'onnellisuus ei ole päämäärä, se on mielentila'

Mun pieni D täyttää ens viikolla jo 3kk, ja B ens kuussa jo 3 VUOTTA! Miten tää aika on menny ihan näin tosi nopeesti. Kesä vaan hujahti, ja nyt on koko ajan kylmä. Ehdin käyttää lapsia rannalla uimassa vaan muutaman kerran. Nyt on oikeesti jo kylmä, ihan kun syksy, ja on satanut ihan liikaa. Mutta aika meni nopeasti myös vauvan ja muuton ja ristiäisten kanssa. Kämppä ei oo musta vieläkään niinkun 'valmis', mut se johtuu pitkälti siitä että ne kaapit ei oo tullu mitä mun piti uudet tänne saada ihan sieltä asuntopalvelun toimesta. Tilasin jo B:n synttäreille poni-tarvikkeita mun pikku ponipinsessan bileitä varten :)
D on maailman ihanin ja helpoin vauva, ja tietenkin niin söpö! Mut satatuhattamiljoonaa kertaa helpompi ja tyytyväisempi kun mitä B oli saman ikäisenä. B:lla on nyt uhma ja kiukkuaa paljon, mutta ehkä on osittain vielä sopeutumista uuteen vauvaan ja kun muutettiin tänne Lappeenrantaan. MUTTA! B taitaakin oppia myös yökuivaksi ennenkuin täyttää 3 v! Jee! Se on nyt muutamana yönä heränny potalle pissalle ihan itsestään ja usein aamuisin on ihan kuiva vaippa. Eikä se enää pelkää pönttöäkään, että aikaisemmin kun oltiin kylässä potattomassa paikassa niin mun täytyi roikottaa sitä lavuaarin päällä kun ei pönttöön uskaltanu tehdä.

K:lla alkais huomenna koulu, ensimmäinen luokka, ja sitä on nyt alkanu jännittää. Mutta ei se pääse sinne vielä huomenna, eilen illalla alkoi kuume, jota on tähän asti ollu vaihtelevasti, ja aamulla oksensikin. Mutta K oksentaa aina kuumeessa. Käytiin silti tänään tutustumassa sinne kouluun ja opettajaan, koska kesälomalla vaan puhelimessa ilmoitin sen sinne, ja pyydettiin näin käymään. Valitettavasti K käyttäytyi vähän niin, että mua hävetti, ja yritin siinä hienovaraisesti komentaa, kun se pelleili. Siis ei puhunut mitään, ja mun silmissä se käyttäytyi niinkuin vauva.. ei se kotona oo tollanen. Mutta nyt en voi yhtään enempää kyllä puhua K:sta, ettei ihmiset saa vääriä käsityksiä. Toivon että sitten koulussa se olisi jotenkuten normaalisti kuitenkin.. Tällä viikolla olisi ilmoittautuminen uuteen harrastukseenkin, bändikouluun. Olisi ihanaa jos sitä alkaisi jokin soitin enemmänkin kiinnostaa, mutta jos ensin kokeillaan nyt yksi lukukausi että mitä tykkää. Olis tietty hyvä ettei se valitsis rumpuja, koska ennenkin oon tässä talossa yksin asunu, ja mulla oli sillon vuoden ajan rummut täällä, ja voin kyllä varmasti sanoa ettei nää naapurit tuu diggaamaan rummuista täällä. Mut olipa se silti ihanaa aikaa, mun bileet ja ne rummut :D

Me oltiin pari yötä Helsingissä mun frendin luona, ja käytiin Nurmijärvellekin muuttaneen kaveriperheen luona kylässä. Ja käytiin lintsillä (ei-laitteissa) ja shoppailin vähän monster high nukkeja... Oli ihanaa. Ja tuntui niin kodilta kävellä Kannelmäessä. Menin aika paljon K:n ehdoilla, vein sitä sen kavereille, sille oli tosi tärkeetä nähdä niitä. On kyllä ikävä, ja tuskin kovin pian lakkaan ikävöimästä sinne. Se oli hyvä koti. (ja joo, muistan kirjoittaneeni tänne jokin aika sitten etten ole onnellinen helsingissä)

Mä oon tässä nyt katsellut Tunteet Pelissä -sarjan kahdeksatta kautta, mä tykkään siitä sarjasta paljon muutenkin, mut nyt bongasin tästä pari hyvää neuvoa mitä yritän noudattaa. Onnellisuus ei oo päämäärä, vaan mielentila. Jos koko ajan pyrkii vaan että joskus oon onnellinen, että sen ja sen asian kun saan niin sitten oon onnellinen, niin ei niin, ei siihen voi pyrkiä. Se on hetkistä riippuvainen, ja on sallittua olla välillä myös ei-onnellinen. Ja pitää muistaa olla onnellinen niistä asioista mitä on eikä takertua niihin mitä puuttuu tai mitä on menettänyt. Musta tää kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Mä myönnän että mä stressaannun helposti ja sillon saatan purkautua ja olla kiukkuinen, ja etenkin tänä kesänä oon ollut, mä hirveesti stressannu sitä et pääsenkö muuttaa ennen vauvan syntymää ja miten saan muuton ja raha-asiat hoidettua. ja kai muakin jännittäny K:n koulun alottaminen ja kaikki. Ja D:n hoitaminen ja imettäminen vie energiaa vaikka onkin helppo ja ihana vauva. On ollut suuri muutos tänä kesänä, vaihtaa asuinpaikkakuntaa ja tulla kahden lapsen yksinhuoltajan sijasta kolmen lapsen yksinhuoltajaksi. Mikä kylläkin oli alunperinkin mun valinta, ja paras valinta onkin. Mutta B oli mun vanhemmille, eli omalle mummille ja ukille sanonut että äiti on aina kotona kiukkunen, ja mun siskon lapset oli sanonut kans mummille ja ukille että mä oon nykyään kiukkuisempi kuin niiden äiti. Kyllä toi herätti mut kun oma pieni lapsi ja muutkin ajattelee niin, ja on huomannut mun muuttuneen. Mä olin ennen just se kuka oli aina iloinen ja hyvällä tuulella! Haluan olla taas samanlainen kuin ennen. Siihen mä nyt pyrin. Pyrin keskittymään positiivesti, ja paremmin vähän negatiivisempiinkin asioihin. Loppujen lopuks ollaan lyhyt aika täällä maapallolla, ja lapset kasvaa niin nopeesti, niin pitäis ottaa kaikki irti tästäkin hetkestä eikä tuhlata aikaa itkemiseen, katkeruuteen, mihin vaan sellaiseen.

D:lle on tulossa märkärupi, siis sitä on jo, mutta ei vielä hirveen paljon. Taidan keskiviikkona jälkitarkastuksessani lääkäriltä pyytää siihen jotain apua. ja tuntuu että se voi tulla meihin muihinkin, alan kuvitella itselleni kaulan kohdille näppylöitä ja kutinaa. Ja K:lla voi tulla kuumeen jälkeen sitten niitä, siis oon kuullu sellaista että voi olla kuumetta ennen näppylöitä. Sitten koulun aloittaminen viivästyy taas enemmän. Onneks K osaa perusasioita, lukemista ja laskemista ettei jää vielä alussa paljon jälkeen, mutta toivottavasti uskaltaa hankkia joitain kavereita ja rohkaistuu vähän sosiaalisesti, vaikka aloittaakin sitten myöhemmin kuin muut.

Asiasta toiseen, mun vanhin kummityttö teki mulle hienot pinkit tyttö angry birds korvikset. :) 

Se on aiemmin tehny niitä tavallisia, mut pyysin pinkit tyttölinnut :)

Kiitoksia

Kiitos nyt paljon rakentavammista kommenteista. Kyllä mulle saa mielipiteitään esittää eikä tarvii olla samaa mieltä mun kanssa, mutta voin jo nyt sanoa että en aio julkaista haukkumis-dissaamis-mee hoitoon linjaa täällä, kenestäkään. Jos haluaa jotain negatiivisempaa asiaa ilmoittaa, niin kannattaa miettiä sitä tapaa miten sen asian ilmaisee. Ja nähtävästi mun myös. Itsekin opin nyt tästä sen että voisin ehkä jotkut lauseet muotoilla paremmin, niin ei ehkä tuliskaan tällaista ryöppyävää vastaanottoa. Ite pitää opetella olemaan vähemmän puhelias sitten :D On sit meidän perheessä ainakin yks äänekkäämpi itkupilli ja yks hiljasempi itkupilli (ja älkää ottako tätä nyt niin tosissanne) :D

Oon nyt vastaillut kysymyksiinne, ja osan jätin muhimaan julkaisemattomina. Ei puhuta enää rumia jookos. Mäkin, vaikken koskaan juurikaan oo ees kiroillut, niin heti K:n synnyttyä laitoin jokaisen sanan tilalle Kissa, mihin moni ajattelis kirosanan sopivan siihen paikkaan. K oli muuten hassu pienenä, jos mua joskus kisutti, niin se tuli kysymään että iso vai pieni kissa, ja minkä värinen kissa. Kyllä kisuttaminen helpotti kun pikkunen tuli sanomaan tollasta :)

muista tää kun kisuttaa (KISSan kuva netistä)

Vastauksia

Kyselitte paljon, tai ette pelkästään kysellyt, no mä oon tottunu että mua haukutaan kaikessa. Mutta en halunnut säästää niitä rumia tekstejä täällä joten poistin ne ja vastaan yleisesti tässä näin.

Ensinnäkin, on selvää että teillä ei ole sellaista poikaa kuka itkee jokaisesta pikkuasiasta, ja kuka on aloittamassa koulun. Luuletteko etten oo yrittäny kannustaa ja rohkaista ja neuvoa ensin tuhansia kertoja. Jos ei saa ovea ensimmäisellä yrittämällä avaimellaan auki niin ei siitä tarvitse itkeä. Oon kyllä sanonut esimerkkitilanteessa ensin monia kertoja että ei haittaa jos ei ekalla kerralla onnistu, joskus pitää yrittää useemman kerran ennenkun onnistuu, eikä se mitään haittaa, ja jos ei saa auki, niin sillon voi pimpottaa ovikelloa eikä sellaisille asioille oo tarvetta itkeä, sitten vaan ensi kerralla yrittää uudestaan. Itkeä kyllä saa jos tuntuu siltä, mutta oon välillä niin hukassa lapseni opettamisen kanssa (kyllä, mun mielestä lapsia voi ja pitääkin kouluttaa. Kouluttamattomista voi hyvin tulla rikollisia tai muuta vastaavaa.On äidin/vanhemman tehtävä yrittää opettaa lastaan tilanteessa kuin tilanteessa) kun oon jo niin monia kertoja sanonut. Ja itken itsekin tosi paljon kun on paha mieli tai jos sattuu, yleensä henkisesti. Että sinällään ei ihme että lapsenikin itkee paljon. Mutta haluan niissä missä itse oon toiminut väärin/ollut huono niin mahdollisimman paljon välttää lapsestani samanlaista mikäli mahdollista. Mikäli mahdollista, hyvin näyttää siltä etten voi opettaa lastani siihen ettei pikkuasioista tarvitse itkeä, ja joudun luovuttamaan, ja sitten hän on sellainen aina. Silti tykkään ja rakastan maailman eniten. Lapseni parhaaksi yritän selittää ettei kaikki ole itkemisen arvoista. Ja kovasti luulin että tämän ikäisenä se olis helpompi ja parempi oppia kun vaikka aikuisena.

Ja mä jos kuka tiedän paremmin kun hyvin mistä kaikesta voi joutua koulukiusatuksi. Kyllä olen tiedostanut ne näiden nimetkin ja että sekin voi olla syy. Itse kuitenkin pidän lasteni nimiä maailman kauneimpina niminä, ja parempia ei mielestäni ole olemassa. (B:n nimi ei ole Poni oikeasti, se vain itse sanoo niin :D ) Mutta mä luulen että sitten kun lapset vaikka koulussa, no myös pihallakin, huomaa kuinka helposti hänet saadaan itkemään, niin nekin alkaa helpommin asiasta kuin asiasta kiusaamaan. Jos joku kiusaaminen alkaa, ja on välittämättä tai sanoo takaisin niin varmaan kiusaaminen loppuu lyhyempään.

Mä vain haluaisin että lapseni välttäis mun tekemät/saamat virheet ja voisi olla parempia ihmisiä kuin mitä mä olen. Ja kyllä kaikki lapseni on mulle tärkeimmät maailmassa, ja rakastan heitä sellaisina kuin on. Välillä olen vähän hukassa lasten kasvatuksen kanssa, mutta kukapa ei joskus olisi..? Ja sitten saatan helposti purkautua. Mua helpottaa jos en pidä asioita yksin sisälläni. Sehän oli mun syy aloittaa tämä blogi, että saan tunteeni ja mietteeni purettua (vaikkei kukaan niitä lukisikaan, mutta nähtävästi tämä blogi on nyt levinnyt enemmänkin..). Tiedän ettei kukaan, tai ainakaan kovin moni ole täydellinen, olenhan itsekin ihan sen vastakohta.

Varmaan tää mun oma itsetunto-ongelma vaikuttaakin siihen että haluaisin kovasti lasteni olevan hyviä, lähes täydellisiä monessa asiassa. Ja omat ongelmani on varmasti lähtöisin siitä kun mua ei ole hyväksytty tällaisena.  Mä itse kyllä hyväksyn erilaisuuden joka muodossa, ja yritän opettaa lapsianikin ettei ketään saa kiusata erilaisuuden takia. Oliko vielä jotain muuta..?

Helsinki-ikävä ja mitäs muuta kun kroppakriisiä

Mä kun tänään heräsin, niin oli ihan outo fiilis ja mietteissäni, mä olin nähny unta että olin Helsingissä käymässä, ja siinä unessakin itkin sitä miten oli ikävä sinne, ja jotenkin mä olin siellä vaan yksin käymässä, niin mietin että miten ihanaa olis jos K olis ollu mukana. Mulla on oikeesti ikävä sinne, millonkohan pääsen käymään. No siis pääsishän sinne kun menis vaan, mut jos mennään koko perhe, pitäis saada joku yöpaikka missä kaikki mahdutaan olemaan, ja junalla kun on kallista, niin olis kivaa et olis samalla jokin muukin syy käydä. Mut kyl mein on joskus pakko käydä siellä. Ehkä sitten kun D ei olis enää imetyksellä, että jos sen vois ainaki jättää tänne jonnekin siks aikaa. mut sit ei kyl varmaa ees vois olla yötä. Muutenkin mulla tuntuu täällä uudessa kodissa välillä vielä siltä etten oo tottunu tänne, ja jotenkin haluaisin et täällä olis meillä koko ajan seuraa, en haluais olla yksin lasteni kanssa tyyliin hetkeäkään. Mun onni että mun sisko asuu naapurissa, mut kauankohan sekin jaksaa meitä päivittäin :D Varmaan mä kun olin Helsingissä niin paljon yksin ja sitten kun muutettiin tänne, niin ajattelin että kaikki muuttuu täällä eikä oo enää niin yksinäistä, niin yritän pakottaa itseni siihen etten olis juurikaan yhtään yksin. Täällä on ollu tosi monena yönä nyt mun siskon joku tytöistä yötä, ja musta se on ollu vaan kivaa. Että oikeesti täällä sais olla joku yötä vaikka joka yö! Mä en vaan haluu olla enää yksin, sellasta aikakautta kesti jo tarpeeks kauan.

D muutes eilen käänty ekaa kertaa selältä masulleen pari kertaa :) Ja on niin ihana kun vastaa hymyyn söpöllä hymyllään. Ei tarvii kun kysyy 'kuka on ihana vauva' ja se hymyilee <3 Ja D nukkuu yöt tosi hyvin, herää kerran tai pari, joten mun tissit tai vähintään toinen on aamulla ihan räjähtämisvaarassa pinkeenä kun se ei oo yön aikana tyhjentäny niitä. :D Ja B on hirmu ihana kun se tietää niin hyvin Daisyn nimet Lumikki Fantasia, mutta omat toiset nimet on Poni Pinsessa :D (Ei ole oikeasti!) Hassu tyttö. Nää on niin söpöjä ihania kaikki mun pienet. Onneks mulla on pieni vauva, ja onneks mulla on ihana B ja ihana K.

Käytiin tossa yks päivä rannalla, vaikkei nyt mitään kauniita kesäpäiviä oo juurikaan ees ollut. B oli niin kiinnostunu leikkii serkun puhallettavalla Tipillä ettei välittäny veden kylmyydestä kun siinä kahlaili, muilla tais kyllä vähän kylmä olla. Mä en tietenkään uinu. En mä voi ees pukee uimapukua päälle, saatikka esiintyä siinä julkisesti vaikkei juuri kukaan näkiskään. Mä en varmasti tuu koskaan olemaan tyytyväinen itseeni ja hyväksymään itseeni näin arpisena ja läskinä. Laihdunkohan mä koskaan. Tosi tyhmää olla tällanen, ja raskaus- ja imetyshormonit (ja suklaa) enemmänkin lihottaa vaan mua. Eilenkin mietin mun itsetunto-ongelmia. Kyllä nää kaikki fiilikset on ihan varmasti lähtöisin jo ajalta ennen mun raskautta, kun täällä Lappeenrannassa niin moni aina haukku mua joka asiassa. Ja mä hullu muutan tänne takasin! Helsingissä helpommin suvaitaan kuitenkin erilaisuus. Sillon en näyttäny että välitin niistä sanoista ja kätkin ne sisääni, ja varmaan kaikki ne tunteet tuli ulos sitten raskaana ollessa ja sen jälkeen kun kroppa jäi entistä huonommaks. Kun itsekin näki jo kaikki virheet niin selvästi ettei sitä vaan voi enää kieltää. Muutenkin pitäis alottaa taas toi crosstrainer päivittäin, kunhan saan tän kämpän muuten kondikseen. Vaikka no eihän tää sitä kiellä enää kun hyvin mahtuis tekemään jo silläkin, kun kämppä kuitenkin jo melkein valmis muutamaa laatikkoa lukuunottamatta, niihin täytyy venaa että saan ne kaapit täällä rikkinäisten tilalle, elokuussa saan uudet kaapit.

Niin, ja taas yks mun frendi ilmoitti olevansa raskaana! Vähän ihanaa!!! <3 Kukaan muu ei tiedä paitsi mä ja se kundi. Ja se on olevinaan niin rakastunu. :D Sitähän mä en voi mitenkään ymmärtää kun en tiedä sellasta tunnetta. Paitsi lapsiin. Ne just alko yrittää vauvaa niin heti tärppäs. Ja tosi nopeesti menee aika, yhen mun toisen frendin vauva voi hyvinkin syntyy vaikka jo ens kuussa! Tuntuu niin hassulta kun en oo nähny sitä nyt aikoihin enkä oo nähny miten jätiks sen maha on kasvanu. Ja mä haluun nähdä sen vauvan! Ehkä mun täytyy suunnitella Helsingin reissua niin että kun se vauva on syntyny ja että sitten kun nekin vois tulla jotenkin Helsinkiin, kun nekin on just nyt muuttamassa pois sieltä.. Mulla on oikeesti jo nyt vauvakuumetta. Kiva.. Jos tää taas alkaa mennä siihen et jossain vaiheessa alan itkee vauvattomuuttani niin mitä mä sitten teen. En voi ainakaan enää tehä niitä vauvoja! Nyt pitää sen verran ajatella järjellä. Onhan mulla nyt vielä vauva, kun D on vasta 2kk, ja onneks onkin, mut mitä kun se kasvaa ja kaikki muut vaan saa vielä vauvoja paitsi mä! Ja sillon kun asuin tässä talossa mun seinänaapurissa, niin sillon kävin tuolla melkein naapuritalossa yhdellä kuka ennusti korteista, se sillon ennusti että tuun saamaan neljä lasta kaikki eri miesten kanssa. Ja, no tähän asti ainakin, on   aika hyvin pitäny paikkaansa tää! Ehkä mä tuun oikeesti saamaan vielä sen neljännen joskus!  Varmaan sitten kun oon jo sikavanha ja kaikki nää mun lapsetkin on jo isoja.

Koulumatkaharjoittelua ja tulevia vauvoja

Mä pelästyin tänään ihan sikana. Käytiin tänään tota kouluun meno reittiä lasten ja mun siskon ja sen lasten kanssa, kun pitää opettaa K ja mun siskon nuorin tyttö kulkee sitä matkaa. Nää sit tietty halus kokeilla pihalla olevia kiipeilytelineitä. Siinä isompien pihalla (kai kolmannesta luokasta ylöspäin) oli kiipeilyteline, aika korkee missä oli vaan sellasia roikottimia eikä juurikaan pohjaa, niin K tippu sieltä korkeelta selälleen, kuulu vaan se kun tippu ja oli hetken ihan hiljaa ja paikallaan ennen kun alko itkee. Ja sitten alko hengittää oudosti, varmaan keuhkot painu sellai kasaan kun ihan selälleen tippu. Mäkin aloin itkee, pelästyin niin kovasti! Olisin varmaan ollu ihan paniikissa ellei mun sisko (sairaanhoitaja/terveydenhoitajaopiskelija) olis ollu mukana. K:n hampaista/ikenistä tuli myös verta. Mut sillä muutenkin heiluu 7 hammasta niin ei haittaa jos noi maitohampaat alkaa nyt irtoomaan. Sitten mä pois kävellessäkin vielä pidättelin itkua et mitä jos se olis vaan jääny hiljaa makaa eikä olis heränny ollenkaan. Voisko mikään olla sen kamalampaa!?? Miten sellasesta vois selvitä!?!? Vaikka ainahan lapset leikkii ja jotain käy, mut joskus voi tapahtuu että tolleen 'pikkujutusta' ei selviäiskään..

Mutta sitten iloisempiin asioihin, mut ihana ystävä ilmoitti että tuli plussa! Oon varmaan viikon sanonu sille että tee nyt jo testi. Ne vasta alko yrittää, että tärppäs ekasta kierrosta! Aivan ihanaa! Joskus vuosia sitten jo odotin että voisko tää mun frendi tehä jo toisen lapsen, no nyt sitten vihdoin. Oikeestaan nyt kun olin jo luopunu ajatuksesta että sille tulis enää toista :D mut vauvat on aina niin ihana juttu! Mä oon taas niin yli-innoissani et tyyliin kuvittelen että mulle olis tulossa uus vauva :D nyt on taas joku vauvabuumi varmaan, koko ajan tulee uusia vauva- ja uusia raskausuutisia :) mutta mulle itselleni ei enää koskaan.. :(

Mua vaivaa niin mun kroppa, helposti masentuu kun näkee ristiäiskuvia, missä näyttää niin kamalalta ja läskiltä. Ja niin paljon vihaan mun jättitissejä ja käsiläskejä. Mä tiiän et mä en laihdu kovin helposti. Ja hormonit aina vaan lihottaa mua, niin ei mitään mahista laihtua ennen kun oon saanu lopetettua imettämisen. Olis niin kivaa olla tyytyväinen itseensä. Tai edes paljon tyytyväisempi kun nyt.

Ja hänet kastettiin nimellä Daisy Lumikki Fantasia

DAISY LUMIKKI FANTASIA

Vihdoin mun ihana pieni vauva sai nimen! Vaikka en missään vaihessa sitä pitänyt salassa, nyt hän on ihan virallisesti Daisy Lumikki Fantasia. Fantasia on suomen nimirekisterissä ensimmäinen, kuten oli B:kin e-kirjaimen kanssa. Daisy oli nätisti, välillä kyllä itki, mutta pääasiassa hienosti.

Mulla oli kamala kiire edellisen päivän kun kävin Lahdessa parantaa mun tatuointia ja lisää sinne tiaran sisälle D-kirjaimen, ja koko päivä meni siellä, ja kävin joskus puol kolmelta nukkumaan vasta. Olin jo melkein itku silmässä että tuliko oharit kun oli sellanen pieni informaatiokatkos tullu mun ja tatskatyypin välillä,
et se oli olevinaan perunu tapaamisen, mut mä en ollu siitä tietoinen ja menin silti Lahteen. Ihmettelin miks se ei tullu, ja kaverin kanssa mietittiin kaikki syyt läpi onko joutunu sairaalaan, tai nukkuu ja unohtanu ja akku loppu tai jos on ollu tuhma, niin olis kyllä ollut pitänyt jo aamulla päästä putkastakin pois :D
Onneks oli frendi siellä, etten turhaan mennyt ja maksanut sitä matkaa lasten kanssa. Siellä Lahdessa on kyllä kummallisia hissejä! Toiset puhuu 'olette menossa ylöspäin, saavut kerrokseen S2, saavut kerrokseen PP, ja vastaavaa ja toinen hissi jättää kerroksia väliin, ei ollu edes hissinappulaa ykköseen, mutta kakkoseen ja P:hen tai vastaavaan kyllä pääsi.

No onneks tatska on nyt korjattu vaikka päivä menikin siinä. ja tykkään nyt enemmän kun ennen tästä. Mä olin kyllä kun mikäkin ahdistava outo kyylä siinä hommassa kun aloin frendin avustuksella selvitellä sitä asiaa :D Mulle ei ollu kerrottu osoitetta, koska piti tulla asemalle vastaan, en muistanut sukunimeä, findista ei saanut puhelinnumerolla osoitetta selville, mutta loppujen lopuks aika pian olin jo soittanut sen poikaystävälle, ja löytänyt sen kodin (vaikka siinä olikin väärät sukunimet) ja odottelin jo sitä siellä ovella. Kerran aiemmin nähny tän tatuoijan, ja olin noin vaan ilmestynyt sinne :D

Joo, yö meni sitten koristellessa keksejä, muffinsseja, kakkuja ja muuta. Muutenkin kamala stressi, stressit ei sovi mulle kun itken sit helposti. Yhtään en tiennyt ennen h-hetkeä ees että mitä itekään laitan päälle. Ja leipomukset ei oikeesti olis tullu valmiiks ilman muiden apua. Aamulla vaikka miten nukutti niin oli pakko alkaa taas siivoo ja laittelee loppuja syömisiä.

Taas olin varmaan viimeinen kirkossa, että kaikki keitä nyt tuli niin oli siellä jo ennen meitä. Ei ollu kovin paljon vieraita. Mun vanhemmat, mun veljen perhe, muttei mun veli, koska se oli töissä (eli kolme henkilöä), mun siskon perhe (5 henkilöä), mun sisko on kummi, ja paikalle ei päässyt yksi muu kummi, mutta kaksi kummia tuli, toinen miesystävänsä ja yhdenlapsensa kanssa, ja kaksi mun frendiä, kotiin ilmestyi sitten yksi frendi vielä. Pappi oli tosi outo. Olin jo aikasemmin siitä kuullut juttuja joten osasin odottaakin sellasta. Se vähän tuijotteli ainakin joitakin naisvieraita, ja enhän mäkään voi mitenkään saada näitä mun tissejä piiloon, kun on tällaset litratissit.. Mun isä melkein pakotti mua kutsuu papin sitten meille vaikkein olis halunnu mutta 'kuuluu kutsuu, tottakai kutsut!', ja kaikki tais täällä vaan odottaa että lähtispä se pian pois.

Mutta jotain hyvää siinä papissa, se säesti kirkossa ne virret! Ennen mein ristiäisissä kaikki on laulettu ilman säestystä. Olin valinnut kolme tavallista virttä ja yhden ihanan laulun 'tyttö onnellinen'. Harmi vaan ettei kukaan osannu sitä kovin hyvin, olin siihen tulostanu kyllä kaikille ne sanat. Kiva muutes, siitä raamatusta kun luettiin juttuja, se kummin juttu, isovanhemman juttu, K luki isoveljen rukouksen vai mikä se onkaan, niin sitten kun pappi tunki mulle sen raamatun että luen äidin/isän jutun. En muistanu aiemmilta kerroilta että sellanen pitäis lukee, niin kyllä mua vaivas lukee ääneen joitain asioita tyyliin 'me vanhemmat' tai mitä olikaan, kun siis parissa kohtaa selkeesti tuntu sanoo niitä sanamuotoja kun on yksinhuoltaja eikä lapsilla minkäänlaisia isejä olemassakaan. Jos olisin etukäteen tienny tästä, olisin voinu mielessäni muuttaa ne sanamuodot ennen niiden lausumista.

B pyyhkii kastamisen jälkeen Daisyn pään, ja K luki sen isoveljen rukouksen, että kiva kun nääkin sai jotenkin osallistua. K koko ajan kyseli että joko on sen vuoro, ehkä sitä jännitti :) Yksi kummeista, sylikummi, kuka on melkein-pappi itsekin, piti kastepuheen. Oli ihana puhe, ja huomasin että useat herkistyi ja tuli kyyneleitä, kuten itse puheen pitäjältäkin, ja ei ollu kaukana ettei muakin olis alkanu itkettää sen aikana.
Ja nytten mun pikkuinen prinsessani on Daisy Lumikki Fantasia. Ihana söpö prinsessa nimi täydelliselle pikkutytölleni <3 ps. en tiiä miks ihmeessä tää näyttää välillä tätä tekstiä valkosella alueella, enkä osaa muokkaa sitä pois! Älkää antako häiritä.

Tässä kuvia tarjottavista

Ja tässä oli kutsu, edestä, sisältä ja takaa

tällasen ison kortin Daisysta annoin sitten vielä kummeille 

ja tällasia kiitoskortteja olin askarrellut :)

Laitetaanpas sit vielä muita kuvia ristiäispäivältä

Melkein kaikki kuvat missä mä olin oli aivan kamalia ja ei tosiaan julkaisukelpoisia, 

tekis niin mieli päästä käsiks kaikkien vieraiden kameroihin poistamaan huonoja kuvia. 

Minkäs sille voin kun oon vaan niin ruma ja epäkuvauksellinen, 

ja en oo turhaan valittanu mun tisseistä ja käsiläskeistä aina, koska ne tosiaan pilas totaalisesti kaikki kuvat! :'(

Ja mä en voi/viitsi laittaa kuvia muista ihmisistä kun vaan itestäni ja mun lapsista ilman lupia, että ei oo kovin paljon valinnan varaa edes valita kuvia tänne ettei vieraita näy :D pidän tän kuitenkin tällä tapaa
yksityisenä blogina, kun en koskaan ketään ulkopuolista mainitse nimilläkään.

Tää on kiva kun meillä on nää Daisy-pinnit :)

Heh, tää oli hauskaa, kun sain kuvan just kun puklua alko valuu suusta :D

Harmittaa se kun ei tullu otettua kunnon sisaruskuvaa tai mitään, esim K:sta on ihan sikavähän kuvia. Mut se ei koskaan haluu oikein kuvattavaks ja tuskastuu ja temppuilee vaan, kun keskittyy aina juhlissa vaan serkkujen kanssa leikkimiseen. Mä kyllä haluaisin meistä jonkun kivan perhepotretin joskus.

kotona oli tällasia kukkia, ja muutes, kirkossa oli päivänkakkaroita, miten hyvä tuuri!!!

tässä lahjoja ja kortteja, ja sai rahaakin, ja kaikki lahjat ei ollu tässä tai vielä saapunut :)

Kello on jo ihan sikapaljon, miks mä en oo vielä nukkumassa! Eli sinne siis vauvan viereen <3

Ensin vielä loppukevennys, minkä ehkä vain jotkut ymmärtää
'Nyt pitää vettä heittää välillä, että jaksaa syödä lissää kakkuu,
sano pappi  ja meni vessaan ja söi kyl tasan kaikkia lajeja.'

Kuvia :)

 Daisy syntyi

K ja B näki Daisyn ekaa kertaa <3

Hassu ilme tässä, näyttää vihaselta :D 

Daisy oli tummahko vauva, ihon väri ja hiukset on vaalentunut jonkin verran. 

Mut on se edelleen tummatukkainen <3

Kotiinlähdössä, olipa toi puku sille vielä iso. oliskohan se nyt sille sopiva, kun on jo 2kk. 

On ainakin kasvanu syntymämitoista jo 7,6cm ja 1,6kg.

Ihana sisaruskuva. Tässä Daisy noin kuukauden. Oon ottanu useempia kuvia eri päivinä 'tällä asetelmalla'.

<3 Daisy Lumikki Fantasia <3