Täällä mä oon hereillä (kello noin kuus aamulla, vaikka tää aika varmaan jotain muuta väittääkin), oon ollu jo tunnin, ja lapset ja mun kaveri nukkuu. Mä en saanu unta enää sen jälkeen kun D heräs ja halus mun viereen jatkaa uniaan. Mun frendi on tullut Helsingistä käymään, ollut muutaman yön. Ollaan käyty lasten kans rannalla uimassa (mä en tietty ui) ja käytiin tuolla Rauhassa, lähempänä Imatraa siis, Angry Birds puistossa ja otettiin myös mun siskon nuorin sinne K:lle kaveriks mukaan. Lapsilla oli tosi kivaa. Se oli niinkun Hoplop se alakerta, ja sit yläkerrassa oli juttuja mitkä isompia kiinnosti enemmän, jotain potkulautailua, pelejä ja korkeelta hyppimistä. K oli niistä innoissaan. Itsestänihän, ylläri, tuntuu siltä etten koskaan enää mee sinne niin että on kaks pientä mukana. Onneks B ja D ei maksanu sinne, mutta oli niin turhaa maksaa itsestäni kun ei voi tehdä juuri mitään sen maksun eteen, kun pitää vaan vahtia pieniä. Tai no D:n perässähän mä koko ajan oli, mun kaveri enemmän hengaili sit B:n kans. Se kauppakeskus siinä oli kyl tosi kämänen. Venäläisille tarkotettu varmastikin.
Sit käytiin katsoo hiekkalinnaa. Sekin oli vähä tyhmää, kun D:n rattaat oli ollu ihan märät kun vesipullo kaatunu siihen niin ei niitä voinu ottaa mukaan. Taas mietin että 'en koskaan enää'. Mulla on hirveesti asioita mistä aina mietin et en aio enää koskaan tehä niin tai näin jos on kaikki kolme lasta mukana. Vaikka olis kaverikin mukana, mut se on silti sellai eri asia. Nimittäin kun mä oon paikalla niin D aina itkee ja vinkuu nimenomaan mun perään niin ei sillon kukaan muu auta eikä kelpaa. Kaiken tekeminen tuntuu raskaalta ja ei-kivalta. Vaik eiks sen pitäis olla kivaa ja rentouttavaa käydä joskus muuallakin kun omalla pihalla jne. No mä en kai vaan oo sellanen. Niin, ja nyt kun aloin valittaa niin ei se uimaan vieminenkään oo yhtään kivaa vaikka olis kuka mukana. Yksinhän mun on kaikki mun lapset silti aina vahdittava. Onneks mä en oo sellanen kuka ees haluais uida, kun enhän mä edes vois, koska en mitenkään vois mennä syvemmälle omaks ilokseni uimaan ja jättää lapsia yksin siihen rantaan.
Eilen sit käytiin Rasimuksen tilalla, Imatralla, siellä oli vuohia, K sano että ne oli Puffeleita. Ja sit lampaita, ja kanoja. Ja pupu, mitä ei nähty. Ja käytiin poimii mansikoita, sain sit niitä pakkaseenkin laitettuu, ja tehtiin mansikkakakku. :) Ja sit oli poniajelua lapsille, B ainakin tykkäs siitä paljon. Onneks D oli sen ajan mummin ja ukin luona, ei olis kyl ollu yhtään kivaa yrittää samaan aikaan kerää mansikoita ja juosta D:n perässä.
Niin ja siis siihen vapaailtaan. Lauantaina illalla lapset ilmoitti et haluu mummille, niin sit K soitti, et pääseeks yöks. Joku mua otti siinä vaiheessa jo päähän ja olin K:lle sanonu et pääsette vaan sitten et jos ne ottaa D:nkin. En oikeesti olis uskonu et ne ottais näitä kaikkii kolmee kerralla, kun ei oo ennenkään yöks ottanu! Mutta ihme tapahtui ja ne suostu! Sit menin suihkuun ja laitoin itsestäni niin ihmisen näkösen kun musta saa ja käytiin Apinan terassilla yhillä. En ollu koskaan ennen käyny siellä. Mut olin saanu käsityksen et se olis Lappeenrannan rokein paikka. No räppi siellä kyllä soi... Mut oli ihan jees. Ihan mukavaa sellai nähä ihmisiä ja uutta paikkaa ILMAN LAPSIA. Vaikka kyl mä koko ajan mietin rumuuttani ja lihavuuttani et miten mä voin näin julkisesti näyttäytyy, yritin kuitenkin olla välittämmättä siitä, kun en halunnu et se mun frendi joutuis jopa tuollasella erityistilanteella kun mä oon sen kans kahestaan tolleen 'bilettää' niin kuuntelee koko ajan mun valitusta. Sit me mentiin mun kaverin työpaikalle Pumppuun laulaa karaokee. Se laulaminen on oikeesti tosi kivaa vaikken ookkaan hyvä siinä. Lauloin Rasmuksen In my life, Naikkareiden Seksi vie ja taksi tuo, Tiktakin Minne vaan, Spaissareiden Stop ja Pienen merenneidon Part of your world. Se oli niin ylläri et siel oli sellanen biisi tarjolla, onneks huomasin sen, se on mun kaikkein lemppari biisi Disneyltä! Joskus yhdentoista aikaan illalla sit tultiin jo kotiin. Mul ei ollu rahaa niin en juonu paljon ja olin vaan tarjottavien muutaman armoilla, mut se riitti kyl hyvin, oli hauskaa ja ei tullu huonoja oloja. Pääasia kai et mun aivojen ei tarvinnu hetkeen ajatella lapsi-asioita, ja sain olla vaan mä. Ehkä kaikki olis ollu paljon hauskempaa jos olisin laiha ja nätti (niin mä oletan aina et kaikki olis sillon paremmin). Mä oikeesti uskon et muut ihmiset on aina ja kaikessa kivempia laihoille kun tällasille kun mä. Ja en voi valehdella, et tottakai olisin halunnu et joku tulis flirttaa mun kaa, mut ei tän näkösen kyl tietenkään ees kannata kuvitella et niin tapahtuis. Mä vaan oon. Enkä niin että olisin jotenkin kiinnostava.
Mut sitten oli ihanaa kun sai aamulla nukkuu yli yheksään, kunnes ite heräsin. Eikä kukaan lapsi herättäny mua! Nukkuminen ja suihkussa käyminen ja noi on kyl niin ihanaa rauhassa. Mut on mun lapset silti kaikista mun ainaisista valituksista huolimatta ihanimmat ja tärkeimmät, enkä mä oikeesti ainakaan kovin usein tarvii muuta kun vaan että saan olla näiden kanssa. (Taas siihen laihuuteen; ehkä jos olisin laiha ja kaunis niin olis suurempi tarve käydä ulkona yksin)
Voi vissii huomaa et mua häiritsee mun ulkonäkö ja kroppa hirveesti. Tiiän! Ja siks ihmettelenkin et jos tää vaivaa mua itseeni näin paljon, niin miks mä en vaan osaa tehdä yksinkertaisesti asialle mitään!!!
D:llä muuten, kun tuli kuudes hammas ennen 1v synttäreitä, ja muksauksen seurauksena 1v synttärien jälkeen sitä ei enää ollukaan, niin nyt se hammas on tullu takas. Että vihdoin sillä on Taas kuusi hammasta. Se on varmasti sieltä jotenkin lohjennu koska ei oo sellai pyöree, vaan on kulmista terävä. Voi mun pikku vauva raukka.
Miks ihmisluonteen pitää olla niin kateellinen aina kaikesta. Ja mä oon ihan paras esimerkki siitä. Oon varmaan kaikille mun kavereille ja tutuille ollu jostai asiasta niin kateellinen et melkei kipeetä tekee ja et vähintään itkettää. Vaikka ite kuitenkin oman elämäni päätökset tehny ja valintani valinnu ja sellai ihan tyytyväinen elämääni. Eniten aina oon kateellinen muiden omasta elämästä ja niiden rajattomalta tuntuvassa vapaa-ajassa. Siitä miten ne saa olla omia itsejään, kun samalla mua on äitiys koko ajan 'vähentäny' niin etten oo enää sama mä mikä ennen, että oon pelkästään äiti. Ja suurelta osin siitä miten muut on joissain asioissa niin hyviä, ja jotkut tuntuu et ne on kaikessa hyviä ja onnistuu joka asiassa, kun ite en oo missään hyvä. Ja nykypäivinä eniten siitä miten muut on hyväkroppasia, tai ylipäätään miten niillä on aikaa ja jaksamista huolehtia itsestään ja aikaa olla turhamainen. Haluaisin mäkin. Mut ei sitä vaan voi koskaan olla tyytyväinen siihen mitä itellä on eikä etenkään siihen mitä ite on, kun maailma on täynnä lähes täydellisiä vertauskuvia, jopa omassa tuttavapiirissään. Siinä sit vaan ahdistuu ja haluu piiloutuu maailmalta. Ite voi hyvin olla piilossa omissa oloissaan, et olkoon ne kauniit ja taitavat, täydelliset sitten esillä tässä maailmassa. Mä toivon niin että mun lapsista tulis ihan joka asiassa erilaisia kun millanen mä oon!
Sit vielä pieni kuvapläjäys :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti