Kyselitte paljon, tai ette pelkästään kysellyt, no mä oon tottunu että mua haukutaan kaikessa. Mutta en halunnut säästää niitä rumia tekstejä täällä joten poistin ne ja vastaan yleisesti tässä näin.
Ensinnäkin, on selvää että teillä ei ole sellaista poikaa kuka itkee jokaisesta pikkuasiasta, ja kuka on aloittamassa koulun. Luuletteko etten oo yrittäny kannustaa ja rohkaista ja neuvoa ensin tuhansia kertoja. Jos ei saa ovea ensimmäisellä yrittämällä avaimellaan auki niin ei siitä tarvitse itkeä. Oon kyllä sanonut esimerkkitilanteessa ensin monia kertoja että ei haittaa jos ei ekalla kerralla onnistu, joskus pitää yrittää useemman kerran ennenkun onnistuu, eikä se mitään haittaa, ja jos ei saa auki, niin sillon voi pimpottaa ovikelloa eikä sellaisille asioille oo tarvetta itkeä, sitten vaan ensi kerralla yrittää uudestaan. Itkeä kyllä saa jos tuntuu siltä, mutta oon välillä niin hukassa lapseni opettamisen kanssa (kyllä, mun mielestä lapsia voi ja pitääkin kouluttaa. Kouluttamattomista voi hyvin tulla rikollisia tai muuta vastaavaa.On äidin/vanhemman tehtävä yrittää opettaa lastaan tilanteessa kuin tilanteessa) kun oon jo niin monia kertoja sanonut. Ja itken itsekin tosi paljon kun on paha mieli tai jos sattuu, yleensä henkisesti. Että sinällään ei ihme että lapsenikin itkee paljon. Mutta haluan niissä missä itse oon toiminut väärin/ollut huono niin mahdollisimman paljon välttää lapsestani samanlaista mikäli mahdollista. Mikäli mahdollista, hyvin näyttää siltä etten voi opettaa lastani siihen ettei pikkuasioista tarvitse itkeä, ja joudun luovuttamaan, ja sitten hän on sellainen aina. Silti tykkään ja rakastan maailman eniten. Lapseni parhaaksi yritän selittää ettei kaikki ole itkemisen arvoista. Ja kovasti luulin että tämän ikäisenä se olis helpompi ja parempi oppia kun vaikka aikuisena.
Ja mä jos kuka tiedän paremmin kun hyvin mistä kaikesta voi joutua koulukiusatuksi. Kyllä olen tiedostanut ne näiden nimetkin ja että sekin voi olla syy. Itse kuitenkin pidän lasteni nimiä maailman kauneimpina niminä, ja parempia ei mielestäni ole olemassa. (B:n nimi ei ole Poni oikeasti, se vain itse sanoo niin :D ) Mutta mä luulen että sitten kun lapset vaikka koulussa, no myös pihallakin, huomaa kuinka helposti hänet saadaan itkemään, niin nekin alkaa helpommin asiasta kuin asiasta kiusaamaan. Jos joku kiusaaminen alkaa, ja on välittämättä tai sanoo takaisin niin varmaan kiusaaminen loppuu lyhyempään.
Mä vain haluaisin että lapseni välttäis mun tekemät/saamat virheet ja voisi olla parempia ihmisiä kuin mitä mä olen. Ja kyllä kaikki lapseni on mulle tärkeimmät maailmassa, ja rakastan heitä sellaisina kuin on. Välillä olen vähän hukassa lasten kasvatuksen kanssa, mutta kukapa ei joskus olisi..? Ja sitten saatan helposti purkautua. Mua helpottaa jos en pidä asioita yksin sisälläni. Sehän oli mun syy aloittaa tämä blogi, että saan tunteeni ja mietteeni purettua (vaikkei kukaan niitä lukisikaan, mutta nähtävästi tämä blogi on nyt levinnyt enemmänkin..). Tiedän ettei kukaan, tai ainakaan kovin moni ole täydellinen, olenhan itsekin ihan sen vastakohta.
Varmaan tää mun oma itsetunto-ongelma vaikuttaakin siihen että haluaisin kovasti lasteni olevan hyviä, lähes täydellisiä monessa asiassa. Ja omat ongelmani on varmasti lähtöisin siitä kun mua ei ole hyväksytty tällaisena. Mä itse kyllä hyväksyn erilaisuuden joka muodossa, ja yritän opettaa lapsianikin ettei ketään saa kiusata erilaisuuden takia. Oliko vielä jotain muuta..?
Haluaisin viel kysyä tuohon sun suloiseen poikaan liittyen (ja kyllä, minullakin on herkkä, koulun aloittava poika ;) ), että et kai suoraan hänelle ole noita haukkumisia sanonut?
VastaaPoistaEi kai poika tiedä, että aattelet hänen olevan nössö luuseri?
Hän tietää itkevänsä välillä turhan herkästi asioista mitkä ei oo itkemisen arvoisia. Ja tietää että pitäisi olla reippaampi ja rohkeampi.
PoistaÄlä välitä, ei kenenkään tarvitse tulla arvostelemaan sua ja sun elämää kun eivät sua edes tunne!
VastaaPoistaItse oon huomannu että monet ihmiset muodostaa mielipiteensä joskus turhan löyhin perustein. Ja tää ei varmasti tuu koskaan muuttumaan, aina on sellaisia, ja sitten myös sellaisia jotka on helposti johdatettavissa, jos on ensin sattunut kuulemaan just sitä toista kun esimerkiks mua itseäni. Huomasin kyllä että tässä äskeisessä 'draamassa' sitten taas nousi myös niitä samoja vanhoja juttuja esille mistä on keskusteltu jo turhan monia kertoja. Kyllä mulle tuli paha mieli, ja eilen olin itse ne luettuani tosi cry-baby.
PoistaAnu ne on vaan noita äityleiden mammoja ketkä täällä päätti alkaa sua yhteistuumin ärsyttämään ja ilkkumaan. Varmasti oot omalla tavallasi hyvä äiti sun lapsille. Toivotaan että poikasi siitä rohkaistuu kunhan koulu alkaa!
VastaaPoistaEi mua yllättäny kyllä yhtään kun huomasin ketkä oli tän jutun nyt aloittanu :D ei ollu eka kerta. Tosin itse en kuulu äityleihin, enkä oo niihin koskaan kuulunutkaan, ja taas tuli sitten omasta päätöksestä erottua yhdestä muusta ryhmästä. Niin että se ei kyllä oo kovin kivaa että ryhmässä missä en ees ole niin oon puheenaiheena :(
Poistaja mä tiedän että mä oon just paras äiti mun lapsilleni! :)
Tsemppiä sinulle vaativaan kasvatustyöhön.<3 Sitähän se äitiys on. Vaatii paljon, mutta antaa myös paljon. <3 Poikasi vaikuttaa paljolti samanlaiselle, kun minun 7 vuotiaani. Hän itkee helposti monista asioista ja kyllähän se oikeasti välillä on semmoinen tunne, että voi ei taas tuo pillillää. Hän on myöskin ujonen, eikä ainakaan vieraammille ihmisille juttele. Mielummin leikkiikin rauhallisia ja hiljaisia leikkejä. Ei ole mikään riehuja. Muuten hän on hymyileväinen lapsi, mutta todella helposti kuitenkin alkaa itkeä monen mielestä ehkä liian helposti. Jos vertaan häntä sisaruksiinsa, niin eroa on paljon. Mutta me ollaan vaan kaikki niin erilaisia.
VastaaPoistaJa tätä en sano pahalla, mutta jos missään vaiheessa tuntuu, että kaipaat jotain tukea lasten kanssa tai yleensä muuten apuja, niin otathan rohkeasti yhteyttä tahoon josta sitä toivottavasti saa.:-)
Mukavaa kesän loppua sinulle ja lapsillesi! :-)
Kiitos! Kentsu on myös uusille ihmisille ja asioille tosi ujo ja hiljainen, mutta kun tuntee hyvin, niin niille uskaltaa puhua paljon ja olla oma itsensä. Leikkii mun mielestä tavallisesti miten kuuluukin sen ikäisen pojan leikkiä. Tosin oon ehkä vähän kalkkis äitinä siinä kun oon kieltäny ettei saa kiipeillä talojen katoille tai löydä toisia kepeillä ym.
PoistaMä uskon että koulu saattaa olla alussa hankala ujouden takia, mutta toivon ettei sulkeutuis siellä kokonaan, koska se ei oo täysin kokonaan sellainen, koska kotona ja tuttujen kanssa on rohkeampi (paitsi aina itkee helposti). Että uskaltaisi olla oma itsensä (paitsi tietenkin vähentää itkemistä :D)
Lapsia ei varmaan pitäisi verrata toisiinsa, mut siihen mä oon syyllistyny kyllä koko ikäni. Jo kun Kentsu oli vauva, vertasin muihin vauvoihin. Kun Barbie tuli ja huomasin ettei oppinut asioita samaan vauhtiin kuin mitä Kentsu oli oppinut, niin oon näissä jutuissa sen jälkeen ollut enemmän kannalla että kyllä se oppii kun on aika. Esim. kun Kentsu alkoi kävelemään 9kk ikäisenä, Barbie alkoi vasta konttaamaan silloin. Mitä Barbie on nyt täyttämässä kolme, Kentsu osasi jo laskea varmaan melkein sataan, ja tunsi kaikki kirjaimet ja värit, ja Barbie on tosi kaukana vielä näistä opetteluista. Enkä ajattele että Barbie olisi jotenkin 'tyhmä' koska ei osaa niitä vielä.
Mua vaan Kentsun puolesta pelottaa että koulussa kun olisi hyvä olla jo reipas ja oma-alotteinenkin, ettei se ala itkemään jos koulussa ei kaikki onnistu ekaa kertaa, jos leikkaa saksilla vinoon, tai jos muki kaatuu tai muuta. Noi on ihan sellaisia syitä mistä uskon että se vois alkaa itkee. Ja että Kentsu varmasti tulee siellä jäämään muiden varjoon, se ei koskaan 'tunge esille' joukossa. Vastaa kyllä varmaan jos kysytään, mutta tuskin tulee juurikaan viittaamaan tunnilla. Mikä musta on harmi koska Kentsu osaa jo lukea ja laskeakin niin miksei hän voisi vähän näyttää mitä jo valmiiksi osaa, niin voisi koulussa viitata ja vastata sitten kysymyksiin vapaaehtoisesti. Jotenkin siinä pitäisi sitä rohkaista. Neuvoja otan toki vastaan!
Kyllä minäkin olen syyllistynyt vertailuun. Niin, kun jo kommentissani sinulle laitoin. Lapsia, kun on useampi niin ihan väkisin sitä vertailee omiaankin. Ei ääneen lapsille, mutta mielessä hiljaa ja ehkä joskus kavereille juttelee, että **** teki niin, mutta ***** ei vieläkään. **** oli paljon helpompi tapaus vauvana, kun ***** jne jne...
PoistaMeidän lapsi kävi koulussa eskarin ja sielläkin oli hiljainen. Viittasi kyllä, mutta hirmuisen hiljaa vastasi. Lähtee leikkeihin mukaan, mutta monesti täytyi pyytää. Rajummista leikeistä ei pidä.
Eskarin opettajalta en ole kuullut, että lapsi olisi siellä itkenyt.
Voi olla, että herkkyys tuleekin esille läheisimpien ihmisten kanssa.
T: se 7v:n äiti
Kentsu on eskarissakin itkenyt pikkujutuista ja ei ole viitannut eikä ollut halukas mukaan ryhmäjuttuihin. Tekee kyllä ne jos pyydetään, ja ei tosiaan vastaa reippaalla kuuluvalla äänellä vaan melkein sössöttäen jotain vauvatavalla. Se on musta harmi koska voisi huomata olevansa ihan hyväkin joissain asioissa, niin jos se vähän toisi rohkeutta lisää. mutta ei varmaan uskalla koska jos ei onnistukaan tai sanoo väärin niin se alkaisi itkemään.
Poistaeksyin tälle sivulle facebookin linkin kautta. En ole nähnyt noita aikaisempia kommentteja mitä olet poistanut (aivan ymmärrettävistä syistä, luulisin.) Halusin vain sanoa että olet todella rohkea pitäessäsi edelleen blokia ja puhuvasi oikeasti mieltäsi painavista asioista. Toisten mielestä "pienet typerät" murheet voivat jokaiselle itselleen olla kuitenkin niitä isoja. Ja aivan mahtavaa että lapsillasi on erikoiset nimet, täällä onkin jo tarpeeksi matteja ja maijoja =)Lapsesikin varmasti ovat nimistään joskus ylpeitä, eivät ainakaan huku massaan.
VastaaPoistaMä en halunnut säästää täällä niin negatiivisia kommentteja, ja suoraa haukkumista. Ja näistä uusistakaan en nyt kaikkia julkaissut, mutta ihme kyllä suurin osa oli nyt asiallisia viestejä!
PoistaMusta tuntui että tässä puututtiin vain pikkuasiaan, kaikki mun tutut on myös tietoisia siitä miten kentsu itkee, ja on sanoneetkin että pitäis saada vähentämään sitä, joten musta tuntui ihan luonnolliselta puhua Kentsusta itkupillinä kun sillä hetkellä se mua vaivasi. Paljon muuta hyvää olen sanonut, oon monesti sanonut et lapseni on mulle tärkeintä maailmassa ja on ihania kaikki, niin sitten puututaan pariin lauseeseen missä puhun heidän virheistään. Tiiän kyllä että kaikilla on jotain virheitä, enkä ajatellut että näitä Kentsun virheitäkään pitäis pitää salaisuuteni.
Musta on hyvä että on paljon erilaisia nimiä, ja mitä oon kummallisten nimien listoja lukenut niin musta mun lasten nimet on kaukana niistä. Kun on tavallisiakin nimiä niin eikös niiden rinnalla pidä olla myös erikoisempia ja outojakin, kyllä tänne maailmaan nimiä mahtuu! ja ulkomailla nää on niin tavis nimiä varmasti. Ja Barbieta ja Keniä en muuten nimennyt niinkuin nukkeja ajatellen, vaan 'matkin' Barbien keksijää Ruth Handleria, kun hänellä oli tyttö ja poika, keiden mukaan nimesi nämä nuket. Joten siltä kannalta ajatellen ne olivatkin alkuperäisesti sisaruksia eikä pariskunta :)
Oot rohkee, kun oot antanu lapsilles noinkin ihanat nimet! :) Itselläni on poika nimeltä Luther ja oon saanu paljon negatiivistä palautettta siitä. :(
VastaaPoistaMitkä ovat Barbien ja Kenin toiset nimet tahtoisin kovasti tietää, kun Daisylläkin on niin mahtava nimikokonaisuus?
Mä en oo koskaan törmännykään Luther nimeen, ja se jo antaa mulle syyn pitää siitä nimestä! :)
PoistaBarbie ei suinkaan ole Barbie Poni Pinsessa vaikka itse niin sanookin. Mun kaikki lapset ovat siis
Ken Romeo Christian
Barbie Princess Marilyn
Daisy Lumikki Fantasia
Barbie ja Fantasia olivat ensimmäiset suomen väestörekisterissä. Barbi oli kyllä ilman eetä, mutta tämä oli ensimmäinen tälla tavalla kirjoitettuna. Christian on tosi tavallinen nimi, mutta musta se sopi sinne perään, vaikka tyttöjen nimet onkin ehkä kokonaisuudessaan erikoisemmat (monen mielestä nähtävästi siis kamalammat/mauttomammat) kuin Kentsun.
Voin sanoo kyl ihan omakohtasesta kokemuksesta, et mie oon ollu kans te tosi herkkä aikanaa, ja se oli yks syy miks miuta kiusattiin, enne ku aloin antamaa takas. Ei siihen oikeen vanhempien sanomiset auta, se on kantapään kautta opittava, valitettavasti :/
VastaaPoistaSiun lapsillakin on ihan hyvät nimet, ja on varmasti heille osuvat. Ainut mitä ite ehkä vähä vierastan, on se Fantasia, mut sekii on siun valinta, eikä varmastikkaan yhtään väärä :) Jokainen tekee tyylillään, eikä kellään pitäs olla siihe mitää sanomista :) Tietysti näitä "täydellisiähän" riittää aina, joilla on joka asiaan sanomista, mut paskat sellasille, jättää vaa omaa arvoonsa.
voi hyvinkin olla etten pysty siinä auttamaan, mut oon yrittäny parhaani, yrittäny tsemppaa rohkeemmaks. Voi olla et koulu itsessään muuttaa, mut muuttaako se välttämättä siihen parempaan, rohkeempaan suuntaan, vai jopa vielä huonompaan, jos tulee entistäkin ujompi ja itkevämpi ja jos ei välttämättä ees mene sitten kouluun. Sitä en haluais :(
PoistaMä tykkään mun lasten nimistä tosi paljon, itselläni on niin tosi tylsä nimi ja olisin aina halunnut jonkun tällaisen ihanan prinsessanimen. Varmaan tulee vaihe milloin muut ikäiset ei paljon tykkää, mut luulisin et jossain vaiheessa moni pikkutyttö haluais olla oikeasti tämän niminen. Mä en itekään oo 'normaali' (heh :D) niin en tietenkään anna normaaleja nimiä. Varmaan ihmiset olis paljon enemmän kummastellu sitä jos mä olisin nimenny lapseni vaikka Helenaksi tai Sannaksi (mitä nimiä vastaan mulla ei oo mitään, mut nää on enemmän mun tyyliä, ja kun ihan yksin sain päättääkin niin mikä estää! :) )
"Ensinnäkin, on selvää että teillä ei ole sellaista poikaa kuka itkee jokaisesta pikkuasiasta, ja kuka on aloittamassa koulun."
VastaaPoistaNo itseasiassa on! Herkkä ja ihana poika ja sellainen saakin olla. Saattaisihan tuo koulun aloitus olla helpompaa jos olisi hiemna "kovempi", mutta en usko että asia on ongelma ellei siitä sitä tee. Herkkyyttä tähän maailmaan kaivataan niin paljon enemmän kuin kovuutta.
Kunpa se vaan hyväksyttäiskin paremmin. Ja kyllä musta Kentsu on ihana, en oo väittäny ettei olis. On kuitenkin mun oma poika ja maailman ihanin. Nyt vaan puututtiin niin kovin siihen kun musta Kentsu itkee ihan turhaan pikkuasioista. Lupaan etten varmasti tuu täällä enää mainitsemaan Kentsun itkemisestä, kun se niin monia häiritsee. Koko Kentsun olemassa olon ajan oon yrittäny parhaani mukaan ja ajatellu hänen parastaan.
PoistaPakko kommentoida. Mä oon itse ollu pienenä ihan samanlainen itkupilli. Itkin aina jos joku ei toiminu, tai joku sano jonkun asian väärin. Ei mua silti koulussa kiusattu, koska koulussa muiden lasten seurassa itkeminen on eriasia, kun kotona omien läheisten seurassa. Onko Kentsu eskarissa? Itkeekö sielläkin kokoaika?
VastaaPoistaTuntuu pahalta, kun sanot ettat oo saanu haluaamas rokkaria. Jokainen lapsi on erilainen, eikä kukaan voi sanoa lapsestaan ettei se ollutkaan nyt sellanen, kun olisin halunnu.. Jos joku on herkkä niin se on, ei sille mitään voi.
Kentsu oli eskarissa kun vielä asuimme Helsingissä. Ehti siis käydä sen loppuunkin siellä. Ja kyllä, eskarin opettaja joitain kertoja mainitsi myös mulle Kentsun näistä jutuista kun se saattoi itkeä siellä. Se oli itkenyt esimerkiksi jos ne sai jotain askarteluja kotiin vietäväksi ja sillä ei ollut reppua sinä päivänä mukana, niin itkenyt sitä että missä kantaa sen. Eihän se ole lapsen huoli, vaan vanhemman kuka hakee sen lapsen eskarista, mutta se oli tehny sen itselleen omaksi huolekseen ja itkun aiheeksi. sellaisia asioita mistä muut lapset ei olisi siellä itkenyt :( ja huomasin ettei se leikkinyt siellä kaikkien lasten kanssa. Niillä 'kovispojilla' oli omat juttunsa, ja usein Kentsu oli aina saman kanssa, kuka oli lyhyemmän päivän aina. Ainoostaan lelupäivinä ne muutkin pojat odotti Kentsua sinne.
PoistaVaikka teistä on miten väärin, niin silti mä toivon edelleen että Kentsusta tulisi rokkari, ja aion ensi kuussa ilmoittaa sen sellaiseen bändikouluun. Toivon että sitä alkaisi kiinnostaa jokin soitin. Onhan se pariin otteeseen yrittänytkin aloitella kitaran soittamista, mut onhan se pienelle vaikeaa, niin jos nyt olisi siihen sopivamman ikäinen, tai sitten eri soitin.
Mä en oo itse saanut koskaan harrastaa mitään, ja oltiin tehty sellainen fiiliskin ettei saa edes pyytää mitään millä olisi suurempi kuin joku kymmenen markkaa vuosimaksua vaikkapa. Ja kaikissahan oli kuukausimaksut ja paljon paljon kalliimmat. Joten mulla on siitä kriisi itseni kanssa että olen täysin lahjaton, en ole hyvä yhtään missään, koska en oo saanut harrastaa mitään. Näin myöhemmällä iällä nyt olisin kiitollinen jos mut olisi vaikka pakotettu harrastamaan ihan vaan jotakin missä jokin taito voisi kehittyä, vaikka kaikkein halvinta vaihtoehtoa. Meille tytöille ei maksettu mitään harrastusta ja ilmaisista tyttökerhoista ei pahemmin siinä oo hyötyä, mun veljen meikkailuun ja kartingiin taisi mennä mun vanhempien kaikki harrastusrahat.
Aion hankkia kaikille mun lapsilleni jotkut järkevät harrastukset/taidot vaikkei heitä kiinnostaisikaan. kokeilee edes yhden maksukauden ajan ja sitten voi vaihtaa johonkin toiseen jos tuntuu että tää laji just olis ehdoton ei. Tulispa Kentsusta rokkari, ehkä voin kuitenkin unohtaa jo rajun rokkarin, mut herkän muusikon vaihtoehto on vielä avoinna :D