30.8.2013

YKSIN!!!

Tää mun blogin nimi 'Yksin vaikkei kuitenkaan koskaan yksin' tarkoittaa sitä että oon todella yksinäinen siinä mielessä ettei mulla ole juurikaan omaa elämää eikä aikuis-ikäistä seuraa, mutta se etten ole koskaan yksin, tarkoittaa että yleensä mun ympärillä on vähintään 3 lasta, joskus voi helposti mennä päivä viettäen suurimman osan ajasta jopa kymmenen lapsen kanssa. Minä yksin aikuisena lapsilauman kanssa.

Just nyt mulla on todella harvinaislaatuinen tilanne, oon ihan YKSIN! Mikä on sinällään ihanaa, koska mä tarviin sitä. D on nukkunu tosi huonosti, heräilly öisin jopa kymmentä kertaa ja K heränny joka aamu aikaisin ennen kuutta vaikkei olis ees 8:n kouluaamu. Ja D:hän käy aina viimeisenä nukkumaan, usein kymmenen jälkeen. Yleensä mun yöt siis alkaa 11 aikaan ja herään 2-10 kertaa joka yö kunnes aamulla joku aamuvirkku herättää, nykyisin onneks useammin vasta kuuden aikaan. Että jos miettii että oon 8 vuotta nukkunu ei-kokonaisia öitä ja aikaisia herätyksiä, niin mun täytyy vapaailta ottaa rauhassa ja nukkuen niin hyvin ja paljon kuin voin.

Mun lapset siis meni mummin ja ukin luo eli mun vanhempien luo yöksi (eihän heillä olekaan muuta mummia ja ukkia, paitsi kaukana vanhemmat isomummit ja isoukki). Onhan mulla vähän ikävä, etenkin 'Utua' että miten siellä pärjäilee kun yleensä on niin mun perään ja kiinni mussa. Hyvinhän ne siellä pärjää eikä välimatkaa oo kun ehkä pari kilometriä. Silti ikäväin helposti, kun oon tottunu et ne on koko ajan mun kanssa, vaikka hirmuisen paljon kaipaankin omaa aikaa.

Tämän illan ohjelmana mulla EI ole siivota tätä kaaos-kämppää. Olkoon noi lelut lattialla, nyt on mun oma aika, ja käytän sen paremmin, ainakin itselle hyödyllisemmin, kun siisteys ei todellakaan oo täällä muutenkaan pysyvää. Aion kuunnella musiikkia kovaa, Private Linen levyt läpi. Nyt on menossa ensimmäinen levy tässä samalla taustamusiikkina, ja aivan ihana fiilis. <3 Tavallaan tuntuu et yks mun elämän tärkeimmistä ja ihanimmista aikakausista oli niihin aikoihin kun se levy ilmestyi ja kuunneltiin sitä paljon kaverin kanssa. Tulee ihanat fiilikset että 'sillon kun olin nuori' :D

Heh, kaupassakin mua luultiin nuoreksi. Vaikka sanon aina olevani 16v, niin oikeesti oon nyt 29v. Ja vaikka en juo ja biletä, en täysin absolutisti ole. Ostinpa siis lähikaupasta yhden siiderin, ihan oman yksinäisyyteni kunniaksi. Niin, ja siellä oli harjoittelija kassalta ja kysyi multa paperit, ihanaa <3 ihanaa olla nuori. :) Ei varmaan muut kassat olis kysyny kun näkee mua joka päivä siellä lapsilauman kanssa. Hyvin sopi nämäkin ostokset toisiinsa kun ostin siiderin ja pari pakettia vauvan vaippoja :D
Ja aion tehdä kattilassa popcornia eli 'popoja' ja katson sitten jotain leffaa ja nukahdan. Ja aamulla sitten kun MYÖHÄÄN herään, kokonaisen yön nukuttuani, niin menen pitkään suihkuun ja ihan yksin. Aivan luksusta!!!!

Joku varmaan miettii että jos mulla kerrankin on vapaailta, niin miksi oon sen ihan yksin, etenkin kun aina valitan yksinäisyyttäni. No, tosiaan, en usko että kellään olis mulle aikaa niin en juurikaan oo ees kysyny ketään. Kun mun kaverit on niin vähentyny, tai sillä tavalla huonontunu meidän kaveruus suhteet, että ennen jos ollaan oltu ystäviä, niin nykyään tuntuu että oltais vain tuttuja, ketkä näkee kerran tai pari vuodessa, niin ei mulla oikeestaan oo kavereita keitä pyytäisin mun seuraks tai keiden kanssa menisin käymään jossain. Tai on ne kolme, mutta kun A asuu Lapissa, P Helsingissä ja N jonkin matkan päästä Helsingistä. Mun tärkeimmät on kaukana <3 Ja K ja M on myös pääkaupunkiseudulla, niitäkin nään ihan liian harvoin. Nyt kun mietin niin tulee ikävä <3 Just nyt olisin ehkä kaikkein mieluiten K:n kanssa, ties millon viimeks senkään kanssa oon voinut olla keskenäni ilman yhtään mun lasta. Kaikki keitä olis täällä lähellä niin niiden kanssa ollaan koko ajan vaan nähty harvemmin ja harvemmin ja etäännytty toisistamme, varmaan molemminpuolista vikaa etten voi heitä yksin syyttää, ja meidän elämissä aika erilaiset aikataulutkin.
Paitsi kaikkein tärkeimmät vain parin kilometrin päässä ja huomenna onneksi nään ne pienet taas <3 K on mun Pampu, ja B mun Nupu ja D mun Utu <3 Onneks D:llä on sen oma utupeitto mukana, ja peukku aina matkassa tottakai, niin ehkä se pärjää siellä.. ;)
Niin, ja mulla on aika kova flunssa ja tukkonen fiilis nenässä, poskissa, kurkussa ja korvissakin niin ehkä muutenkin parempi nyt levätä kun saan rauhassa olla.

D:llä on nyt tullut yhdeksäs ja kymmenes hammas ja ne on tehnyt sille paljon kiusaa, ja voi olla että on tullut jo enemmänkin, mutta tytteli ei kovin helposti anna sinne suuhunsa katsoa. Ja mitäs sanoja D osaakaan sanoa, ainakin 'kato' se sanoo toooosi usein, niinkun myös 'moi', ne on sen ykkössanat, sitten on 'maito' (ei sano mämmä niinkun K ja B sanoi) 'anna', 'kakka', 'utu', 'äiti', 'vauva', 'pois', sanoikohan se pari kertaa 'paapi' eli uskoisin että tarkottaa B:a :), ja mummi ja ukki sanoo jotenkin, 'ukku'.
sitten kun se puhuu omaa vauvakieltään niin kuulostaa usein että 'ei tappele'.
ja pikku D kiipeilee ihan hirveesti. Jos käyn vessassa, niin se ehtii sinä aikana kiivetä keittiön pöydälle. Ja muutenkin koko ajan vahdittava tää tyttönen.

Mun pieni prinsessa B:kin on niin ihana, musta on ihanaa miten se ihastuu kaikkiin poikiin, kerhossa taas tullu uusi ihastus ja kutsuu sitä jo poikaystäväkseen, ja miten se välittää meistä ja haluaa halia ja on niin söpö. Se saattaa sanoa 'odota minukaista, äitikäinen' ja musta tollanen kuulostaa hirveen söpöltä <3 B:lla oli tänään tanssi ja se tykkää niin tanssia. Ja laulaakin paljon, muttei kehtaa sillon kun pyydetään, mut muuten vaan jos sitä ei pyydetä ja leikkiessään keksii hyvin omiakin lauluja tai laulaa Robinin biisejä tai muuta.

K:kin varmaan kaipais enemmän mun huomiota, ja usein harmittaa etten ehdi, mut kyl mä uskon et se tietää että tykkään siitäkin samalla lailla. Se viettää paljon aikaa kavereiden kanssa ja nyt alkoi jo bändikoulu ja ensi viikolla alkaa sählykin. Sen ikäiselle on kaverit jo tosi tärkeitä, mut haluaa se välillä meidänkin kanssa viettää aikaa. On tosi ihanan huolehtiva pikkusiskojaan kohtaan. Koulussa on alkanut kauno ja siitä ei hirveesti tykkää. Mut ei kai pojat usein. On sitten muut kiinnostavampia aineita, ja jossain muussa on taitavampi kun siinä. Ja siellä bändissä kun kaikkien lempparisoitin on rummut, niin ehkä nyt kun enää kitara ei oo koko ajan varattu, niin K:kin saisi enemmän soittaa kitaraa. Mun pikkurokkari. Mitähän B sanoi yks kerta K:sta.. Jotain et kutsuu se synttäreilleen yhden isomman pojan, ja se on 'jokkaji-k**i' eli rokkari-K**i <3 Muuten se on puhunut synttäreistään jo monia kuukausia, tähkäpää synttärit on jo kolmen ja neljän viikon päästä. Aina sanoo ensin että kutsuu sinne P:n, sen on siis tosi tärkeää tulla, ja poikaystäviään ja kavereitaan kerhosta ja tanssista ja pihalta. :)
Ja joku päivä B söpösti selitti miten muka on nähnyt mua pienenä. Sillä oli sillon päällä mun vanha Maija Mehiläis mekko ja mun vanha pieni kori mikä mulla oli lapsena. Sit se sano että 'muistan kun sulla oli nää,sä olit söpö pienenä ja olit tosi söpö vauvanakin', mä sanoin että ethän sä voi muistaa kun sua ei ollu vielä sillon niin kovasti kysy missä se sillon oli, oliko mun masussa, sanoin että ei se ollu, kun mäkin olin sillon pieni. No että oliko se sit sillon mummin masussa. Ja kun ei ollu sielläkään niin tajusi että se oli sillon 'toisessa maailmassa', ja että onneks se on nyt täällä meidän kanssa <3


Mun Utu ja sen utupeitto, rakas riepu <3







K**i <3





 P***i <3



2 kommenttia:

  1. Ihanan positiivinen päivitys :) Vaikka ei siis aikasemmissakaan mitään vikaa, en sillä :D

    Joskus sitä vaan tosiaan kaipaa sitä omaa aikaa, ja varsinki sitä hiljaisuutta! Vaikkei miullakaa vielä oo ku yks lapsi, ni kyllä siitäki lähtee sellane mekkala, et jos joskus on vähä hiljasempi hetki, ni kyl siitä tulee nautittua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh, mä varmaan tarviin vähän rauhaa jotta muutun positiivisemmaks. Kohta tulee taas uus negatiivissävytteinen päivitys, kun on takana erittäin huonosti nukuttu yökin :D

      Poista