Daisy kävelee!

Taas noin kolme kuukautta edellisestä kirjoituskerrastani. Oonpas mä ahkera nyt tässä.
D pikkuinen on oppinut kävelemään. Ja täällä on oltu kipeänä. Ehkä se sairastelu on yksi syy siihen etten jaksa ja ehdi esim. kirjoitella. En muista koska oltaisiin oltu näin usein kipeinä, kun tämä talvi/alkukevät. Ollut tosi usein kaikilla tai jollakin meidän perheestä vatsatautia/ripulia. Tää oksentelu on kyllä mulle aina välillä hyvä muistutus siihen että ei kiitos, ei mulle enää raskautta. Kun joku vuorokausi tuntuu niin kamalalta oksennella, ja vaikealta hoitaa samaan aikan lapset, niin mites sit onnistuis useempi kuukausi putkeen, ei kovin hyvin! Tammikuussa mun yksi kaveri sai tytön. En valitettavasti oo kyllä nähnyt sitä kun vain kaksi kertaa. Vaikka hirveesti tykkään ja oon iloinen kaikista vauvoista, niin viitiskö sen nyt tunnustaa, että samalla oon hirveen kateellinen niistä (vaikken haluais olla). Oikeesti sillon kun näin sen vauvan vastasyntyneenä niin itkin illalla sitä asiaa että sillä on pieni vauva ja mulla ei oo enää pientä vauvaa. Ja ei se tunne varmaan muuten olis niin suurena tullut mutta kun ajattelee, ja hyvinkin tiedostaa samalla sen asian, ettei mulla enää koskaan voi olla pientä vauvaa. En saa enää koskaan itse kokea niitä maailman ihanimpia hetkiä ja asioita. Ja yksi toinen, mulle tärkeä ystävä, mutta kaukana lapissa, sai muutama viikko sitten myöskin tytön. Voi että se on kuvista päätellen suloinen, tumma pörrötukka ja niin pikkuinen <3 ai kun saisin itse sellaisen. Mä oon kyllä samalla tosi kateellinen näistä kaikista vauvoista, vaikka oon niin onnellinenkin. Tietenkin kaiken ihanan haluais olevan itsellään myös, eikö niin että se on ihan normaalia?? ainakin ihmiselle kuka kärsii kroonisesta vauvakuumeesta aina ja ikuisesti.

Vaikka mä tykkään niin tosi paljon, varmaan maailman eniten vastasyntyneistä, niin kyllä voin onneks sen myös myöntää että yhtä ihania hetkiä on myöhemminkin. Oli aivan ihanaa silloin kun D alko ryömimään, ja sitten kun otti ensimmäisiä konttausaskeleita ja alkoi nousta pystyyn sohvaa vasten. Niin kyllä tääkin on nyt tosi upeaa kun D alkoi kävelee. Vielä se on just sellasta tosi ihanan näköstä vähän haparoimmista -muttei varmaan enää kauan. Kävely on kehittynyt tosi nopeasti ja hyvin. Noin puolitoista viikkoa sitten sunnuntaina D otti useamman kerran 8 tai 9 askelta. Sitä ennen oli ottanut vaan yksi tai kaksi, ehkä pari kertaa kolme askelta. Ja maanantaina se otti useamman kerran jopa 23 askelta, tiistain ennätys oli 28, keskiviikon 30, ja torstaina käveli jo huoneesta toiseen ja kämppää ympäri ja jopa itkiessäkin (muistan näin hyvin koska oon kirjoittanut nää kalenteriin :D ), ja sitten alkoi näyttää siltä että ottais jo reilusti nopeampia 'kiire'-askeleitakin välillä, ja enää ei konttaa oikeastaan ollenkaan. Oon melkein joka päivä ottanu videopätkiä.
Mut eiks niin että vaikka D nyt kävelee, niin se on silti vielä mun pikkuvauva? <3

Noin viikkoa kävelyn oppimista aikaisemmin D:llä oli ehkä vauvarokko, käytiin lääkärissäkin, ja oli kamalaa katsoa kun pieneltä otettiin verta ensin varpaasta, sitten käsivarresta, sitten kantapäästä, ja parin päivän päästä taas tarkastuskäynnillä käsivarresta. Ei oo kivaa kun pientä kiusataan. Niin en mä sillon tienny että olis vauvarokko, sillä oli ollu neljättä päivää 38,5-39,1 (saattoi ainakin yöllä olla enemmänkin) kuumetta eikä laskenut hyvin kuumelääkkeellä, niin sen takia vein lääkäriin. Mutta lääkärissä tarkastettiin tosi hyvin, ja aika perusteelliset tutkimukset. Joku virus oli kyseessä, ja vauvarokkokin on virus. Seuraavana päivänä (tottakai aletaan itsestään paranemaan heti sit kun ollaan jo käyty lääkärissä! :D ) kuume oli selvästi laskenut ja iholla jotain täplämäistä ihottumaa, mut sitä oli vaan aika vähän aikaa. Ehkä se oli sit se vauvarokko. Nyt on sit enää vaan nuhaa ja yskää. Ja valitettavasti nekin voi pienelle olla hankalia ja vaikeuttaa paljon nukkumista.

D:hän aluksi nukkui hyvin, niinkun normaalit vauvat, mut oppi huonosti nukkuvaksi vauvaksi (niinkun K ja B on kans aina ollu) silloin ennen joulua joskus kun alkoi flunssa ja sairausputket. D herää joka yö 2-15 kertaa, ja haluaa nukkuu mun vieressä. Ei se kaipaa ees maitoa sillon, mut jos herää tosi usein, niin kerran tai pari annan pullosta maitoa, mut usein sitä helpottaa kun otan viereen. Jos jaksan niin vien takas omaan sänkyynsä jossain vaiheessa. Mä en oikein viitsi sitä älyttömän kauan huudattaa öisin kun se nukkuu B:n kanssa samassa huoneessa ettei se herää. B:kinhan herää vieläkin varmaan joka yö kerran -ja tulee mun (ja d:n) viereen. On ahdasta sängyssä, ja mä en nuku hyvin kun pitää vahtii ettei siitä tipu.

Mä oon ihan varma et oon vuosien varrella nyt lihonu, ainakin yks syy siihen olis just se että oon nukkunu ite tosi huonosti jo melkein 8 vuotta! Oon lukenu monia artikkeleita aiheesta 'uneton lihoo' ja uskon sen olevan totta ja ainakin yks aiheuttaja. Mun vaakahan meni rikki muutossa, mut oon ihan varma et oon d:n syntymän jälkeen edelleen vain lihonut, ja se on tosi surullista. :( Vaikuttaa hirveesti mun itsetuntoon, enkä ees halua mennä muiden ihmisten ilmoille mielelläni sinne muille näyttäytymään, etenkään puolituttujen, tai kavereiden keistä on tullut vähän erkaannuttua. Että yhtiä ja samoja voi vaan koko ajan nähdä ilman suurempia oman tunnon ällötys juttuja.

Vieläkö mä D:stä jotain muutakin kertoisin :) Sillä on jo neljä hammasta, se oppi maaliskuussa taputtamaan, ja nyt se välillä myös vilkuttaa, se ojentaa käsiään söpösti että ota syliin, välillä myös mummille ja ukille ja serkuillekin tekee niin. Ja joku uus hassu tapa on tullut nyt et kun haluaa syliin/huomiota niin menee massulleen lattialle. D nukkuu välillä tosi vähän päiväunia, joku päivä koko saldona oli joku 10-15 min, jonain päivänä tollasen lyhyen pätkän kaksi kertaa, jos hyvin käy niin saan yhdet tunnin tai reilun tunnin unet. Musta ton ikäisen pitäis nukkuu vielä enemmän päiväunia. Se on kyl niin söpö ja ihana, ja se on niin äitin tyttö, ja tosiaan usein ei kelpaa kukaan muu kuin mä. Kaikki kyllä sanoo et mun pitäis alkaa opettaa sitä jotenkin olemaan mun erossa. Vaikeehan mun on mitään tehdä kun toinen on koko ajan kiinni mussa. D oli 10kk neuvolassa 8185g, (kipeenä ollessa laihtui vähän ja oli 8030g) ja 70,4cm. (Viimeksi 8kk neuvolassa oli 7675g ja 68cm) D ei puhu vielä kun omaa kieltään, ja ehkä äiti-tyylistä, ja joku kerta meni vauvanuken luo ja samalla sanoi jotain vauva-tyylistä, ja anna, ja ihan kun tänään olis mulle huutanu vessan oven takaa 'avaa' kun mä olis siellä :D Muu on vauvahöpötystä. Samalla silloin mitattiin myös B. B:n 3v mitat eli viime kerralla oli 89,9cm ja 14kg, niin nyt 3 ja puoli vuotiaana hän oli 91,5cm ja 14,4kg. Molemmat kasvaa hyvin omaa vauhtiaan ja omia linjojaan. Ehkä heistä ei hirveen pitkiä oo tulossa kun mäkin oon sen 158cm. K on mein perheen ainoa pitkä tyyppi, se oli alkuvuodesta koulun terkkarissa (7v2kk) 128,9cm ja 24,9kg. Mut pojan onkin hyvä olla pitkä. :)

Voisinkohan mä laittaa tänne B:n ja D:n kerhokuvan.. Ettei se oo laitonta? Mut mä oon kuitenkin ostanut ja maksanut ne alkuperäiset kuvat, ja kuvat otti Suomen koulukuvaus, joten arvostus sitten niille, enkä edes väitä itse ottaneeni. Mut söpöjä kuvia tuli ja monta. Jos olis ollu vielä valkonen tai vaalee tausta niin olis ihan täydellisiä :) Pitäis silti ottaa D:stä kohta jossakin 1v kuvat, näissä kuvissa se oli 8kk.
No kai se on laillista ainakin näin valokuvana. Oli neljä B:n, neljä D:n ja neljä yhteiskuvaa. Yhteiskuvat oli tosi kivoja. Tässä yhdet kuvat.

B eilen tosi söpösti jutteli yhdestä kaveristaan, kuka oli Helsingissä meidän hyvää ystävä-perhettä, se on B:ia vuoden nuorempi poika. Kateltiin kuvia ja sanoi että on sitä ikävä. Ja mä sanoin et silläkin on ikävä sua, puhuu kuulemma susta usein, niin oli niin ihanasti iloissaan sanoessaa että se on oppinut puhumaan. Ja kun sanoin että ne varmaan tulee tänne D:n synttäreille, niin B suunnittele että se sitten pussaa sitä. Saa nähdä uskaltaako sit toteuttaa sen :D

K:lla menee koulussa hyvin, se on jopa jäänyt ekan kerran jälki-istuntoon! Ja vaikkei ehkä muista se oo hyvä juttu niin musta (etenkin koska mun mielestä syy siihen oli turha) se on tosi hyvä juttu, tarkoittaa ettei se ihan hiljainen hissukka sitten ehkä olekaan. Ja jäin mä itsekin ala-asteella useampiakin kertoja jälki-istuntoon (melkein jopa vielä turhemmista syistä). Ja K on ystävystynyt paremmin muutaman pojan kanssa ja usein koulun jälkeen soittaa että voiko joku tulla meille kylään. :) On silläkin silti välillä Helsinki-ikävä ja kavereitaan, mutta eihän se ihme oo, onhan mullakin sinne kova ikävä. Pienemmillä on tietenkin helpompaa, kun unohtaa nopeemmin.

Yksi D:n lempihomma nykyään on kiipeillä minne tahansa, etenkin lelukoreihin.

 ja lopuksi B poseeraa G1 My Little Ponyen kanssa (kuvassa 71kpl) (kuvasta puuttuu 5kpl, ja lähdössä pois 2kpl, ja B sai näistä 4kpl, joten jos lasketaan mun G1 ponyt nyt niin niitä on 70kpl :) )