VAPAA!!!!

Mulla oli ja on tänään kaikki kolme lasta kerralla 'lainassa', ihanaa harvinaista luxusta. Vaikka mä asun nykyään lähellä mun vanhempia, niin ei ne tosiaan usein halua kaikkia ottaa kerralla hoitoon. Mä sit repäsin ja päätin etten tällä mun vapaalla tee mitään kodin eteen (siivoamista tosin riittäis!), vaan teen nyt jotain vain ja ainoastaan itseni eteen! Oon käyny jo kaks kertaa reippaalla kävelylenkillä (se on ihan erilaista ilman vaunuja!) ja kattonu leffan, ja vähän herkutellu (sinne meni siis lenkkien hyödyt) ja nyt meen vielä ihan YKSIN suihkuun, ja muuta en varmaan enää ehdi tehä ennenkun lapset palautetaan kotiin. :)

Kyllä mä oon sitä mieltä että tarviisin välillä tällasta omaa vapaata aikaa (paljon useammin kuin saan!) että järki pysyis tässä päässä. Kaikki tarviis vapaata jotta jaksaa taas pyörittää kotia ja tykkää taas lapsistaan enemmän, tai ainakin jaksaa enemmän niiden kiukkua kuunnella, eihän se tykkääminen oo kuitenkaan minnekään laantunu. En oo tarviimas yöhoitoa että pääsisin bilettää tai mitään koko viikonlopun vapaita. Olis vaan ihanaa saada sillon tällön muutama tunti ihan vaan ITSELLE <3

Rakkula tuli kantapäähän kun yhdet kengät oli tänään nyt ekaa kertaa mun jalassa, mut ei se haittaa. Jotenkin on parempi mieli kun välillä on hiljaista jankutuksesta ja kiukkuumisesta ja ties minkä asioiden itkemisestä eikä koko ajan vaadita tekemään jotain. Monet äidit saa vauvan synnyttyä edelleen paljon vapaata, ja jos mulla olis joku mmies täällä talossa niin tosiaankin minäkin vaatisin niitä vapaahetkiä. Mitä hyötyä muuten niistä miehistä sitten olis? Joten iloisin mielin oon niiden puolesta keillä on mahdollisuuksia vapauksiin. Vaikka sitä en ymmärrä että jos on pieni vauva niin onko sillon pakko käydä usein bilettämässä. Mutta jokainen tavallaan. Itse arvostan enemmän tällaista vapaata kuin sellaista että menisin bailaamaan. Eihän siinä olisi mitään hyötyä jos ei nukkuisi silloinkaan yhtään sen enempää ja jos on juonut itselleen huonon olon, niin kiva kun aamulla taas olisi lapset niin hoidella niitä huonovointisena. Mä oon ainakin raskaana saanut aina oksennella tarpeeks, niin en yhtään kaipaa itseaiheutettua oksentelua ja pahan olon fiilistä. Vatsatautiakin on ollut nyt turhan usein muistuttamasta näistä fiiliksistä.

Nyt alkaakin jo viiden tunnin jälkeen olla vähän ikävä näitä mun pikkuisia <3

Tällaset vauvakuvataulut mulla on mun huoneessa sängyn vieressä lapsistani <3

Ei kai vaan taas?? Vauvakuume??

Mikähän mua oikein vauvaa?? Eikun siis mikä mua vaivaa? Miten mä en koskaan pääse siitä tunteesta eroon?? Mutta tänään on ollut tosi vauvallinen päivä. Tänään sain tietää että yks tuttu on saanut pojan, ja että yks tuttu (lue: puolitutut Facebookista) on raskaana. Ja kaverin (no se sentään on kaveri, ellei jopa ystävä) vauva on tänään kuukauden. Tämä nyt synnyttänyt oli mulle täys ylläri, ite en tosiaan osais olla koko raskautta kertomatta vauvan tulosta Facebookille :D Tällaisina päivinä kun tulee vauvauutisia suunnasta jos toisestakin niin ei vaan pysty taas käsittelee ollenkaan omaa vauvakuumetta, apuaaa!!

Ja sunnuntaina kun vilkaisin sanomalehteä (eli pelkästään syntyneet vauvat) niin vauvoja oli syntynyt ehkä noin 15kpl vai alle sinä aikana niin tiesin niistä äitien ja isien nimistä peräti neljä! Siis en hyvin, mutta ollut tyyliin samalla luokalla, tai samassa jossain muussa, tai kaverin luokalla ja nähnyt joskus. Mutta kuitenkin. pikkasen surettaa että muut saa vauvoja ja mä en enää. Nähtävästi just nyt muilla mun ikäluokassa on menossa tää ihana vauvan saamisaika, ja mulla se on jo mennyt ohi. Mulla mun tutut on yleensä ikähaarukalla mua vuotta vanhempia - mua viisi vuotta nuorempia, oon aina viihtynyt oikeestaan paremmin mua nuorempien kun mun ikäisten tai vanhempien kanssa. Mutta siis vaikka mun nuorin täyttää tänä vuonna 8v, niin ei läheskään kaikki mun ikäiset oo vielä tehnyt kun nyt ehkä ensimmäisen lapsen. Jotkut ei yhtään. Suurella osalla on nyt vasta alkanut tai alkamassa vauvakausi, ja mä oon sen vähän niinkun elänyt jo. Se surettaa, koska se on ehdottomasti elämän parasta ja antoisinta, rakkainta ja ihaninta aikaa. Mulla on suuri vauvan kaipuu. Etenkin aina se oma vauva. Ei se toimi niin kun suunnittelee, että no sitten hoidat ja käyt katsomassa muiden vauvoja. Mulla se ei toimi yhtään, pikemminkin tuo vaan mulle entistä pahemman mielen. Miten pitääkin olla niin itsekäs että ajattelen aina MUN! :D noh, en mä tarkotuksella.

Ekaa kertaa ulkona omat jalat maassa!

Käytiin tänään ekaa kertaa ulkona niin että D:llä oli kengät jalassa, ja käveli siellä niillä. Hirveesti vaan ihmetteli kenkiään, niin oli aika kummissaan eikä siellä paljon kävellyt. Mutta nopeesti varmasti siihen tottuu.
ja en muista oonko maininnut jo että D on tehnyt muutamia kertoja pissan pottaan. Ja kiipeilee hirveesti, etenkin B:n sänkyyn kun kiipee niin pitää varoa, kun se kieputtaa jalkojaan sinne kaidehommeleiden väliin ja kurottelee lelupöydille. Ettei vaan satu  muksistamakkelista niin pitää olla jatkuvasti suojelemassa pikkuista. Ja eilen bongasin sen suusta viidennen hampaan ja aloitin myös antaa maitoa sekoitteena, puolet korviketta ja puolet tavallista. En oo ainakaan vielä huomannut mitään massuvaivoja.

D pottahommissa (mitään ylimääräistä ei näy kuvassa)

B oli äsken tosi söpö (no aina se on) kun tuli näyttää mulle masustaan löytämäänsä pikkuista luomea ja sanoit että 'kato äiti mä löysin multa söpöysmerkin!' Niinkun My Little Ponyilla. Ja se oli niin iloinen löydöstään :) Paitsi pakko mainostaa miten ylpeä oon siitä yhdessä asiassa! B:han on jotain vuoden ajan nukahtanut aina muualle kuin omaan sänkyynsä, pitänyt olla vieressä, tai nukahtanut lattialle tai ties minne, mutta yleensä sohvalle. Ollaan puhuttu asiasta, ja nyt se on muutaman päivän menny oikein nätisti omaan sänkyynsä nukahtamaan! On kyllä jossain vaiheessa yötä tullut mun viereen. Mutta tosi hienosti. Nää kaikki mun lapset on ollut niin huonoja nukkujia, niin tää on jo suuri juttu meille. B on alkanut usein kutsumaan mua Anuksi, eikä äidiksi. En tiiä miks, mut yritän silti sanoa sille aina että sanoisi mielummin äiti. Ei K:lla ollut koskaan sellaista vaihetta. Mut onhan nää lapset kaikki ihan erilaisia melkeinpä joka asiassa: B:lle on välillä kyl niin neitien ongelmat, kun hiukset ei kasva muka tarpeeks nopeesti tai mekoissa joku vikana, ja vaihtaakin mekkoja ja kenkiä monia kertoja päivässä. Rakastan kyllä niin mun prinsessaa <3 Molempia prinsessoita, ja prinssiäkin, vaikka välillä on niitä hankaliakin hetkiä. B:kin kyllä taitaa olla nyt uhma.

pinsessainen poseeraa

Miks muuten aina kun syntyy vauva niin ilmoitetaan että 'prinsessa/prinssi syntyi' tai onnitellaan 'onnea prinsessasta/prinssistä'?? Itekin varmasti oon tehny samaa, mut nyt kun mietin niin miks ihmeessä kaikki olis vastasyntyneenä kuninkaallisia, ja useat unohtaa sen sit aika pian. Harvemmin enää 8v pojasta kukaan sanoo että kun se mun prinssi tekee sen niin ja niin hienosti.

tytöt keinuu :)

Yhden asian mä oon mielestäni tehnyt nyt parannuksen mun elämään tässä lähiaikoina. Oon lasten kanssa pelaillu ja leikkiny ulkona aika paljon. Kyllä siitä itsekin tulee paremmalle tuulelle. Oon nyt oppinut pelaamaan siis käsihommaa, sekä lörtsyä, kuulostaa epäilyttäviltä :D Kun vaan saisin nyt itseäni niskasta kiinni ja tehtyä jotain tälle mun kropalle, niin ehkä yleinen mielialanikin paranis.

Seuraavan postauksen ajattelin tehdä joistain mun keräilyistä, ihanista 'leluista', kun oon niitäkin kuvaillu nyt tässä lähiaikoina.

Kevätkooma

Plaah, pitäiskö yleensä keväällä piristyä ja tuntea intoa kaikkeen ja muuta hauskaa?? Mua vaan väsyttää ja ahdistaa ja jumittaa ja kisuttaakin. Voi kun saisin vaan nukkua paremmin. Nää tytöt kun on millasia on..
D on tänään JO 11 kuukautta, ja tosiaan tuntuu et kaipaisin vähän vapaata siitä/kaikista. D-vapaahetkiä tarvitsisin jotta voisin paremmin huomioida isompiakin, ja kerralla kaikista -vapaata oman mielenrauhani säilyttämiseks. Mä en voi/kehtaa/pysty pyytää hoitoapua. Mun äitihän on sanonu ettei ota yöks alle 3-vuotiasta. Mä ehdin tulla kyl ihan hulluks tällä nukkumisella (eli nukkumattomuudella) jos hyvinkin tätä menoa mennään vielä 2 vuotta ja kuukausi. En oleta että D oppis nukkuu kokonaisia öitä pitkään aikaan, kun B:kin herää yleensä joka yö ja tulee mun viereen vaikka on jo kolme ja puoli vuotias.

Minkähän ikäisenä (lapsi) yleensä muut alkavat saada vapauksia lapsistaan??? Itse kun on lapset tehnyt, niin itse ne täytyy hoitaakin. En vaan tajua miten jotkut äidit voi olla kauniita ja pystyy/jaksaa/ehtii pitää huolta itsestään. Erittäin kateellinen olen. Mä vaan haluaisin suklaata, mielellään koko ajan. Ja mun ihan oma vika jos vaan läskistyn koko ajan.
Mutta joskus kokeilin olla ilman suklaata sata päivää, enkä laihtunut grammaakaan sinä aikana. Ja jos suklaa vähän ees auttaa omaan oloon, väsymykseen ja mielialaan, niin musta sitä ei sais sillon itseltään kieltä. Ehkä sitten jos tuntuis et muuten koko elämä olis hyvin ja olis aina hyväntuulinen niin sit vois kokeilla elämää ilman herkkuja.

D on muuten tehnyt pari kertaa jo pissan pottaan. (Woah!) Melkein heti tajus siihen pissaa kun laitoin istumaan siihen. Ja olihan se siitä tosi mielenkiintoista kaikella tapaa, niin että piti kädelläkin kokeilla litsis lätsis :D Hassu vauva. Paitsi ettei tää ehkä oikeesti enää vauva oo kun koko ajan kävelee vaan ja kuukauden päästä täyttää jo vuoden.

Eilen kirjoittelin jo 1-v bileiden kutsuja. Vähän ahdistaa koko homma, kun en mä helposti ainakaan saa täällä siivottua, enkä välttämättä tehtyä tarjottaviakaan, kun on näitä 'häiriötekijöitä'. Jotkut asiat olis vaan helpompaa tehdä ilman lasten läsnäoloa.
Ja pari tyyppii on jo nyt sanonu ettei pääse synttäreille, ja D:n se kummi kuka sitä ei oo vielä kertaakaan ees nähny, aivan varmasti ei oo tulossa.
Jos tässä nyt vähän avautuisin nyt tässä samalla, tää kummi on kyllä ihana ihminen, ja mun vanhin kaveri, ollaan tunnettu syntymästämme asti. Välimatkaa olisko meillä joku 300km. Niin hän on siis D:n kummi, ja kun mietin ristiäispäivää, niin kysyin siltä ja valitsin päivän sen mukaan että hän pääsisi. Ei kuitenkaan päässyt, sanoi että tulee seuraavana, tai sitä seuraavana viikonloppuna. No, hän perui sen. Sanoi myös että lähettäis kummilahjan postissa sitten, kun ei tullutkaan tuolloin (no se lahjan lähettäminen kesti varmaan vähintään 3 kuukautta).
Ehkä mä en vaan ymmärrä mikä noissakin asioissa voi olla niin vaikeaa, koska itse kyllä lähetän lahjat ihan ajoissa, enkä esim. anna uskotella et olisin ostamassa jotain lahjaa, jos en ees koskaan aio sellaista sille antaa, saatikka sitten että miten vaikeaa voi olla mennä käymään postissa. Itse käyn usein postissa eikä se nyt niin kovin vaikeaa ole se lahjojen lähettäminen. En ole lahjojen perään eikä se ole tärkeintä, tärkeintä olisi aika ja ajatus tietenkin, mutta miksi koko ajan lupaa tulevan ja kysyy mitä haluaa lahjaksi ja sanoo lähettävänsä sitten, jos ei kerran tee niin? Itsekin olen hänen lapsen kummi, ja kyllä mä ihan ilman mitään lähetän hänelle lahjat syntymäpäivinä ja jouluina, ja kävin ristiäisissäkin, vaikkei mulla oo omaa autoa ja silloin meidän välimatka oli vielä parisataa kilometriä pidempikin. Ja kun hän ei ollut käynyt ennen joulua shoppailee joululahjoja, ainakaan D:lle, niin kysyi sitten tilinumeroni mihin laittaa kummilapselleen että mä voin ostaa sille, sitten vielä joskus joulun jälkeen kysyi  uudestaan tilinumeroni sen joululahjan takia, mutta ei koskaan kyllä sinne mitään laittanut, eipä kyllä tuntuisikaan keväällä enää joululahjalta. Tosiaan ei ne mulle niin tärkeetä olis mut isompana lapset alkaa varmasti itse ymmärtämään tyhjät lupaukset.

Mä oon jo jonkin aikaa (en vain tämän ihmisen kohdalla, vaan useamman, melkein kaikkien vaikkei ne välttämättä olis antanu aihetta tällaiseen) päättänyt etten kerro lapsilleni etukäteen mitään asioita että kukaan olisi tulossa, ja joulun allakin saatan sanoa jos näyttää että lapset odottais lahjoja, niin että siellä ei välttämättä ole sulle lahjoja, se on joulupukin homma eikä ihmisten, ettei ne pety niistä tyhjistä lupauksista ja odotuksista. Parempi olla sanomatta että kummi tulee kylään, jos sen joutuu sitten perumaan, kuten tämä kyseinen kummi ensin perui ristiäisiin tulon, siirsi parilla viikolla, perui, siirsi seuraavaan kuuhun, perui ja siirsi että ennen joulua, perui, ja siirsi hiihtoloma-aikaan, perui, ja siirsi että synttäreille, vaikkei niitä ole vielä ollut niin on jo siirtäny kesälomaan. Mä en välttämättä jaksa uskoa että kesälläkään saisi aikaiseksi, joten ei aio lapsille siitä kertoa etukäteen. Kerron vasta sitten kun se kertoo olevan matkalla tännepäin.
Voi ei, nyt kuulostaa että olisin tosi ahne ja pinnallinen ihminen. Totuus on että tässä vaivaa ainoastaan tyhjät lupaukset ja tekemättömät teot. Ja ihmiset on silti hyviä ihmisiä, me ollaan kai vaan erilaisia ja ajatellaan näistä asioista eri tavalla. Joillekin ehkä on pikkujuttu unohtaa muistaa kummilasta juhlana tai koko ajan perua.
Ehkä tää mun tän hetkinen mieliala tässäkin asiassa johtuu tästä mun tän hetkisestä 'kevätkoomasta'.

Mutta siis katotaan nyt tuleekohan kukaan D:n ensimmäisille syntymäpäiville, vai onkohan ne nyt melkein ihan turhaa edes järjestää.. Ei se kyllä ees tarvii mitään lahjoja, mä en oo oikein keksiny mitään mitä itsekään annan sille lahjaksi, kun tosiaan ei tarvii mitään, kun B:lta on jäänyt sille kaikkea.

Kella on vasta 20 vaille 9 aamulla ja mä vaan haukottelen koko ajan (ollaan oltu jo luonnollisesti monia tunteja hereillä) ja tiiän etten tänään mee yhtään mihinkään enkä aio tehä yhtään mitään, kun vaan vahdin näitä lapsia kotonani. Haukotellaan ja makoillaan sit koko päivä, toivotaan suklaata kotiinkuljetuksena. Kokeillaan ainakin onnistuisko vain näin nyt tää päivä.

Daisy kävelee!

Taas noin kolme kuukautta edellisestä kirjoituskerrastani. Oonpas mä ahkera nyt tässä.
D pikkuinen on oppinut kävelemään. Ja täällä on oltu kipeänä. Ehkä se sairastelu on yksi syy siihen etten jaksa ja ehdi esim. kirjoitella. En muista koska oltaisiin oltu näin usein kipeinä, kun tämä talvi/alkukevät. Ollut tosi usein kaikilla tai jollakin meidän perheestä vatsatautia/ripulia. Tää oksentelu on kyllä mulle aina välillä hyvä muistutus siihen että ei kiitos, ei mulle enää raskautta. Kun joku vuorokausi tuntuu niin kamalalta oksennella, ja vaikealta hoitaa samaan aikan lapset, niin mites sit onnistuis useempi kuukausi putkeen, ei kovin hyvin! Tammikuussa mun yksi kaveri sai tytön. En valitettavasti oo kyllä nähnyt sitä kun vain kaksi kertaa. Vaikka hirveesti tykkään ja oon iloinen kaikista vauvoista, niin viitiskö sen nyt tunnustaa, että samalla oon hirveen kateellinen niistä (vaikken haluais olla). Oikeesti sillon kun näin sen vauvan vastasyntyneenä niin itkin illalla sitä asiaa että sillä on pieni vauva ja mulla ei oo enää pientä vauvaa. Ja ei se tunne varmaan muuten olis niin suurena tullut mutta kun ajattelee, ja hyvinkin tiedostaa samalla sen asian, ettei mulla enää koskaan voi olla pientä vauvaa. En saa enää koskaan itse kokea niitä maailman ihanimpia hetkiä ja asioita. Ja yksi toinen, mulle tärkeä ystävä, mutta kaukana lapissa, sai muutama viikko sitten myöskin tytön. Voi että se on kuvista päätellen suloinen, tumma pörrötukka ja niin pikkuinen <3 ai kun saisin itse sellaisen. Mä oon kyllä samalla tosi kateellinen näistä kaikista vauvoista, vaikka oon niin onnellinenkin. Tietenkin kaiken ihanan haluais olevan itsellään myös, eikö niin että se on ihan normaalia?? ainakin ihmiselle kuka kärsii kroonisesta vauvakuumeesta aina ja ikuisesti.

Vaikka mä tykkään niin tosi paljon, varmaan maailman eniten vastasyntyneistä, niin kyllä voin onneks sen myös myöntää että yhtä ihania hetkiä on myöhemminkin. Oli aivan ihanaa silloin kun D alko ryömimään, ja sitten kun otti ensimmäisiä konttausaskeleita ja alkoi nousta pystyyn sohvaa vasten. Niin kyllä tääkin on nyt tosi upeaa kun D alkoi kävelee. Vielä se on just sellasta tosi ihanan näköstä vähän haparoimmista -muttei varmaan enää kauan. Kävely on kehittynyt tosi nopeasti ja hyvin. Noin puolitoista viikkoa sitten sunnuntaina D otti useamman kerran 8 tai 9 askelta. Sitä ennen oli ottanut vaan yksi tai kaksi, ehkä pari kertaa kolme askelta. Ja maanantaina se otti useamman kerran jopa 23 askelta, tiistain ennätys oli 28, keskiviikon 30, ja torstaina käveli jo huoneesta toiseen ja kämppää ympäri ja jopa itkiessäkin (muistan näin hyvin koska oon kirjoittanut nää kalenteriin :D ), ja sitten alkoi näyttää siltä että ottais jo reilusti nopeampia 'kiire'-askeleitakin välillä, ja enää ei konttaa oikeastaan ollenkaan. Oon melkein joka päivä ottanu videopätkiä.
Mut eiks niin että vaikka D nyt kävelee, niin se on silti vielä mun pikkuvauva? <3

Noin viikkoa kävelyn oppimista aikaisemmin D:llä oli ehkä vauvarokko, käytiin lääkärissäkin, ja oli kamalaa katsoa kun pieneltä otettiin verta ensin varpaasta, sitten käsivarresta, sitten kantapäästä, ja parin päivän päästä taas tarkastuskäynnillä käsivarresta. Ei oo kivaa kun pientä kiusataan. Niin en mä sillon tienny että olis vauvarokko, sillä oli ollu neljättä päivää 38,5-39,1 (saattoi ainakin yöllä olla enemmänkin) kuumetta eikä laskenut hyvin kuumelääkkeellä, niin sen takia vein lääkäriin. Mutta lääkärissä tarkastettiin tosi hyvin, ja aika perusteelliset tutkimukset. Joku virus oli kyseessä, ja vauvarokkokin on virus. Seuraavana päivänä (tottakai aletaan itsestään paranemaan heti sit kun ollaan jo käyty lääkärissä! :D ) kuume oli selvästi laskenut ja iholla jotain täplämäistä ihottumaa, mut sitä oli vaan aika vähän aikaa. Ehkä se oli sit se vauvarokko. Nyt on sit enää vaan nuhaa ja yskää. Ja valitettavasti nekin voi pienelle olla hankalia ja vaikeuttaa paljon nukkumista.

D:hän aluksi nukkui hyvin, niinkun normaalit vauvat, mut oppi huonosti nukkuvaksi vauvaksi (niinkun K ja B on kans aina ollu) silloin ennen joulua joskus kun alkoi flunssa ja sairausputket. D herää joka yö 2-15 kertaa, ja haluaa nukkuu mun vieressä. Ei se kaipaa ees maitoa sillon, mut jos herää tosi usein, niin kerran tai pari annan pullosta maitoa, mut usein sitä helpottaa kun otan viereen. Jos jaksan niin vien takas omaan sänkyynsä jossain vaiheessa. Mä en oikein viitsi sitä älyttömän kauan huudattaa öisin kun se nukkuu B:n kanssa samassa huoneessa ettei se herää. B:kinhan herää vieläkin varmaan joka yö kerran -ja tulee mun (ja d:n) viereen. On ahdasta sängyssä, ja mä en nuku hyvin kun pitää vahtii ettei siitä tipu.

Mä oon ihan varma et oon vuosien varrella nyt lihonu, ainakin yks syy siihen olis just se että oon nukkunu ite tosi huonosti jo melkein 8 vuotta! Oon lukenu monia artikkeleita aiheesta 'uneton lihoo' ja uskon sen olevan totta ja ainakin yks aiheuttaja. Mun vaakahan meni rikki muutossa, mut oon ihan varma et oon d:n syntymän jälkeen edelleen vain lihonut, ja se on tosi surullista. :( Vaikuttaa hirveesti mun itsetuntoon, enkä ees halua mennä muiden ihmisten ilmoille mielelläni sinne muille näyttäytymään, etenkään puolituttujen, tai kavereiden keistä on tullut vähän erkaannuttua. Että yhtiä ja samoja voi vaan koko ajan nähdä ilman suurempia oman tunnon ällötys juttuja.

Vieläkö mä D:stä jotain muutakin kertoisin :) Sillä on jo neljä hammasta, se oppi maaliskuussa taputtamaan, ja nyt se välillä myös vilkuttaa, se ojentaa käsiään söpösti että ota syliin, välillä myös mummille ja ukille ja serkuillekin tekee niin. Ja joku uus hassu tapa on tullut nyt et kun haluaa syliin/huomiota niin menee massulleen lattialle. D nukkuu välillä tosi vähän päiväunia, joku päivä koko saldona oli joku 10-15 min, jonain päivänä tollasen lyhyen pätkän kaksi kertaa, jos hyvin käy niin saan yhdet tunnin tai reilun tunnin unet. Musta ton ikäisen pitäis nukkuu vielä enemmän päiväunia. Se on kyl niin söpö ja ihana, ja se on niin äitin tyttö, ja tosiaan usein ei kelpaa kukaan muu kuin mä. Kaikki kyllä sanoo et mun pitäis alkaa opettaa sitä jotenkin olemaan mun erossa. Vaikeehan mun on mitään tehdä kun toinen on koko ajan kiinni mussa. D oli 10kk neuvolassa 8185g, (kipeenä ollessa laihtui vähän ja oli 8030g) ja 70,4cm. (Viimeksi 8kk neuvolassa oli 7675g ja 68cm) D ei puhu vielä kun omaa kieltään, ja ehkä äiti-tyylistä, ja joku kerta meni vauvanuken luo ja samalla sanoi jotain vauva-tyylistä, ja anna, ja ihan kun tänään olis mulle huutanu vessan oven takaa 'avaa' kun mä olis siellä :D Muu on vauvahöpötystä. Samalla silloin mitattiin myös B. B:n 3v mitat eli viime kerralla oli 89,9cm ja 14kg, niin nyt 3 ja puoli vuotiaana hän oli 91,5cm ja 14,4kg. Molemmat kasvaa hyvin omaa vauhtiaan ja omia linjojaan. Ehkä heistä ei hirveen pitkiä oo tulossa kun mäkin oon sen 158cm. K on mein perheen ainoa pitkä tyyppi, se oli alkuvuodesta koulun terkkarissa (7v2kk) 128,9cm ja 24,9kg. Mut pojan onkin hyvä olla pitkä. :)

Voisinkohan mä laittaa tänne B:n ja D:n kerhokuvan.. Ettei se oo laitonta? Mut mä oon kuitenkin ostanut ja maksanut ne alkuperäiset kuvat, ja kuvat otti Suomen koulukuvaus, joten arvostus sitten niille, enkä edes väitä itse ottaneeni. Mut söpöjä kuvia tuli ja monta. Jos olis ollu vielä valkonen tai vaalee tausta niin olis ihan täydellisiä :) Pitäis silti ottaa D:stä kohta jossakin 1v kuvat, näissä kuvissa se oli 8kk.
No kai se on laillista ainakin näin valokuvana. Oli neljä B:n, neljä D:n ja neljä yhteiskuvaa. Yhteiskuvat oli tosi kivoja. Tässä yhdet kuvat.

B eilen tosi söpösti jutteli yhdestä kaveristaan, kuka oli Helsingissä meidän hyvää ystävä-perhettä, se on B:ia vuoden nuorempi poika. Kateltiin kuvia ja sanoi että on sitä ikävä. Ja mä sanoin et silläkin on ikävä sua, puhuu kuulemma susta usein, niin oli niin ihanasti iloissaan sanoessaa että se on oppinut puhumaan. Ja kun sanoin että ne varmaan tulee tänne D:n synttäreille, niin B suunnittele että se sitten pussaa sitä. Saa nähdä uskaltaako sit toteuttaa sen :D

K:lla menee koulussa hyvin, se on jopa jäänyt ekan kerran jälki-istuntoon! Ja vaikkei ehkä muista se oo hyvä juttu niin musta (etenkin koska mun mielestä syy siihen oli turha) se on tosi hyvä juttu, tarkoittaa ettei se ihan hiljainen hissukka sitten ehkä olekaan. Ja jäin mä itsekin ala-asteella useampiakin kertoja jälki-istuntoon (melkein jopa vielä turhemmista syistä). Ja K on ystävystynyt paremmin muutaman pojan kanssa ja usein koulun jälkeen soittaa että voiko joku tulla meille kylään. :) On silläkin silti välillä Helsinki-ikävä ja kavereitaan, mutta eihän se ihme oo, onhan mullakin sinne kova ikävä. Pienemmillä on tietenkin helpompaa, kun unohtaa nopeemmin.

Yksi D:n lempihomma nykyään on kiipeillä minne tahansa, etenkin lelukoreihin.

 ja lopuksi B poseeraa G1 My Little Ponyen kanssa (kuvassa 71kpl) (kuvasta puuttuu 5kpl, ja lähdössä pois 2kpl, ja B sai näistä 4kpl, joten jos lasketaan mun G1 ponyt nyt niin niitä on 70kpl :) )