämään siitä. Muutenkin tuntuu ettei suvussa olis enää tilaa tälle uusimmalle. Kuka on silti mulle ihan yhtä tärkee ja rakas kun B ja K <3 Ja miten mä voin tuntee itseni näin yksinäiseks, kun mulla on mun lapset, ketkä on mulle tärkeintä maailmassa?? Miestä en edes haluais kun tiedän etten osais olla vakavasti sen kans, enkä haluais muuttaa koskaan yhteen, enkä kai oo vaan koskaan kiintynyt sillä tavalla mihinkään muuhun kun lapsiin. Sellanen olis mun elämässä vaan tiellä. Mutta siis kavereita vois aina olla enemmän, tai niillä vois olla enemmän aikaa. Varmaan se on sit se mitä multa puuttuu, tän tulevan vauvan lisäks. Toivon niin että mun ystävät alkais saada lapsia niin meillä olis enemmän samankaltaiset elämät. Nyt on kaikkien kanssa niin eri elämänvaiheissa ja eri aikataulut..

ALKURÄJÄHDYS!

Vielä varmaan joku 7 viikkoa että Daisy syntyy. Tuntuu tuskaisen pitkältä ajalta. Laskettuun aikaan on vajaa 5 viikkoa, ja tuntuu epäreilulta että jotkut tässä vaiheessa kohta jo synnyttää ja mä kuitenkin joudun kitua vielä noin kauan, koska ei mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä, ja aikaisemmatkin lapset syntyi vasta kun käynnistettiin lasketun ajan jälkeen.. Mä en muuta teekkään kun koko ajan mietin että syntyis jo. En mitenkään saa ajatuksiani mihinkään muuhun. Itken joko ulkonäköäni, tylsää elämääni, tai sitä miten malttamattomana odotan että Daisy (jos nyt on tyttö) muuttaisi mun elämän kokonaan paljon kivemmaksi. No sen ainakin tiedän että kun on syntynyt, niin närästys ja muut vaivat loppuu tai vähenee, ja helpompi sitten olla kun saan itse kokonaan oman kroppani hallintaani.

Mä tosiaan vihaan olla raskaana, ei tästä ole mahdollista nauttia, mitä ihmettä se joku raskausajan hehku muka on? Mulle ainakin täysin tuntematon käsite. Ensin oksentaa koko ajan puolet raskaudesta ja ei jaksa eikä pysty tehdä yhtään mitään.
(varoitan nyt valmiiks, mä oon tällasta valittaja-tyyppiä, tuun varmaan joka kerta valittamaan jostakin asiasta mikä sillä hetkellä mättää)
Kun oksentelu loppui, niin alkoi närästää 24/7, väsymys entistä pahempana, hikoilu, näppylät, yölliset pissassa ravaamiset, ja mun kummalliset päiväiset kakkaongelmat (niistä ei sen enempää, mutta ainakin suoli toimii :D), suonenvedot/pohjekrampit (mihin onneksi magnesium on auttanut), selkäkipuja on nyt tullut, koko ajan sattuu kaikkialle selkään, ja mikään asento ei oo mukava, en tiiä johtuuko jättimahasta vai jättitisseistä vai molemmista yhdistettynä. Ja vauva on jo niin iso, musta tuntuu että joku jättivauva on tulossa, että sen liikkeet tuntuu tosi epämukavilta, että meinaako vauva puskea mun mahan läpi! Ruma olen kun mikäkin, enkä jaksa edes panostaa ulkonäköön, tosi harvoin oon nyt meikannu, mikä ei normaalisti oo mun tyylistä. Ja tosi laiska myös. Huono äiti fiilis on jatkuvasti kun huudan paljon K:le, ja en jaksa hoitaa B:ta, en leikkiä lasten kanssa tai tehdä mitään, käydä niiden kanssa missään. Toivon että tää kaikki on ohimenevää. Koko ajan mietin parempaa tulevaisuutta, parasta siis että kaikki on paremmn ja jaksan paremmin sitten kun vauva on syntynyt. Varmaan siitäkin tulee yhtä huonosti nukkuva tapaus kun nää edelliset, mut on se väsymys sitten erilaista kun mitä nyt on. Mulla on tosi huono omatunto, kun B kaipais tekemistä ja ulkoilua niin se on koko ajan mun kanssa vaan kotona. En oo vieny sitä ulos leikkii kun muutaman kerran koko mun raskauden aikana. K sentään pääsee eskarissa ulos ja tekemään kaikkea, ja pihallakin voi olla kavereidensa kanssa. En tiiä tykkääkö mun lapset kohta musta ollenkaan kun oon ollut tosi huono ja laiska äiti, en tahallani tietenkään, ja pyydän kyllä anteeks sit kun oon aiheuttanu pahaa mieltä, ja sitten me kaikki vaan itketään. Mut nyt mulla on vaan tunteet niin kovin pinnassa koko ajan.

Mua ahdistaa kovasti myös epävarmuus muuttamisesta. Nyt asutaan kolmiossa Helsingissä, ja ehdottomasti tarvitaan lisähuone. Haen neliötä Lappeenrannasta. Haluaisin muuttaa mahdollisimman pian, mutta haluaisin vauvankin ulos mahd. pian. Ei musta oo tän kuntosena muuttajaks kylläkään, että sen puolesta olis hyvä että ensin vauva. Mutta toisaalta olis hyvä et ensin sais muutettua ja laitettua kämpän ja vauvallekin kaiken tarvittavan esille ennen kuin syntyis. Muutenkin itken tätä tilanpuutetta ja sotkua varmaan joka päivä. Ja enhän mä mitään jaksa siivotakaan. Ennen K:n koulun alkua on pakko kyllä jo asua mein lopullisessa asunnossa!

Tunnen oloni koko ajan niin yksinäiseks, vaikka en oo koskaan hetkeäkään yksin. B ainakin on ihan koko ajan mun kanssa. Ja mietin auttaaks tää mitään? siis tää uusi vauva. Entä jos ei helpota mun mieltä ollenkaan edes sitten kun se on syntyny? Mutta mä halusin tätä vauvaa NIIIIIIIN kovasti! <3 Ei elämä voi ainakaan huonommaks muuttua, kun alunperinkään musta mikään ei ollu yhtään kivaa. Mä itkin silloin hirveesti vauvattomuutta, oli aivan kamala vauvan kaipuu, niin varmaan tää on sitä mitä mä tarviin ja tää pelastaa kaiken. Niin sen ainakin kuuluis olla. Mä itken ihan sikausein, joskus ilman syytä, joskus väsymystä, joskus telkkariohjelmille, joskus asioille mitä mietin. Nyt on kamalat ulkonäköpaineetkin menossa, niille itkin hirveesti eilen illalla ja aamulla jatkui, kirjoitan näistä asioista sitten huomenna vaikka tänne.

Ensimmäinen päivä

Päätin nyt aloittaa blogin, katsotaan mitä tästä edes tulee. Oon aika tumpelo tällaisten tietoteknisten asioiden kanssa. Olis varmaan pitänyt alottaa jo paljon aikaisemmin, mulla on jatkuvasti niin huono fiilis kaikesta, ja itken paljon, että jos tämä kirjoittelu pikkusen auttais. Kokeilen nyt ensin että toimiiko tää ees :D