Esikoinen jo 9-vuotta!

Miten tää aika meneekin niin nopeesti! Mun pieni 'pampula' täytti eilen 9 vuotta! Pikku rokkarista tuli jo isompi rokkari. Ihan uskomatonta miten paljon nopeemmin lapset tuntuu vanhenevan (ainakin verrattuna itseensä, hehhee :D ) Voi että kun tääkin oli joskus vielä niin pieni, ei yhtään tunnu et siitäkin olis jo noin kauan. Sillon mun elämä muuttu totaalisesti! Vaikka mä usein taidan valittaa vähän kaikesta, niin lapset on ehdottomasti parasta mitä mulla on! K:lla oli lauantaina juhlat, teemana tarjoilussa oli Minecraft. Mä en tajua mikä siinä kiinnostaa ja on erikoista, mut enhän mä muutenkaan tajua mitään pojista/miehistä :D Luokalta K kutsui tänä vuonna pelkästään poikia, ja varmaan ihan hyvin meni. Olin siis tietenkin koko ajan mukana. Mutta mietin vaan että riittääkö kotisynttärit enää ens vuonna? Monet järjestää muualla, mä oon halunnut ja tykännyt pitää lasten synttärit aina kotona ja on kivaa päästä leipomaankin, niin en oo edes harkinnu mitään hoplop/keilaus/ties mitä synttäreitä. Kaiken lisäks kun ei mulla oo autookaan, niin tuntuis tyhmältä et en itse vois tarjota kyytiä sit synttäreille jolleki sellaselle kenen olis vaikee mennä, koska itekin jouduttais mennä bussilla tai kahdella tai kehittää jotain siihen et päästäis sellaseen. Mitähän ens vuonna..? Jos tytötkin alkais vaikka enemmän kiinnostaa niin jos kutsuis myös niitä ja pitäis tavallaan discon..? En tiiä, pitää sit katsoo uudestaan. Viime vuonna synttäreillä oli tyttöjäkin, mut sillon oli lähinnä tytöt omassa porukassaan eri huoneessa ja pojat omassa porukassaan. Niin tänä vuonna en 'pakottanut' kutsumaan yhtään tyttöä :D Mä annoin K:lle synttärilahjaks uudes Skylander pelin pleikkarille, ja oman tabletin. On kyllä ollut nyt kovassa käytössä, että on kyllä tosiaan tyytyväinen lahjoihinsa. Kauan K on valitellut sitä et kaikkien muiden niiden luokkalaisten kotona on tabletti paitsi meidän kotona.

Tässä osa tarjoiluista. Oli muuten vaikeeta taiteilla toi creeper kun se väri halus vaan valua... :D 

Toi keltainen kakku on Hot dog -koira Skylandersista. 

 Mahtava lapsikasa! :D

Mä oon muuten jo tosi valmiina jouluun, koko vuoden on kaapit ollu täynnä lahjoja odottelemassa lajittelia mitä kellekin ja paketointia tietenkin. Mä oon tosi joulutyyppiä ja tykkään antaa lahjoja. Ja kun alotan jo tammikuussa, niin ei kerralla mee niin paljon rahaa, vaan voi panostaa lahjoihin enemmän, ja on aikaa löytää jotain sopivaa eikä tule kiireessä loppupeleissä hommattua mitään paniikkiratkaisuja tyylillä että 'tää saa nyt kelvata'. Lapsille on niin ihanaa antaa lahjoja, tietenkin aikuiset jää paljon vähemmälle, mutta en mä itsekään odota mulle mitään. Lasten iloa on sit ihana katsoa kun ne saa avaa paljon lahjoja. :)

Ja mä kans meinaan muka taas vanheta reilun viikon päästä. Apua. No ehkä en kuitenkaan tänä vuonnakaan aio täyttää vuosia, voin olla edelleen se 16v. Haluaisin kyllä vapaaillan/yön lapsista jossain vaiheessa, ehkä seuraavana viikonloppuna, saa nähdä järjestyykö. Mutta en halua oikeana päivänä, koska silloin oon mielummin mun tärkeiden, eli lasten kanssa, kun että ottaisin riskin että olisinko ihan yksin. Tulis vaan entistä pahempi mieli vanhenemisesta, jos se pitäis olla ihan yksin. Koskaan ei oo varmaa saako ketään kaveria tai tuttua mukaan minnekään. Haluaisin kyllä käydä ihan ihmisten ilmoilla jossain, ja tutustua ehkä uusiin ihmisiinkin.

Kannattaa miettiä tarkkaan haluaako teiniäidiksi :)

Nyt on uutisoitu Rovaniemen teiniäitibuumista, ja mäkin oon törmännyt nyt tähän aiheeseen myös muissa blogeissa. Moni haluaa sanoa mielipiteensä, ja eihän siinä mitään pahaa oo niin miksen mäkin kertoisi omia ajatuksiani aiheesta. En kyllä ollut ikäni puolesta teini, mutta mieleltäni olin aivan varmasti. Aina oon viihtynyt nuorempien kanssa ja ollut ikäistäni lapsellisempi, varmasti oon vieläkin, ja kyllä mun elämä oli silloin vasta aluillaan ja jäi kovasti kesken kun 21-vuotiaana tulin raskaaksi, ja ensimmäinen lapseni ehti syntyä vielä ennen kun täytin 22-vuotta. Mutta mua aina luultiin nuoremmaksi. Alussa kuuli niin paljon juttuja, eihän sitä ehkä ajatellut että olisin jo ehkä jopa oikean ikäinen, kun ulkonäkö, olemus, ajatukset, kaikki oli kuitenkin kuin teinillä. Jotkut luuli mua lastenvahdiksi kun työnsin vaunuissa esikoistani, neuvoja tuli tietenkin joka puolelta, kun eihän noin nuori voi osata mitään, ja voi apua vielä suurempi haloo siitä että olin ihan yksin. Mun vanhemmat ja sisaruksetkin oli eri kaupungissa, eikä siis kovin suurena apuna. Musta tosiaan tuntuu että oon vasta tänä vuonna kasvanut 'aikuiseksi', ja mullahan on nyt kolme lasta joista esikoinen on täyttämässä 9 vuotta!

Siis pointtina se, että vaikka miten on vauvakuume ja pitää lapsista ja tulee niiden kanssa toimeen, mikään ei valmista äitiyteen, ei mikään. Kun kuulee että 'tunnen olevani valmis äidiksi iästä huolimatta', mä en itse usko sitä että kukaan voi olla valmis, vaan siinä sitä raskauden ja lapsen myötä kasvetaan pikkuhiljaa. Mulla kesti tää 'olen valmis'-prosessi siis ehkä 9 vuotta, kun kasvu alkoi sillon helmikuussa 2005 kun tulin raskaaksi, tai ehkä huhtikuussa tai toukokuussa, kun tajusin olevani raskaana, ja kun olen vasta tänä vuonna alkuvuodesta oppinut ajattelemaan kuin aikuinen. Aikaisemmin se oli just sitä vauvakuumetta ja voi kun vauvat on niin söpöjä ja ihania. Vaikka tiesi aina että elämä muuttuu ja joutuu tekee uhrauksia, niin silti tunteet toimi pääosassa, nyt vasta on tullut mulla järki peliin.

Olet sitten iältäsi teini, tai mieleltäsi teini, tai erittäin järkevä ja aikuismainenkin, niin on se aina uusi asia jos sitä ei ole itse ennen henkilökohtaisesti kokenut. Mikään ei valmista täysin totuuteen, vaikka miten tietäisi asioista. Noh, itse suosittelisin (eihän kenenkään tarvii kuunnella mua) toimimaan vasta sitten kun järki on tunteita enemmän pelissä mukana.

Mullehan oli tosi ok vaan saada vauva yksin, mietin että niin on jopa parempi kun jonkun muun kanssa joka haluais päättää asioista, nyttenhän saan päättää nimen ihan itse, ja pukea ne kuin haluan, ja mennä ja tehdä niiden kanssa mitä haluan, ja entä jos olisinkin ollut jonkun kanssa ja se ei olisi suostunut siihen että lapsistani tulee kasvissyöjiä. Vaikka mitä ehkä aika lapsellistakin asiaa sillon mietin mulle tärkeimpänä. Ajattelin että hyvin mä pärjään ilman miestä, unohdin sen että mitä lapsi joutuu kokemaan ilman isää. Toki yksinhuoltajuus on nykyään yleistä ja hyvin pärjätään, mutta kyllä se olisi hyvä yrittää ajatella niin että jos mahdollista niin edes yrittäisi tarjota lapselle ehjän perheen, kaksi vanhempaa. Onhan meilläkin ehjä perhe, koska ei tästä ole mitään pois irrouttautunut missään välissä, vaan on ollut ihan alusta asti näin. Suosittelisin todellakin odottamaan kunnes on ehjä ja toimiva parisuhde, koska mua kaikkein eniten kaduttaa se, että mulla ei oo antaa lapsilleni itseni lisäks toista vanhempaa. Uskon että muutenkin nuoret parit eroaa useammin ja helpommin kuin jonkin verran vanhemmat. Joskus huomasin omista tutuistanikin että melkeinpä kaikki oli eronneet ennenkuin lapsi ehti täyttää yhtä vuotta. Harmi juttu, mutta noin se taitaa usein olla.

Kyllä kannattaa odottaa oikeaa aikaa, ehtii niitä lapsia myöhemminkin hankkia, kun on ensin saanut elää omaa nuoruuttaan. Tosin liian vanhaksikaan ei kannata tietenkään sitä jättää, koska naisen hedelmällisyys alkaa heiketä joskus 30-35 vuotiaana, kunnes lopulta loppuu kokonaan sitten ehkä noin 50-vuotiaana(?), niin liian myöhään se voi sitten olla jo tosi vaikeaa tulla raskaaksi, ellei melkein mahdotontakin. En ehkä ajattelisi että olis järkevää jättää ainakaan ensimmäistä lasta noin myöhäiseksi. Eli jos 15v on turhan aikaista ja 35v myöhäistä, niin oliskohan se paras ikä sit noin 25v. Nyt sitten kaikki miettii ettei oo olemassa parasta ikää saada lasta, no varmasti monella tapaa sekin pitää paikkansa.

Mulla on tosi usein ikävä entisiä aikoja kun sai sekoilla kavereiden kanssa. Ja mikä ehkä jopa inhottavin asia vanhemmuudessa, että erittäin monet sanoo että kaverit katoaa siinä kun itse saa lapsen, näin kävi mullakin ja tosi tosi monella keitä tiedän. Silloin ei enää ees pyydetä minnekään, eikä varmaan kiinnosta kyläillä sellaisen kaverin luona kellä lapsi pyörii vieressä. Niinhän se on eri elämänvaiheissa olevilla, silloin ei enää ymmärrä yhtä hyvin toista, ei kiinnosta samat asiat, näkemin vähentyy, ja pikkuhiljaa jää kokonaan. Mulla on hirvee ikävä mun entisiä ystäviä. Jotkut parhaat ystävät on nykyään enää lähinnä moikka-tuttuja ja tää surettaa paljon, en olis halunnut näin. Noh, jos on joku buumi, niin sillon ehkä jos koko kaveripiiri haluaa raskautua niin ehkä sillon helpommin kyllä säilyisi kavereina. Mutta usein kyllä kaveritkin häviää, kun vauva tulee, ootteko siihen valmiita? Siihen mä en olis valmis vieläkään.

Tietenkin silti omat lapset on maailman ihanimmat ja rakkaimmat <3 enkä niitä kadu, eikä varmaan kovin moni muukaan 'väärään aikaan' lapsia saanut, mutta ei pidä kiirehtiä näin tärkeän asian kanssa, siinä oma elämä joutuu väkisinkin väistymään rosi paljon, muuttuu aivan totaalisesti, kun lapsi tulee. Vaikka itse en ajattele mitenkään huonosti teinejä kohtaan, teiniäitejä kohtaan ei ole mitään typeriä ennakkoluuloja, oon tykännyt kaikista sellaisista keitä tunnen, oon tavannut, tai keistä olen lukenut, ja suurin osa pärjää aivan loistavasti, niin silti kannattaa harkita tarkkaan.

Noniin lapset; olkaa fiksuja ja muistakaa ehkäisy, abortit ei varmasti olis kiva juttu kellekään. Muistakaa pitää hauskaa ja elää omaa ihanaa stressitöntä elämää vielä jonkin aikaa!

p.s. En kyllä oleta että kovin moni lukis täältä ees mun höpinöitä, mut musta on vaan kivaa ilmaista mielipiteeni asioihin mitkä itseäni kiinnostaa ja mistä ehkä jotain tiedänkin. Pääasiassahan mä oon täälläkin kirjoitellu vaan itselleni ja omaksi huvikseni. :)

Tuleva isänpäivä

Tässä nyt kun tämä isänpäivä on kovaa vauhtia lähestymässä, en voi tietenkään kieltää ettei olisi laittanut ajattelemaan asioita. Siis mun lapsethan on täysin isättömiä. Mua ahdistaa tää isänpäivä, voin onnitella ehkä itseäni, kun hoidan senkin homman ainakin toivottavasti ihan tarpeeks hyvin. Mutta kyllä tämä viikonloppu aikalailla ahdistaa, on liikaa kaikkia ajatuksia miksi niin ja miksi näin ja miksi itse olin niin pölvästi. Asia vaivaa varmaan enemmän mua kun lapsia, tai ei ne ainakaan mulle oo avautunut siitä mitenkään. Ja en mä itsekään ennen ajatellut näin kun nyt. Ennen ajattelin, että on paras just näin, olla keskenämme. Mutta ehkä toikin kertoo sen että olin vielä jotenkin epäkypsä, kun mietin enemmän varmaan itseäni kun lapsiani. Tai no kyllähän lapset on aina ollut mulle pääasia kaikessa, mut ennen ajattelin enemmän tunteella, nyt on järki puuttunut paljon peliin. Oon varmaan aikuistunut vihdoin, vasta nyt 30-vuotiaana (kamalaa sanoa toi numero ääneen! :D )

Monella varmaan on mielessä kysymyksiä lasteni isistä, mun pojan kaveritkin kysyy siitä sillon tällöin, kun niitä asia ihmetyttää luonnollisesti. Mutta mä en halua puhua muiden ihmisten asioista, mistä itsekään en oikein tiedä, niin en halua vetää niitä juttuun mukaan millään tavalla kuvaillen tilanteita tai mitään.

Onneksi on edes mun isä, eli lasteni ukki, niin lapset askartelee kortteja ja lahjoja koulussa ja kerhossa ukille. En tiedä mitä pojaltani on koulussa kyselty ja mitä on vastannut vai onko mitään. Itsellenikin koko juttu on vaikea aihe puhua lasteni kanssa, menen sanattomaksi jos yllättäen joku kysyy jotain. Mutta mun lapset on tottunut tähän alusta asti, ja heille on luonnollista että perheemme on tällainen. B kyllä yks päivä mietti ettei mein perheessä oo ketään kellä olis viikset tai parta :D Musta se oli aika hassua. Ja siitähän sille sit tuli isot naurut kun sanoin että K:lle joskus kasvaa isona sellaiset. Tietysti vaikee tällä hetkellä kuvitella sitä kun täyttää kohta 9v. Pitäisikin alkaa jo miettimään niitä synttäreitä, kun ne on ihan pian :)

Ja hei, yks ihana uutinen, mulla oli viikko sitten vapaailta! Mummi ja ukki otti nää kaikki kolme niille pitkästä aikaa yöksi. Olin ihan kivaa, tapasin paljon uusia ihmisiä. Oltiin ensin kaverin luona ja sitten mentiin sen kaverin Halloween bileisiin (en kyllä ollut pukeutunut miksikään, tuli aika kiire muutenkin valmistautua siitä kun sain lapset vietyä mummilla, niin en olis oikein ehtinyt) ja en ees muista millon viimeks olisin ollut missään kotibileissä! Mä tykkään mennä paikkoihin missä on paljon ihmisiä, eikä haittaa vaikken niitä tuntisi, kyllä mä oon aina ollut ja varmaan edelleenkin aika sosiaalinen ihminen ja tykkään että ympärillä on paljon porukkaa ja tutustun aika helposti, harvemmin kaveriks asti, mutta muuten pystyn luontevasti keskustelee varmaan kenen tahansa kanssa. Ja sen jälkeen menin yksin tonne lähiräkälään laulaa karaokea vielä :D Kaikki ihmiset sinä iltana oli niin ihania ja kivoja. Paitsi joku mies siellä baarissa, kuka yritti jotain epämääräistä ahdistella... Mut se on varmaan aika perusjuttua. Ja sit menin kotiin nukkumaan, aamulla tuli kova suru kun oli niin yksinäistä ilman lapsia. Mietinkin että miten voinkin olla näin vastakohtainen itseni kanssa, vähän hassusti selitetty, mutten keksinyt nyt parempaa sanaa. Mutta siis että usein aina mietin että aikun saisin vähän vapaata ja rauhaa lapsista, että olis ihanaa olla yksin ja päästä menemään miten vaan, mut nyt sit kun heräsin yksin kotona ja itkin ikävää lapsiini, niin oli ihan kamalaa, en mä osaa olla ihan yksin! Ehkä sitten olis ollu parempi jos olis joku kaveri ollu mun kanssa mun luona yötä tai jotain, mut tuntui silloin kyllä että en ees halua vapaailtaa enää varmaan koskaan koska oli niin inhottavaa ja surullista olla yksin se loppuyö ja aamu! Oon vähän outo :D Niin, ja siis edellisestä mun vapaayöstä on jo melkein puoli vuotta aikaa.

Ennen biletystä värjäsin taas pinkkiä hiuksiin ja laitoin mustat raidat, olin jo jonkun aikaa ollut koko blondina. Leikkasin myös otsista vinommaksi. Sitä ei nyt vielä ton vinommaksi saanut, kun oli valmis otsis ja se ei ollu siihen tarpeeksi pitkä, mutta myöhemmin sitä voi vinonnuttaa lisää. Kumpi on parempi koko blondi, vai värikäs? En muuten osaa laittaa kuvia vierekkäin, otan neuvoja vastaa. Samoin kun haluaisin blogiini jonkun 'kansikuvan' niinkun facebookissa, onko se sit banneri vai mikä onkaan nimeltään. En osaa sitäkään, siinäkin saa neuvoa mua, kun en tosiaan oo mikään tekniikan ihmelapsi. :D

Tehtiin lasten kanssa tällaiset kortit (tähän siis tuli vielä tekstiä :) ) ukille (mun isälle) ja iso-ukille (mun ukille), idean otin yhdestä suositusta teiniäiti blogista, mitä oon lueskellut aika säännöllisesti. :) Musta nää on niin ihanat, mun pikkuset pöllöt pienimmästä isoimpaan <3 Tosi sopivasti K olikin koulussa tehnyt ukinpäivälahjaksi kivestä tän oloisen pöllön tai mikä onkaan, mutta nyt ainakin nää kaikki saa luvan olla pöllöjä. Mä en ees tienny sitä et se sellasta oli tekemässä, mut on nyt hyvin samaa teemaa!

Tässä nää nyt sit tällä kertaa, varmaan lähiaikoina kirjoitan lisää, kun on jo aihekin mielessä. Ja lisään nyt myös aikaisempaan juttuun kuvia B:n synttäreiltä, kun en ole tainnut sellaisia vielä laittaa.
Lähiaikoina pitäisi myös ottaa itselleen sellainen projekti, että kuvaan lapsia joulukorttia varten, se on aina aika haastavaa, kun on kolme lasta, niin kaikki ei pysy joko paikoillain tai jollain ei ole hyvää ilmettä kuvassa. :D