29.3.2014

Barbie-nukkeja

Mulla on nyt harvinainen vapaapäivä. Lapset pääsi mummin ja ukin luo yöksi. Ja mitä mä teen? Hengaan yksin himassa varmaan koko päivän. Niin nyt on hyvä aika kirjoitella tännekin. Mä en vaan viitsi kysellä kaikkia tuttuja läpi kun sit vaan tulisin entistä surullisemmaks ja pettyneemmäks jos (tai oikeestaan KUN) kaikki kieltäytyis siihen kaunisajatuksiseen pyyntöön että hengailis mun kans kuin normaalit kaverit. Etenkin nyt kun kerrankin pääsisin jonnekin ilman lapsia. Tällaisiin asioihin kyllästyy, siis meinaan sitä et ei viitsi loppujen lopuks enää kysellä muita olemaan kanssaan, jos on kokenut sen ettei koskaan käy, tai perutaan tai aina siirretään ja siirretään ja lopulta jää kokonaan. Samasta syystä en viettäny minkäänlaisia synttärijuhlia (kerrankin itselleni olisin voinut, kun tuli tasalukukin täyteen!) koska en olis kestäny sitä että olisin turhaan kutsunut ja kukaan ei tulisi. Mutta onneks on lapset, ja voi keskittyy vaan heihin ja heidän synttäreihin, ja toivoa ettei heiltä katoa lähes kaikki kaverit niinkun multa. Mutta nyt iloisempaan aiheeseen!

Mä olen keräillyt Barbeja varmaan koko elämäni. Ja oon aina ollut ikääni nähden melko lapsellinen ja lelut on aina ollu lähellä mun sydäntä. Ihan totta, yläasteellakin vielä leikin Barbeilla sillon tällön, kunnes loppuvaiheessa sitten ne jäi vain hyllyn päälle koristeeksi. Joitain Barbejani myin pois sillon yläasteen lopulla (oli pakko saada ostettua cd-levyjä tai muuta järkevää) ja se harmittaa vieläkin, onneksi suurin osa ja tärkeimmät lapsuuden nukkeni on kuitenkin vielä mulla. Ja jos olen jossain nähnyt samanlaisen mikä mulla on pienenä ollut, niin on sit ostanut tilalle. Mulla on tosi paljon nukkeja, oikeesti. Ei tietenkään niin paljon kun joillain julkkiksilla ketkä niitä keräilee (Aira Samulin, Demi Moore, Johnny Depp), joilla niitä on tuhansia, mutta mulla onkin tässä asiassa edessä rahaongelma mitä heillä ei varmasti ole. Mutta tavan tallaajaksi mulla on paljon, varmaan 400-450 Barbie nukkea (tai kaveria tai sisarusta), ja se päälle vielä veikkaan nyt että noin sata Monster High nukkea (Mattel), ja parikymmentä Daisyä, reilut 30 Lady LovelyLocks nukkea (Mattel), Baby Face nukkeja, Cherry Merry Muffineja (Mattel) ja vaikka mitä muuta. Poneja myös tietenkin, mutta nehän ei tähän juttuun nyt kuulu. Ja sen lisäks meillä on tietenkin tyttöjen omat nuket, niilläkin on jo reilusti yli sata barbia tai muita sellaisia nukkeja. Kaikki mun nuket ei tietenkään mahdu esille, vaan tosi paljon on myös pahvilaatikoissa. Taitaa olla 5 isoa pahvilaatikollista täynnä barbeja mitkä ei ole esillä ja yksi laatikko muita nukkeja.

Moni miettii että eikös noihin oo mennyt paljon rahaa, niin no siihen voisin sanoa että mulla ei mene rahaa muihin huvituksiin tai paheisiin, niin ei varmaan mulla mene itseeni sen vertaa enempää rahaa kuin muillakaan. Eikä mulla niitä tosi kalliita nukkeja edes ole, suurin osa on alennuksesta, tai perusbarbeja, vain joitain keräilynukkeja, eikä niitäkään sieltä kalliimmasta päästä. Haluaisin hirveesti kyllä vaikka ja mitä, mutta jossain rajoissa täytyy mennä. Ja lapsenakin mulla oli paljon nukkeja, mutta aina säästin omia rahoja niihin ja aina pyysin niitä lahjaksi. Eikös jokaisella ole omat asiat mihin tykkää panostaa enemmän ja mihin vähemmät, niin mä tykkään panostaa nukkeihin, mitkä ei ole mulle vain leluja, vaan elämäntapa ja harrastus sekä sisustuselementtejä.

Itse leikin nukeilla enimmäkseen 90-luvulla. Kyllä vähän sitä ennenkin, mutta paras Barbie-ikäni oli 90-luvun alussa joten panostan keräilyssäni eniten 90-luvun nukkeihin, ja myös sitä vanhempiin. On mulla aika paljon myös tämän vuosituhannen nukkeja, mutta ne ei ole mulle pääasia. Nyt kun tilanpuute on aika suuri, niin oon yrittänyt alkaa rajoittaa enemmän keräilyäni, just että ostan sit ehkä vaan vanhempia ja keräilynukkeja.

Ja mun lapset tietää että mitkä on äitin ja mitkä heidän omiaan, niin nämä on lapsilta rauhoitettua materiaalia, ja hyvin he sen ymmärtävät. :) Harmi kun suuri osa on tosiaan laatikoissa jemmassa niin en voi näyttää läheskään kaikkia, ja hyllyssäkin on nuket kolmessa tai neljässä rivissä, joista tietenkin jää sitten melkein 3/4 piiloon.

Mä nyt laitan tässä vielä kuvia mun nukeista, osa tosiaan on paketeissaan ja tykkään pitää niitä niin. Olen pääasiassa MiB keräilijä, joten kaikki mitä hankin paketeissaan saa pysyä niin (vaikka harmittavan paljon tilaa vievät), mutta on mulla sen lisäksi myös omat lapsuuden nuket ja kirppislöydöt ja paljon muuta. En ole irtonaisissa nukeissa niin tarkka, että nukke saa kyllä olla rakastetun leikitynkin näköinen, kunhan ei ole saanut saksista tai kynistä kohtalokseen. Kaikille olisi kyllä kiva saada alkuperäiset vaatteensa. Mutta ehkä siks mulle onkin parempi paketti-nuket kun ne ei vaadi mitään hoitoa, ja pysyy aina kauniina, ja kun mikään pölyjen pyyhkiminenkään ei ole tosiaan mitään mun lempihommaa.

Vielä jokin aika sitten mulla oli monta kertaa enemmän tilaa näille 'vapaille' nukeille, harmi kun tosi suuri osa tällaisista joutuu hengailemaan pahvilaatikossa. Huomaat varmaan Spaissareita ja Britnejä :D



 Tässä näitä vanhimpia + reproa.  


Olohuoneen hyllyjä.
Nukkeja on tosiaan noin neljässä rivissä, 
niin paljon on takana piilossa.


tässä vähän lähempää


Eiffel-torni, Big Ben ja Elvis 


Marilyn Monroet


Audrey Hepburn


Grace Kelly


Twilight


Scully ja Mulder


Hard Rock Cafe


Harley Davidson



tuliaisia Rovaniemeltä


Ja tuorein ostokseni nykyajan Barbeista. 
Voi olla että nää jää mun ainoiksi Dreamhouse-nukeiksi, 
ellen sitten löydä niitä hyvästä alesta. ;)
Mutta on hyvä omistaa tätäkin sorttia sitten edes nämä, 
vaikkei niinkään kuulu mun keräilyn alueeseen.






27.3.2014

Tervetuloa tyttöjen huoneeseen!



Tässä on D:n ja B:n huone. Meillä on yleensä aika sikin sokin tavarat, joka päivä vaikka aina siivoaisi. Niin en ole tätä kuvien ottoa varten siivonnut, mut nyt kun aamulla otin nämä, niin ei ihan hirveesti tytöt olleet ehtineet vielä sotkea, illalla on sitten jo ihan toisen näköistä. Kuvat puhukoon puolestaan, vaikken ole kovin hyvä kuvaaja. :)

Tyttöjen huoneen ovi. Näiden kuvien alla on vielä Robinin kuvia :D
Onhan se ruma kun se on harmaa, mutten oo tehny täällä mitään, on kuitenkin vuokrakämppä.

D toivottaa tervetulleeksi!


 D:llä on vielä pinnasänky ja on hyvä sille kun on aika villi. 
2v syntymäpäivärahoilla on suunnitelmissa sitten ostaa sille uusi sänky :)

 Tytöillä on aika paljon mekkoja, niin kaikki ei mahdu kaappien sisälle.

 Tää on hieno lamppu, mun mielestä koko mein kämpän kivoin ehkä.


Nuket on vielä siististi, kun tänään on leikitty vasta poneilla.
Prinsessat, ja Hannan Montana ja Justin Bieber ja 'Leena'.
Barbien omat Monster High nuket.


 G3 ponit on tyttöjen huoneen ylemmällä hyllyllä.
Saa kyllä leikkiä niillä, 
mutta pitää pyytää äitiä tai
muuta isompaa aina antaa sieltä tarvitsemansa. 
G1 ponit on 'äitin käytössä' :D


 Disney Animatorsseja ja muita Disneyn taaperonukkeja ja poni boordi :)

 Huomaa B:n Justin Bieber -lakanat :)
Tällä puolella huonetta prinsessa boordia.


Molemmilla tytöillä on omat ristiäis- ja vauvamuistohyllyt.


 Kaksi lelukoria täynnä nukkeja. 
Täällä on perus Barbiet ja feikit ja osa vaatteista sekä pienempiä tarvikkeita.


 Equestria Girls nuket eli poninuket 
 ja kaksi koria poneja, isoja pehmoja, ja feikkejä tai huonompi kuntoisia G1-G3.


 Tällä hetkellä molempien tyttöjen suurimmassa suosiossa on uusimmat eli G4 ponit.


 Musta on ihan hirmu sulonen tää uus 'trolli', sen nimi on Vampula.
Näitä varmaan pitäis tulla lisää meille.

Ja tässä vielä musiikkipiste. Robin on luonnollisesti kovimmassa iskussa nyt.

19.3.2014

Kuulumisia, tai ainakin lupaus niistä

Heh, melkein hävettää tää miten vähän täällä oon kirjotellu, viimeks joskus ennen joulua! Taitaa mennä sellaseks et kirjotan vaan lasten synttärien jälkeen ja laitan siitä kakkukuvia :D Mutta, se ei oo tarkoitus.

Mun elämä ei vaan oo edistyny missään mitenkään, niin toivotaan et lähiaikoina onnistuisin tsemppaa itseäni, niin kirjoitusmielessä kun normaalielämässäkin. Tiivistetysti tää aika tässä on kulunut niin että oon vaan ollu laiska ja saamaton, ja no se masennusepäilys mulla edelleen on, mut psykologilla kävin ja lopetin jo sen, kun en kokenut minä tai psykologikaan että se pystyis mun mieltä piristää sillä et puhuisin siellä. Mä kun oon kuitenkin avoin ihminen ja pystyn helposti puhuu asioistani kelle vaan, vaikka puolitutulle, niin mielummin sit avaudun jollekin kaverille. Mutta kovasti oon sitä mieltä ettei mussa oo mitään muuta vikaa kun yksinäisyys aikuisseurasta kaverimielessä, ja kaikki sitten johtuu vaan siitä.

D on varmasti kasvanu ihan hirveesti, ja oppinu niin paljon puhuu, se puhuu ihan mitä vaan pidempiäkin lauseita (toki myös omaa vauvahöpötystä) ja on kova käskyttämään 'päästä ilti', 'ei haluu', kunnon pikku pomo se tässä talossa ainakin on. Ja hienosti sanoo 'monste hai', ja 'rarity', ja muita ponien nimiä. Spike on 'päk'. B on jollain tapaa oppinu pärisyttää ärrää, mut se tulee kurkusta, D sanoo mun mielestä kruunu jo aika hyvin sen ärrän siellä. Ehkä pikkusisko oppii ärrän ensin :) Mutta jokainen on erilainen ja omaa tahtiaan oppii. Onhan näillä luonteetkin ihan ääripäistä.

Mä ajattelin tehtä tähän nyt listaa, että pyrkimys olis joka kuukausi (ellei useammin) sit tehdä näistä aiheista tänne jotain pientä juttua. Mulle myös saa ehdottaa juttujen aiheita jos haluaa että kirjottaisin jostain tietystä asiasta. :)

Tulossa siis:
- mun Monster High nuket, ja ehkä myös Barbien MH nuket
- mun Lady LovelyLocks nuket (on lisääntyny edellisestä kerrasta)
- D:n 2v synttärit (toukokuussa tai sen jälkeen siis), aiheena My Little Pony

Mun tää kun on tällanen aika sekainen blogi, kirjoitan mistä tuntuu ja haluan, eli usein lapsista, mikä milloinkin ärsyttää tai ainoasta harrastuksestani, mitä jotkut voi jonkinsortin hulluutenakin ajatella eli nukkejen keräilystä. Haluaisin kirjoittaa enemmän aina joistain aiheista, ehkä lapsiin liittyvistä, mutten vielä ole keksinyt mitä se olisi. Meillä kun on aina päivästä toiseen ihan samanlaista, ja kun en ole vielä töitäkään hakemassa tai mitään muita muutoksia ei ole tulossa.

Robin on tulossa Lappeenrantaan ensi kuussa, ja kesäkuussa. B:n on ihan pakko tietenkin päästä sinne, saa nähdä mennäänkö toiselle vai molemmille keikoille.

Tähän perään vielä kerhokuvia lapsistani, oli aika paljon hyviä, valitsin jokaisesta kolme kuvaa ja kaksi sisaruskuvaa, ja enemmänkin oli valittavana. Olin tosi yllättynyt että D:stäkin tuli näin hyvä, koska se ei sit yhtään meinannu pysyy paikoillaa, juoksi karkuun sinne kuvaustaustakankaan taaksekin ja rimpuili pois aina. Mut nähtävästi on saatu just oikealla sekunnilla kuva napattua sitten. Eihän tää muutenkaan mikään hymytyttö oo koskaan ollut.