25.4.2012

ALKURÄJÄHDYS!

Vielä varmaan joku 7 viikkoa että Daisy syntyy. Tuntuu tuskaisen pitkältä ajalta. Laskettuun aikaan on vajaa 5 viikkoa, ja tuntuu epäreilulta että jotkut tässä vaiheessa kohta jo synnyttää ja mä kuitenkin joudun kitua vielä noin kauan, koska ei mitään merkkejä lähestyvästä synnytyksestä, ja aikaisemmatkin lapset syntyi vasta kun käynnistettiin lasketun ajan jälkeen.. Mä en muuta teekkään kun koko ajan mietin että syntyis jo. En mitenkään saa ajatuksiani mihinkään muuhun. Itken joko ulkonäköäni, tylsää elämääni, tai sitä miten malttamattomana odotan että Daisy (jos nyt on tyttö) muuttaisi mun elämän kokonaan paljon kivemmaksi. No sen ainakin tiedän että kun on syntynyt, niin närästys ja muut vaivat loppuu tai vähenee, ja helpompi sitten olla kun saan itse kokonaan oman kroppani hallintaani.

Mä tosiaan vihaan olla raskaana, ei tästä ole mahdollista nauttia, mitä ihmettä se joku raskausajan hehku muka on? Mulle ainakin täysin tuntematon käsite. Ensin oksentaa koko ajan puolet raskaudesta ja ei jaksa eikä pysty tehdä yhtään mitään.
(varoitan nyt valmiiks, mä oon tällasta valittaja-tyyppiä, tuun varmaan joka kerta valittamaan jostakin asiasta mikä sillä hetkellä mättää)
Kun oksentelu loppui, niin alkoi närästää 24/7, väsymys entistä pahempana, hikoilu, näppylät, yölliset pissassa ravaamiset, ja mun kummalliset päiväiset kakkaongelmat (niistä ei sen enempää, mutta ainakin suoli toimii :D), suonenvedot/pohjekrampit (mihin onneksi magnesium on auttanut), selkäkipuja on nyt tullut, koko ajan sattuu kaikkialle selkään, ja mikään asento ei oo mukava, en tiiä johtuuko jättimahasta vai jättitisseistä vai molemmista yhdistettynä. Ja vauva on jo niin iso, musta tuntuu että joku jättivauva on tulossa, että sen liikkeet tuntuu tosi epämukavilta, että meinaako vauva puskea mun mahan läpi! Ruma olen kun mikäkin, enkä jaksa edes panostaa ulkonäköön, tosi harvoin oon nyt meikannu, mikä ei normaalisti oo mun tyylistä. Ja tosi laiska myös. Huono äiti fiilis on jatkuvasti kun huudan paljon K:le, ja en jaksa hoitaa B:ta, en leikkiä lasten kanssa tai tehdä mitään, käydä niiden kanssa missään. Toivon että tää kaikki on ohimenevää. Koko ajan mietin parempaa tulevaisuutta, parasta siis että kaikki on paremmn ja jaksan paremmin sitten kun vauva on syntynyt. Varmaan siitäkin tulee yhtä huonosti nukkuva tapaus kun nää edelliset, mut on se väsymys sitten erilaista kun mitä nyt on. Mulla on tosi huono omatunto, kun B kaipais tekemistä ja ulkoilua niin se on koko ajan mun kanssa vaan kotona. En oo vieny sitä ulos leikkii kun muutaman kerran koko mun raskauden aikana. K sentään pääsee eskarissa ulos ja tekemään kaikkea, ja pihallakin voi olla kavereidensa kanssa. En tiiä tykkääkö mun lapset kohta musta ollenkaan kun oon ollut tosi huono ja laiska äiti, en tahallani tietenkään, ja pyydän kyllä anteeks sit kun oon aiheuttanu pahaa mieltä, ja sitten me kaikki vaan itketään. Mut nyt mulla on vaan tunteet niin kovin pinnassa koko ajan.

Mua ahdistaa kovasti myös epävarmuus muuttamisesta. Nyt asutaan kolmiossa Helsingissä, ja ehdottomasti tarvitaan lisähuone. Haen neliötä Lappeenrannasta. Haluaisin muuttaa mahdollisimman pian, mutta haluaisin vauvankin ulos mahd. pian. Ei musta oo tän kuntosena muuttajaks kylläkään, että sen puolesta olis hyvä että ensin vauva. Mutta toisaalta olis hyvä et ensin sais muutettua ja laitettua kämpän ja vauvallekin kaiken tarvittavan esille ennen kuin syntyis. Muutenkin itken tätä tilanpuutetta ja sotkua varmaan joka päivä. Ja enhän mä mitään jaksa siivotakaan. Ennen K:n koulun alkua on pakko kyllä jo asua mein lopullisessa asunnossa!

Tunnen oloni koko ajan niin yksinäiseks, vaikka en oo koskaan hetkeäkään yksin. B ainakin on ihan koko ajan mun kanssa. Ja mietin auttaaks tää mitään? siis tää uusi vauva. Entä jos ei helpota mun mieltä ollenkaan edes sitten kun se on syntyny? Mutta mä halusin tätä vauvaa NIIIIIIIN kovasti! <3 Ei elämä voi ainakaan huonommaks muuttua, kun alunperinkään musta mikään ei ollu yhtään kivaa. Mä itkin silloin hirveesti vauvattomuutta, oli aivan kamala vauvan kaipuu, niin varmaan tää on sitä mitä mä tarviin ja tää pelastaa kaiken. Niin sen ainakin kuuluis olla. Mä itken ihan sikausein, joskus ilman syytä, joskus väsymystä, joskus telkkariohjelmille, joskus asioille mitä mietin. Nyt on kamalat ulkonäköpaineetkin menossa, niille itkin hirveesti eilen illalla ja aamulla jatkui, kirjoitan näistä asioista sitten huomenna vaikka tänne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti