VAPAA!!!!

Mulla oli ja on tänään kaikki kolme lasta kerralla 'lainassa', ihanaa harvinaista luxusta. Vaikka mä asun nykyään lähellä mun vanhempia, niin ei ne tosiaan usein halua kaikkia ottaa kerralla hoitoon. Mä sit repäsin ja päätin etten tällä mun vapaalla tee mitään kodin eteen (siivoamista tosin riittäis!), vaan teen nyt jotain vain ja ainoastaan itseni eteen! Oon käyny jo kaks kertaa reippaalla kävelylenkillä (se on ihan erilaista ilman vaunuja!) ja kattonu leffan, ja vähän herkutellu (sinne meni siis lenkkien hyödyt) ja nyt meen vielä ihan YKSIN suihkuun, ja muuta en varmaan enää ehdi tehä ennenkun lapset palautetaan kotiin. :)

Kyllä mä oon sitä mieltä että tarviisin välillä tällasta omaa vapaata aikaa (paljon useammin kuin saan!) että järki pysyis tässä päässä. Kaikki tarviis vapaata jotta jaksaa taas pyörittää kotia ja tykkää taas lapsistaan enemmän, tai ainakin jaksaa enemmän niiden kiukkua kuunnella, eihän se tykkääminen oo kuitenkaan minnekään laantunu. En oo tarviimas yöhoitoa että pääsisin bilettää tai mitään koko viikonlopun vapaita. Olis vaan ihanaa saada sillon tällön muutama tunti ihan vaan ITSELLE <3

Rakkula tuli kantapäähän kun yhdet kengät oli tänään nyt ekaa kertaa mun jalassa, mut ei se haittaa. Jotenkin on parempi mieli kun välillä on hiljaista jankutuksesta ja kiukkuumisesta ja ties minkä asioiden itkemisestä eikä koko ajan vaadita tekemään jotain. Monet äidit saa vauvan synnyttyä edelleen paljon vapaata, ja jos mulla olis joku mmies täällä talossa niin tosiaankin minäkin vaatisin niitä vapaahetkiä. Mitä hyötyä muuten niistä miehistä sitten olis? Joten iloisin mielin oon niiden puolesta keillä on mahdollisuuksia vapauksiin. Vaikka sitä en ymmärrä että jos on pieni vauva niin onko sillon pakko käydä usein bilettämässä. Mutta jokainen tavallaan. Itse arvostan enemmän tällaista vapaata kuin sellaista että menisin bailaamaan. Eihän siinä olisi mitään hyötyä jos ei nukkuisi silloinkaan yhtään sen enempää ja jos on juonut itselleen huonon olon, niin kiva kun aamulla taas olisi lapset niin hoidella niitä huonovointisena. Mä oon ainakin raskaana saanut aina oksennella tarpeeks, niin en yhtään kaipaa itseaiheutettua oksentelua ja pahan olon fiilistä. Vatsatautiakin on ollut nyt turhan usein muistuttamasta näistä fiiliksistä.

Nyt alkaakin jo viiden tunnin jälkeen olla vähän ikävä näitä mun pikkuisia <3

Tällaset vauvakuvataulut mulla on mun huoneessa sängyn vieressä lapsistani <3

Ei kai vaan taas?? Vauvakuume??

Mikähän mua oikein vauvaa?? Eikun siis mikä mua vaivaa? Miten mä en koskaan pääse siitä tunteesta eroon?? Mutta tänään on ollut tosi vauvallinen päivä. Tänään sain tietää että yks tuttu on saanut pojan, ja että yks tuttu (lue: puolitutut Facebookista) on raskaana. Ja kaverin (no se sentään on kaveri, ellei jopa ystävä) vauva on tänään kuukauden. Tämä nyt synnyttänyt oli mulle täys ylläri, ite en tosiaan osais olla koko raskautta kertomatta vauvan tulosta Facebookille :D Tällaisina päivinä kun tulee vauvauutisia suunnasta jos toisestakin niin ei vaan pysty taas käsittelee ollenkaan omaa vauvakuumetta, apuaaa!!

Ja sunnuntaina kun vilkaisin sanomalehteä (eli pelkästään syntyneet vauvat) niin vauvoja oli syntynyt ehkä noin 15kpl vai alle sinä aikana niin tiesin niistä äitien ja isien nimistä peräti neljä! Siis en hyvin, mutta ollut tyyliin samalla luokalla, tai samassa jossain muussa, tai kaverin luokalla ja nähnyt joskus. Mutta kuitenkin. pikkasen surettaa että muut saa vauvoja ja mä en enää. Nähtävästi just nyt muilla mun ikäluokassa on menossa tää ihana vauvan saamisaika, ja mulla se on jo mennyt ohi. Mulla mun tutut on yleensä ikähaarukalla mua vuotta vanhempia - mua viisi vuotta nuorempia, oon aina viihtynyt oikeestaan paremmin mua nuorempien kun mun ikäisten tai vanhempien kanssa. Mutta siis vaikka mun nuorin täyttää tänä vuonna 8v, niin ei läheskään kaikki mun ikäiset oo vielä tehnyt kun nyt ehkä ensimmäisen lapsen. Jotkut ei yhtään. Suurella osalla on nyt vasta alkanut tai alkamassa vauvakausi, ja mä oon sen vähän niinkun elänyt jo. Se surettaa, koska se on ehdottomasti elämän parasta ja antoisinta, rakkainta ja ihaninta aikaa. Mulla on suuri vauvan kaipuu. Etenkin aina se oma vauva. Ei se toimi niin kun suunnittelee, että no sitten hoidat ja käyt katsomassa muiden vauvoja. Mulla se ei toimi yhtään, pikemminkin tuo vaan mulle entistä pahemman mielen. Miten pitääkin olla niin itsekäs että ajattelen aina MUN! :D noh, en mä tarkotuksella.

Ekaa kertaa ulkona omat jalat maassa!

Käytiin tänään ekaa kertaa ulkona niin että D:llä oli kengät jalassa, ja käveli siellä niillä. Hirveesti vaan ihmetteli kenkiään, niin oli aika kummissaan eikä siellä paljon kävellyt. Mutta nopeesti varmasti siihen tottuu.
ja en muista oonko maininnut jo että D on tehnyt muutamia kertoja pissan pottaan. Ja kiipeilee hirveesti, etenkin B:n sänkyyn kun kiipee niin pitää varoa, kun se kieputtaa jalkojaan sinne kaidehommeleiden väliin ja kurottelee lelupöydille. Ettei vaan satu  muksistamakkelista niin pitää olla jatkuvasti suojelemassa pikkuista. Ja eilen bongasin sen suusta viidennen hampaan ja aloitin myös antaa maitoa sekoitteena, puolet korviketta ja puolet tavallista. En oo ainakaan vielä huomannut mitään massuvaivoja.

D pottahommissa (mitään ylimääräistä ei näy kuvassa)

B oli äsken tosi söpö (no aina se on) kun tuli näyttää mulle masustaan löytämäänsä pikkuista luomea ja sanoit että 'kato äiti mä löysin multa söpöysmerkin!' Niinkun My Little Ponyilla. Ja se oli niin iloinen löydöstään :) Paitsi pakko mainostaa miten ylpeä oon siitä yhdessä asiassa! B:han on jotain vuoden ajan nukahtanut aina muualle kuin omaan sänkyynsä, pitänyt olla vieressä, tai nukahtanut lattialle tai ties minne, mutta yleensä sohvalle. Ollaan puhuttu asiasta, ja nyt se on muutaman päivän menny oikein nätisti omaan sänkyynsä nukahtamaan! On kyllä jossain vaiheessa yötä tullut mun viereen. Mutta tosi hienosti. Nää kaikki mun lapset on ollut niin huonoja nukkujia, niin tää on jo suuri juttu meille. B on alkanut usein kutsumaan mua Anuksi, eikä äidiksi. En tiiä miks, mut yritän silti sanoa sille aina että sanoisi mielummin äiti. Ei K:lla ollut koskaan sellaista vaihetta. Mut onhan nää lapset kaikki ihan erilaisia melkeinpä joka asiassa: B:lle on välillä kyl niin neitien ongelmat, kun hiukset ei kasva muka tarpeeks nopeesti tai mekoissa joku vikana, ja vaihtaakin mekkoja ja kenkiä monia kertoja päivässä. Rakastan kyllä niin mun prinsessaa <3 Molempia prinsessoita, ja prinssiäkin, vaikka välillä on niitä hankaliakin hetkiä. B:kin kyllä taitaa olla nyt uhma.

pinsessainen poseeraa

Miks muuten aina kun syntyy vauva niin ilmoitetaan että 'prinsessa/prinssi syntyi' tai onnitellaan 'onnea prinsessasta/prinssistä'?? Itekin varmasti oon tehny samaa, mut nyt kun mietin niin miks ihmeessä kaikki olis vastasyntyneenä kuninkaallisia, ja useat unohtaa sen sit aika pian. Harvemmin enää 8v pojasta kukaan sanoo että kun se mun prinssi tekee sen niin ja niin hienosti.

tytöt keinuu :)

Yhden asian mä oon mielestäni tehnyt nyt parannuksen mun elämään tässä lähiaikoina. Oon lasten kanssa pelaillu ja leikkiny ulkona aika paljon. Kyllä siitä itsekin tulee paremmalle tuulelle. Oon nyt oppinut pelaamaan siis käsihommaa, sekä lörtsyä, kuulostaa epäilyttäviltä :D Kun vaan saisin nyt itseäni niskasta kiinni ja tehtyä jotain tälle mun kropalle, niin ehkä yleinen mielialanikin paranis.

Seuraavan postauksen ajattelin tehdä joistain mun keräilyistä, ihanista 'leluista', kun oon niitäkin kuvaillu nyt tässä lähiaikoina.

Kevätkooma

Plaah, pitäiskö yleensä keväällä piristyä ja tuntea intoa kaikkeen ja muuta hauskaa?? Mua vaan väsyttää ja ahdistaa ja jumittaa ja kisuttaakin. Voi kun saisin vaan nukkua paremmin. Nää tytöt kun on millasia on..
D on tänään JO 11 kuukautta, ja tosiaan tuntuu et kaipaisin vähän vapaata siitä/kaikista. D-vapaahetkiä tarvitsisin jotta voisin paremmin huomioida isompiakin, ja kerralla kaikista -vapaata oman mielenrauhani säilyttämiseks. Mä en voi/kehtaa/pysty pyytää hoitoapua. Mun äitihän on sanonu ettei ota yöks alle 3-vuotiasta. Mä ehdin tulla kyl ihan hulluks tällä nukkumisella (eli nukkumattomuudella) jos hyvinkin tätä menoa mennään vielä 2 vuotta ja kuukausi. En oleta että D oppis nukkuu kokonaisia öitä pitkään aikaan, kun B:kin herää yleensä joka yö ja tulee mun viereen vaikka on jo kolme ja puoli vuotias.

Minkähän ikäisenä (lapsi) yleensä muut alkavat saada vapauksia lapsistaan??? Itse kun on lapset tehnyt, niin itse ne täytyy hoitaakin. En vaan tajua miten jotkut äidit voi olla kauniita ja pystyy/jaksaa/ehtii pitää huolta itsestään. Erittäin kateellinen olen. Mä vaan haluaisin suklaata, mielellään koko ajan. Ja mun ihan oma vika jos vaan läskistyn koko ajan.
Mutta joskus kokeilin olla ilman suklaata sata päivää, enkä laihtunut grammaakaan sinä aikana. Ja jos suklaa vähän ees auttaa omaan oloon, väsymykseen ja mielialaan, niin musta sitä ei sais sillon itseltään kieltä. Ehkä sitten jos tuntuis et muuten koko elämä olis hyvin ja olis aina hyväntuulinen niin sit vois kokeilla elämää ilman herkkuja.

D on muuten tehnyt pari kertaa jo pissan pottaan. (Woah!) Melkein heti tajus siihen pissaa kun laitoin istumaan siihen. Ja olihan se siitä tosi mielenkiintoista kaikella tapaa, niin että piti kädelläkin kokeilla litsis lätsis :D Hassu vauva. Paitsi ettei tää ehkä oikeesti enää vauva oo kun koko ajan kävelee vaan ja kuukauden päästä täyttää jo vuoden.

Eilen kirjoittelin jo 1-v bileiden kutsuja. Vähän ahdistaa koko homma, kun en mä helposti ainakaan saa täällä siivottua, enkä välttämättä tehtyä tarjottaviakaan, kun on näitä 'häiriötekijöitä'. Jotkut asiat olis vaan helpompaa tehdä ilman lasten läsnäoloa.
Ja pari tyyppii on jo nyt sanonu ettei pääse synttäreille, ja D:n se kummi kuka sitä ei oo vielä kertaakaan ees nähny, aivan varmasti ei oo tulossa.
Jos tässä nyt vähän avautuisin nyt tässä samalla, tää kummi on kyllä ihana ihminen, ja mun vanhin kaveri, ollaan tunnettu syntymästämme asti. Välimatkaa olisko meillä joku 300km. Niin hän on siis D:n kummi, ja kun mietin ristiäispäivää, niin kysyin siltä ja valitsin päivän sen mukaan että hän pääsisi. Ei kuitenkaan päässyt, sanoi että tulee seuraavana, tai sitä seuraavana viikonloppuna. No, hän perui sen. Sanoi myös että lähettäis kummilahjan postissa sitten, kun ei tullutkaan tuolloin (no se lahjan lähettäminen kesti varmaan vähintään 3 kuukautta).
Ehkä mä en vaan ymmärrä mikä noissakin asioissa voi olla niin vaikeaa, koska itse kyllä lähetän lahjat ihan ajoissa, enkä esim. anna uskotella et olisin ostamassa jotain lahjaa, jos en ees koskaan aio sellaista sille antaa, saatikka sitten että miten vaikeaa voi olla mennä käymään postissa. Itse käyn usein postissa eikä se nyt niin kovin vaikeaa ole se lahjojen lähettäminen. En ole lahjojen perään eikä se ole tärkeintä, tärkeintä olisi aika ja ajatus tietenkin, mutta miksi koko ajan lupaa tulevan ja kysyy mitä haluaa lahjaksi ja sanoo lähettävänsä sitten, jos ei kerran tee niin? Itsekin olen hänen lapsen kummi, ja kyllä mä ihan ilman mitään lähetän hänelle lahjat syntymäpäivinä ja jouluina, ja kävin ristiäisissäkin, vaikkei mulla oo omaa autoa ja silloin meidän välimatka oli vielä parisataa kilometriä pidempikin. Ja kun hän ei ollut käynyt ennen joulua shoppailee joululahjoja, ainakaan D:lle, niin kysyi sitten tilinumeroni mihin laittaa kummilapselleen että mä voin ostaa sille, sitten vielä joskus joulun jälkeen kysyi  uudestaan tilinumeroni sen joululahjan takia, mutta ei koskaan kyllä sinne mitään laittanut, eipä kyllä tuntuisikaan keväällä enää joululahjalta. Tosiaan ei ne mulle niin tärkeetä olis mut isompana lapset alkaa varmasti itse ymmärtämään tyhjät lupaukset.

Mä oon jo jonkin aikaa (en vain tämän ihmisen kohdalla, vaan useamman, melkein kaikkien vaikkei ne välttämättä olis antanu aihetta tällaiseen) päättänyt etten kerro lapsilleni etukäteen mitään asioita että kukaan olisi tulossa, ja joulun allakin saatan sanoa jos näyttää että lapset odottais lahjoja, niin että siellä ei välttämättä ole sulle lahjoja, se on joulupukin homma eikä ihmisten, ettei ne pety niistä tyhjistä lupauksista ja odotuksista. Parempi olla sanomatta että kummi tulee kylään, jos sen joutuu sitten perumaan, kuten tämä kyseinen kummi ensin perui ristiäisiin tulon, siirsi parilla viikolla, perui, siirsi seuraavaan kuuhun, perui ja siirsi että ennen joulua, perui, ja siirsi hiihtoloma-aikaan, perui, ja siirsi että synttäreille, vaikkei niitä ole vielä ollut niin on jo siirtäny kesälomaan. Mä en välttämättä jaksa uskoa että kesälläkään saisi aikaiseksi, joten ei aio lapsille siitä kertoa etukäteen. Kerron vasta sitten kun se kertoo olevan matkalla tännepäin.
Voi ei, nyt kuulostaa että olisin tosi ahne ja pinnallinen ihminen. Totuus on että tässä vaivaa ainoastaan tyhjät lupaukset ja tekemättömät teot. Ja ihmiset on silti hyviä ihmisiä, me ollaan kai vaan erilaisia ja ajatellaan näistä asioista eri tavalla. Joillekin ehkä on pikkujuttu unohtaa muistaa kummilasta juhlana tai koko ajan perua.
Ehkä tää mun tän hetkinen mieliala tässäkin asiassa johtuu tästä mun tän hetkisestä 'kevätkoomasta'.

Mutta siis katotaan nyt tuleekohan kukaan D:n ensimmäisille syntymäpäiville, vai onkohan ne nyt melkein ihan turhaa edes järjestää.. Ei se kyllä ees tarvii mitään lahjoja, mä en oo oikein keksiny mitään mitä itsekään annan sille lahjaksi, kun tosiaan ei tarvii mitään, kun B:lta on jäänyt sille kaikkea.

Kella on vasta 20 vaille 9 aamulla ja mä vaan haukottelen koko ajan (ollaan oltu jo luonnollisesti monia tunteja hereillä) ja tiiän etten tänään mee yhtään mihinkään enkä aio tehä yhtään mitään, kun vaan vahdin näitä lapsia kotonani. Haukotellaan ja makoillaan sit koko päivä, toivotaan suklaata kotiinkuljetuksena. Kokeillaan ainakin onnistuisko vain näin nyt tää päivä.

Daisy kävelee!

Taas noin kolme kuukautta edellisestä kirjoituskerrastani. Oonpas mä ahkera nyt tässä.
D pikkuinen on oppinut kävelemään. Ja täällä on oltu kipeänä. Ehkä se sairastelu on yksi syy siihen etten jaksa ja ehdi esim. kirjoitella. En muista koska oltaisiin oltu näin usein kipeinä, kun tämä talvi/alkukevät. Ollut tosi usein kaikilla tai jollakin meidän perheestä vatsatautia/ripulia. Tää oksentelu on kyllä mulle aina välillä hyvä muistutus siihen että ei kiitos, ei mulle enää raskautta. Kun joku vuorokausi tuntuu niin kamalalta oksennella, ja vaikealta hoitaa samaan aikan lapset, niin mites sit onnistuis useempi kuukausi putkeen, ei kovin hyvin! Tammikuussa mun yksi kaveri sai tytön. En valitettavasti oo kyllä nähnyt sitä kun vain kaksi kertaa. Vaikka hirveesti tykkään ja oon iloinen kaikista vauvoista, niin viitiskö sen nyt tunnustaa, että samalla oon hirveen kateellinen niistä (vaikken haluais olla). Oikeesti sillon kun näin sen vauvan vastasyntyneenä niin itkin illalla sitä asiaa että sillä on pieni vauva ja mulla ei oo enää pientä vauvaa. Ja ei se tunne varmaan muuten olis niin suurena tullut mutta kun ajattelee, ja hyvinkin tiedostaa samalla sen asian, ettei mulla enää koskaan voi olla pientä vauvaa. En saa enää koskaan itse kokea niitä maailman ihanimpia hetkiä ja asioita. Ja yksi toinen, mulle tärkeä ystävä, mutta kaukana lapissa, sai muutama viikko sitten myöskin tytön. Voi että se on kuvista päätellen suloinen, tumma pörrötukka ja niin pikkuinen <3 ai kun saisin itse sellaisen. Mä oon kyllä samalla tosi kateellinen näistä kaikista vauvoista, vaikka oon niin onnellinenkin. Tietenkin kaiken ihanan haluais olevan itsellään myös, eikö niin että se on ihan normaalia?? ainakin ihmiselle kuka kärsii kroonisesta vauvakuumeesta aina ja ikuisesti.

Vaikka mä tykkään niin tosi paljon, varmaan maailman eniten vastasyntyneistä, niin kyllä voin onneks sen myös myöntää että yhtä ihania hetkiä on myöhemminkin. Oli aivan ihanaa silloin kun D alko ryömimään, ja sitten kun otti ensimmäisiä konttausaskeleita ja alkoi nousta pystyyn sohvaa vasten. Niin kyllä tääkin on nyt tosi upeaa kun D alkoi kävelee. Vielä se on just sellasta tosi ihanan näköstä vähän haparoimmista -muttei varmaan enää kauan. Kävely on kehittynyt tosi nopeasti ja hyvin. Noin puolitoista viikkoa sitten sunnuntaina D otti useamman kerran 8 tai 9 askelta. Sitä ennen oli ottanut vaan yksi tai kaksi, ehkä pari kertaa kolme askelta. Ja maanantaina se otti useamman kerran jopa 23 askelta, tiistain ennätys oli 28, keskiviikon 30, ja torstaina käveli jo huoneesta toiseen ja kämppää ympäri ja jopa itkiessäkin (muistan näin hyvin koska oon kirjoittanut nää kalenteriin :D ), ja sitten alkoi näyttää siltä että ottais jo reilusti nopeampia 'kiire'-askeleitakin välillä, ja enää ei konttaa oikeastaan ollenkaan. Oon melkein joka päivä ottanu videopätkiä.
Mut eiks niin että vaikka D nyt kävelee, niin se on silti vielä mun pikkuvauva? <3

Noin viikkoa kävelyn oppimista aikaisemmin D:llä oli ehkä vauvarokko, käytiin lääkärissäkin, ja oli kamalaa katsoa kun pieneltä otettiin verta ensin varpaasta, sitten käsivarresta, sitten kantapäästä, ja parin päivän päästä taas tarkastuskäynnillä käsivarresta. Ei oo kivaa kun pientä kiusataan. Niin en mä sillon tienny että olis vauvarokko, sillä oli ollu neljättä päivää 38,5-39,1 (saattoi ainakin yöllä olla enemmänkin) kuumetta eikä laskenut hyvin kuumelääkkeellä, niin sen takia vein lääkäriin. Mutta lääkärissä tarkastettiin tosi hyvin, ja aika perusteelliset tutkimukset. Joku virus oli kyseessä, ja vauvarokkokin on virus. Seuraavana päivänä (tottakai aletaan itsestään paranemaan heti sit kun ollaan jo käyty lääkärissä! :D ) kuume oli selvästi laskenut ja iholla jotain täplämäistä ihottumaa, mut sitä oli vaan aika vähän aikaa. Ehkä se oli sit se vauvarokko. Nyt on sit enää vaan nuhaa ja yskää. Ja valitettavasti nekin voi pienelle olla hankalia ja vaikeuttaa paljon nukkumista.

D:hän aluksi nukkui hyvin, niinkun normaalit vauvat, mut oppi huonosti nukkuvaksi vauvaksi (niinkun K ja B on kans aina ollu) silloin ennen joulua joskus kun alkoi flunssa ja sairausputket. D herää joka yö 2-15 kertaa, ja haluaa nukkuu mun vieressä. Ei se kaipaa ees maitoa sillon, mut jos herää tosi usein, niin kerran tai pari annan pullosta maitoa, mut usein sitä helpottaa kun otan viereen. Jos jaksan niin vien takas omaan sänkyynsä jossain vaiheessa. Mä en oikein viitsi sitä älyttömän kauan huudattaa öisin kun se nukkuu B:n kanssa samassa huoneessa ettei se herää. B:kinhan herää vieläkin varmaan joka yö kerran -ja tulee mun (ja d:n) viereen. On ahdasta sängyssä, ja mä en nuku hyvin kun pitää vahtii ettei siitä tipu.

Mä oon ihan varma et oon vuosien varrella nyt lihonu, ainakin yks syy siihen olis just se että oon nukkunu ite tosi huonosti jo melkein 8 vuotta! Oon lukenu monia artikkeleita aiheesta 'uneton lihoo' ja uskon sen olevan totta ja ainakin yks aiheuttaja. Mun vaakahan meni rikki muutossa, mut oon ihan varma et oon d:n syntymän jälkeen edelleen vain lihonut, ja se on tosi surullista. :( Vaikuttaa hirveesti mun itsetuntoon, enkä ees halua mennä muiden ihmisten ilmoille mielelläni sinne muille näyttäytymään, etenkään puolituttujen, tai kavereiden keistä on tullut vähän erkaannuttua. Että yhtiä ja samoja voi vaan koko ajan nähdä ilman suurempia oman tunnon ällötys juttuja.

Vieläkö mä D:stä jotain muutakin kertoisin :) Sillä on jo neljä hammasta, se oppi maaliskuussa taputtamaan, ja nyt se välillä myös vilkuttaa, se ojentaa käsiään söpösti että ota syliin, välillä myös mummille ja ukille ja serkuillekin tekee niin. Ja joku uus hassu tapa on tullut nyt et kun haluaa syliin/huomiota niin menee massulleen lattialle. D nukkuu välillä tosi vähän päiväunia, joku päivä koko saldona oli joku 10-15 min, jonain päivänä tollasen lyhyen pätkän kaksi kertaa, jos hyvin käy niin saan yhdet tunnin tai reilun tunnin unet. Musta ton ikäisen pitäis nukkuu vielä enemmän päiväunia. Se on kyl niin söpö ja ihana, ja se on niin äitin tyttö, ja tosiaan usein ei kelpaa kukaan muu kuin mä. Kaikki kyllä sanoo et mun pitäis alkaa opettaa sitä jotenkin olemaan mun erossa. Vaikeehan mun on mitään tehdä kun toinen on koko ajan kiinni mussa. D oli 10kk neuvolassa 8185g, (kipeenä ollessa laihtui vähän ja oli 8030g) ja 70,4cm. (Viimeksi 8kk neuvolassa oli 7675g ja 68cm) D ei puhu vielä kun omaa kieltään, ja ehkä äiti-tyylistä, ja joku kerta meni vauvanuken luo ja samalla sanoi jotain vauva-tyylistä, ja anna, ja ihan kun tänään olis mulle huutanu vessan oven takaa 'avaa' kun mä olis siellä :D Muu on vauvahöpötystä. Samalla silloin mitattiin myös B. B:n 3v mitat eli viime kerralla oli 89,9cm ja 14kg, niin nyt 3 ja puoli vuotiaana hän oli 91,5cm ja 14,4kg. Molemmat kasvaa hyvin omaa vauhtiaan ja omia linjojaan. Ehkä heistä ei hirveen pitkiä oo tulossa kun mäkin oon sen 158cm. K on mein perheen ainoa pitkä tyyppi, se oli alkuvuodesta koulun terkkarissa (7v2kk) 128,9cm ja 24,9kg. Mut pojan onkin hyvä olla pitkä. :)

Voisinkohan mä laittaa tänne B:n ja D:n kerhokuvan.. Ettei se oo laitonta? Mut mä oon kuitenkin ostanut ja maksanut ne alkuperäiset kuvat, ja kuvat otti Suomen koulukuvaus, joten arvostus sitten niille, enkä edes väitä itse ottaneeni. Mut söpöjä kuvia tuli ja monta. Jos olis ollu vielä valkonen tai vaalee tausta niin olis ihan täydellisiä :) Pitäis silti ottaa D:stä kohta jossakin 1v kuvat, näissä kuvissa se oli 8kk.
No kai se on laillista ainakin näin valokuvana. Oli neljä B:n, neljä D:n ja neljä yhteiskuvaa. Yhteiskuvat oli tosi kivoja. Tässä yhdet kuvat.

B eilen tosi söpösti jutteli yhdestä kaveristaan, kuka oli Helsingissä meidän hyvää ystävä-perhettä, se on B:ia vuoden nuorempi poika. Kateltiin kuvia ja sanoi että on sitä ikävä. Ja mä sanoin et silläkin on ikävä sua, puhuu kuulemma susta usein, niin oli niin ihanasti iloissaan sanoessaa että se on oppinut puhumaan. Ja kun sanoin että ne varmaan tulee tänne D:n synttäreille, niin B suunnittele että se sitten pussaa sitä. Saa nähdä uskaltaako sit toteuttaa sen :D

K:lla menee koulussa hyvin, se on jopa jäänyt ekan kerran jälki-istuntoon! Ja vaikkei ehkä muista se oo hyvä juttu niin musta (etenkin koska mun mielestä syy siihen oli turha) se on tosi hyvä juttu, tarkoittaa ettei se ihan hiljainen hissukka sitten ehkä olekaan. Ja jäin mä itsekin ala-asteella useampiakin kertoja jälki-istuntoon (melkein jopa vielä turhemmista syistä). Ja K on ystävystynyt paremmin muutaman pojan kanssa ja usein koulun jälkeen soittaa että voiko joku tulla meille kylään. :) On silläkin silti välillä Helsinki-ikävä ja kavereitaan, mutta eihän se ihme oo, onhan mullakin sinne kova ikävä. Pienemmillä on tietenkin helpompaa, kun unohtaa nopeemmin.

Yksi D:n lempihomma nykyään on kiipeillä minne tahansa, etenkin lelukoreihin.

 ja lopuksi B poseeraa G1 My Little Ponyen kanssa (kuvassa 71kpl) (kuvasta puuttuu 5kpl, ja lähdössä pois 2kpl, ja B sai näistä 4kpl, joten jos lasketaan mun G1 ponyt nyt niin niitä on 70kpl :) )

Täällä taas :)

Tiedän, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne. Välillä mietin että lopettaisin kokonaan. Mutta itseni takiahan tätä vaan pidän, joten kai se on ok, että kirjoitan vain kun ehdin/muistan/jaksan/haluan. Aika on kulunut tosi nopeasti. Ja tietenkin, kun kolmea lasta hoidan, ei aina ehdi kirjoitella vaikka ehkä haluaisikin.

Uusi vuosi on kuitenkin alkanut, ja nyt jo on uudenvuoden lupaukseni ehtineet mennä mönkään. Yritän paremmalla ajalla niitäkin uudestaan. Joulu meni hyvin, lapsilla oli loppujen lopuksi kivaa vaikkei kaikkea mitä toivoi, saanutkaan lahjaksi.

D on kasvanut ja kehittynyt paljon. Mitoista tiedän huomenna enemmän kun on 8kk neuvola. Mutta puolivuotiaana on oppinut konttaamaan, ja nyt ei tosiaan ole aikoihin enää ollut pikkuvauva, kun ei pysy hetkeäkään paikoillaan, konttaa perässä ja nousee jatkuvasti seisomaan, ja sitten sillä on jo kaksi pikkuista hampaan alkua. D on ollut mun lapsista nopein oppimaan näitä juttuja, B ei edes ryöminyt, ja alkoi siis liikkumaan vasta 9kk kun oppi konttaamaan, ja K ensin pyöri, ryömi ja konttasi 7kk ikäisenä. K oppi kävelemään 9kk, joten katsotaan aikooko Dolla tässäkin K:a nopeampi. Ihana mun pikkuinen D silti on. Ja tuun varmaan aina pitämään sitä mun pikkuvauvana, onhan se mun nuorin, ja viimeinen vauvani. Kaverilla on huomenna laskettu aika, niin kohta pääsen vastasyntynyttäkin halimaan. :)

B:lla oli viime viikko muutosten viikko, se on tottunut olemaan vaan kotona mun kanssa. Välillä tietty vähän mummin ja ukin luonakin. Mutta tuolla missä olemme syksyn käyneet avoimessa päiväkodissa 'vauvakerhossa' B:n ja D:n kanssa, niin B aloitti siellä kerhossa, minne siis vien ja haen, ja jää sinne yksin muiden lasten ja niiden hoitotätien kanssa, se on 2 tuntia 15 minuuttia maanantaisin ja tiistaisin, ja oli heti ensimmäisestä päivästä lähtien yhtä reipas kuin muutkin, ihan kuin olisi aina käynyt kerhossa! Ja sunnuntaina B aloitti ensimmäisen harrastuksensa; tanssin. B oli jo kauan ilmaissut kiinnostustaan tanssiin, lauluun, esiintymiseen, niin oli tosi innoissaan, että heti kun oltiin kotona sieltä palattua, niin sanoi että haluaa mennä taas sinne. Ja kun siellä tanssittiin vielä sen lemppari Peppi-tanssikin. Se on 3-6vuotiaiden ryhmä, B näytti olevan pienin sieltä.

B ensimmäisen tanssituntinsa jälkeen

K ja sen uusi lempparilelu LittleBig ukkeli

D-vauvani <3

Haaste-vastaukseni

No tästä on jo kuukausia kun Helena haastoi blogissaan mut. Olen nyt vähän myöhäinen, ja kuvatkin lisään varmaan jälkikäteen, jos lisään. Mutta laitetaas nyt otain vastauksia.
1. Mistä tunnemme/tiedämme toisemme?
- vauvat on yhdistävä tekijämme, ja netti, elikkäs vauva-aiheisilta facebook ryhmistä. Oli ehkä joku ryhmä ennen kuumeilijoita..? Ja asumme molemmat nyt Lappeenrannassa, mutta ainakaan vielä ei olla tavattu livenä.

2. Elämäsi tähtihetki? Laita muutama kuva
- ehdottomasti jokaisen lapseni syntymä! Näistä on tuolla aikaisemmin vauvakuvia :)

3. Jos saisit päivän olla mies, mitä tekisit? Kuvia ehkä?
- riippuu olisinko silti minä miehenä vai ihan vain joku mies. Jos olisin kolmen lapsen yh-isä, niin ei varmaan se päivä muuttuisi juurikaan. Mutta toisaalta just nyt en ees osais kuvitella olevani mies :D

4. Mitä mieltä olet nimestäsi? Jos et pidä, mikä haluaisit olla nimeltäsi?
- Anu Kukka-Maaria, en oo pitäny siitä nimestä juuri koskaan, musta etunimi etenkin on tylsä, ja monta kertaa oon miettiny vaihtavani sen. Olisin halunnut tietenkin olla Barbie koska se on musta maailman kaunein nimi. Nyt oon kuitenkin antanu parhaimmat nimet mun lapsille. Itse siis voisin olla vaikka Sindy, Candy, Tiara tai joku 'prinsessa'-nimen kuuloinen.

5. Mikä on sinusta kaunista? Laita muutama kuva
- pieni viaton vauva. ja esimerkiksi pinkit kiiltävät korkokengät.

6. Oletko koskaan ajatellut miehesi näkökulmasta millainen olet (jos ei ole, niin muiden)?
-eli yleisesti ottaen miesten mielestä. Olen ajatellut ja pakko mun on olla tosi kamalan näköinen, ja ei-mukava ja kaikkee koska en muista että koskaan mun elämäni aikana kukaan mies olis ollu musta oikeesti kiinnostunut :'(

7. Mikä sinussa on kaunista ja hyvää?
- en mä voi vastaa tätä, en osaa vastaa tähän. vastaus olis vaan 'ei mikään'.

8. Mitä työ on sinulle? Ovatko sinulle työt kotona ja sen ulkopuolella yhtä arvokkaita?
-työt kotona, ja se on arvokkainta koko maailmassa. Toki joskus myöhemmin aion jonnekin työelämään, mutta en oo vielä päättänyt mitä se olisi. 

9. Jos sanot, ettet ole tehnyt mitään viime aikoina, mitä se tarkoittaa?
se tarkoittaa etten ole käynyt omaa sukua ja lasten harrastuksia ja lähikauppaa pidemmällä. 

10. Mitä mietit nyt? Laita muutama kuva
että pitäisi mennä nyt b:n kanssa halimaahan (mun sänky), ja laittaa ruokaa ja kirjoittaa tänään blogia.

Lapsiperheen päivä

Luin juuri netistä erittäin inspiroivan(?) jutun lapsiperheen viikonlopusta, siinä pointti oli se että miten äiti menee mielellään töihin vaikka on vauva kotona, mutta mä ajattelin nyt ihan huvikseni kirjoittaa omasta päivästäni, vaikken käykään töissä. Siinäkin kirjoituksessa oli kyllä asioita mitkä olisi voinut hyvinkin olla mun elämästä suoraan. Mutta tässä siis mun oma versioni:
(varoitan valmiiksi jos jotkut on tarkkoja ja haluaa alkaa valittamaan, että olen kyllä kaikesta huolimatta tyytyväinen elämääni ja kaikkiin päätöksiini ja taoihini elämässäni, ja että eihän aina kuulukaan olla helppoa ja kivaa ja on sallittua olla väsynytkin, ja silti rakastan täysillä lapsiani ja huolehdin heistä parhaalla mahdollisella tavalla eikä kukaan voisi MINUN lapsilleni olla parempi äiti tai huoltaja kuin MINÄ)

Aamulla heräsin ihme kyllä itse ensimmäisenä. Miten on Mahdollista? Ei juuri kolme vuotta täyttänyt B herännytkään ekana, tai ekaluokkalainen K, tai 4kk vauva. Mutta pian mun heräämisen jälkeen B huuteli jo sängyssään äitiä (joo kyllä osaa itsekin tulla pois sängystä, mutta joskus vaan tekee näin), joten mun täytyi nousta hakemaan se sieltä. Samalla tarkastin että vauva hengittää, kun havahduin että se ei oo herännyt kertaakaan koko yönä. Ja kyllä olikin sellainen tunne tisseillä, ei siis kovin mukava ollenkaan, vaan kuin olisin täyteen pumpattu Pamela ihan räjähdys alttiina, vähintäänkin roiskuaa maitoa joka suuntaan heti kun kuulen vauvan äänen. Kello oli siis jotain 6. Ja K:lla alkaa kahdeksalta koulu joten tänään nämä olisi voinut herätä. Ja tarkemmin ajatellen olis kiva jos D:kin heräis sen pari kertaa yössä syömään. No ei mun onneksi tarvinnut edes herätellä näitä kun kaikki kuitenkin heräsi sitten heti. Mutta miten mulla ei silti oo yhtään levännyt olo vaikka oon poikkeuksellisesti saanut nukkua kokonaisen yön? No ehkä se vaatis vähän enemmän kuin vain yhden hyvin nukutun yön.

Etsin K:lle vaatteet ja pyydän pukemaan, samalla kun laitan sille aamupalaa. B ei ota kun vain maitoa, ei sille kelpaa muu. Katsotaan ehdinkö itse syödä jossain välissä jotain aamupalaa. K syö leivän tosi hitaasti, koska sillä heiluu 7 hammasta, heilunut jo yli 4 kuukautta, mutta se ei tosiaan tee mitään edistääkseen että ne irtoais vaan pelkää sitä ja siksi syö varovasti takahampailla. Huomasin ettei se valkoinen paita näytäkään enää yhtään hyvältä K:n päällä. Kysyn onko se leikkinyt siinä munamiestä. On se. Tosiaan on niin venynyt, että kokeillaa vuoden päästä uudestaan, kun nähtävästi enää pesukaan ei ollut tehnyt sitä takaisin timmimmäksi. Etsin uuden paidan mikä jotenkin sopii niihin housuihin. Itse jos se valitsisi niin ne olis kyllä niin eri sarjaa keskenään ne vaatteet. Pyydän sitä itse kuitenkin sukat etsimään ja varmistan että onhan reppu valmiina. K tulee mun luo sukkalaatikon kanssa ja sanoo että täällä on vaan eripari sukkia. Ja housuja valitessani huomasin että nämä on viimeiset sisähousut. Mitä, vastahan mä eilen pesin pyykkiä! Onneksi löytyy toinen pari eriparisukkaan pyykkitelineestä. Samalla yritän kerätä vanhat pyykit pois, koska tänäänkin täytyy nähtävästi pestä. Harvoin saan vaatteita pesukoneen päältä enää kaappeihin asti, mutta tänään päätin yrittää. K:n vaatteet sain kaappeihin, muut vielä jäi odottamaan parempia aikoja. Laitoin pikapesun ja tälläkertaa siniset ja vihreät vaatteet.

D itkee, haen vauvan, räkää ympäri naamaa. Nuha on hankala pikkuisella. Ehkä sitä ei siks huvittanu yöllä syödä kun se on nuhassa hankalaa. Tää ei tykkää kun pyyhin sen nenää. No palkaksi maitoa. Jospa se nyt tyhjentäisi mun Pamela-tunnetta enemmän. Menen vauvan kanssa sängylleni syöttämään. Ei tietenkään saa ruokarauhaa, B tulee heti perässä siihen viereen. Ja mulla ei ole leveä sänky, meillä kolmella on siinä ahdasta, mut olen jo tottunut siihen, usein öisin nukun aina  jomman kumman tai molempien tyttöjen kanssa siinä. B heräili kauan ehkä 5-10 kertaa yössä. Nykyään onneks usein on riittänyt 1-3 kertaa yöheräämisiä, mutta haluaa herätessä tulla aina mun viereen. D siis keskeyttää pian syömisen keskittymishäiriöiden takia ja täyteen pumpattu poksahdusfiilikseni jatkuu vielä. No ehkä ensi kerralla saan syöttää rauhassa.

Pesukone soitti sellaisen mukavan pikkubiisin että pyykit on valmiina. D:a kiukuttaa joten otan mukaan vessaan ja laitan hoitopöydälle. B tulee perässä ja vinkuu maitoa. En tiedä missä se muki on mikä sille kelpaa, minne hän itse jätti sen aikaisemmin, yritin jo etsiä hetken sitä. Itsekään hän ei nähtävästi sitä löydä, tai ei osaa tai viitsi etsiä. B istuu pöntön päällä kun aloitan tyhjentää konetta, sanon että vahdi vauvaa ettei tipu, vaikka tiedän kyllä ettei sen vahtimiseen voi luottaa. Näen kyllä onneksi itsekin D:n koko ajan ja olen valmiudessa sekunnissa hyökkäämään sen luo. D kääntyy siitä selältä mahalleen ja hymyilee B:lle, pitää nyt tarkkailla koko ajan ettei se työnnä itseään peruuttamalla siitä pois tai ties vaikka just tänään olis eka kerta kun se onnistuu kierähtämään laidan yli. Loppujen lopuksi sain pyykit laitettua ihme kyllä kerralla.

Vitsi kello on kohta jo 11, K pääsee ihan just koulusta, on viikon lyhin päivä. Mä en oo ees ehtiny meikkaa tai vaihtaa vaatteita, olisin halunnut sen ehtiä, ja edelleen olen hiuksetkin sekaisin yöpuvussa. K varmaan kohta soittaa että uskaltaako tulla yksin kotiin. K on vasta vähän aikaa mennyt ilman mua, harvemmin yksin kuitenkaan, vaan serkkujen kanssa, kouluun. Vielä maanantaina sanoi ettei uskallakaan mennä yksin (tiedän että osaa, on tosiaan vaan uskaltamisesta kiinni), vaan mun pitää mennä viemään kouluun. Toivon että nyt alkaisi uskaltamaan hyvin jo, koska siinä on aina tehtävänsä pukea mut ja pikkusiskot, ja jos B:lla on kiukku hetki tai väsyttää, niin se on oma shownsa, ja D on siitä ihmeellinen vauva ettei nukahda vaunuihin, vaan yleensä itkee esim just tollaisen koulumatkapituuden ajan vähintäänkin. Ja mä saatan hermostua kun vauvan itkun säestyksellä B kiukuttelee ja K panikoi miten uskaltaa tulla koulusta yksin pois jos se on meillä ollut suunnitelmissa/toiveissa sitten sitä vastaan kun olen 'vielä tämän kerran' saattanut sen sinne.

Voi hitsi, unohdin että täytyy antaa B:lle ruokaa. K on varmasti koulussa syönyt. Miten musta tuntuu etten tänään ehdi laittaa ruokaa, vaikken mitään kummallista teekkään. No jääkaapissa on vielä vähän edellistä, lämmitän sen. Ja jotenkin musta tuntuu että yritetään sitten toisen ruuan ajaksi ajoittaa kyläily mummin luona, että se tekisi jotain ruokaa. B edelleen kiukuttelee kun ei saa maitoa. Sen mukia ei löytynyt. Ja mä kuitenkin eilen illalla vielä siivosin. Ehdin vasta eilen torstaina imuroida ekan kerran B:n viime lauantaisten synttärien sotkut. Siihen meni mun salkkariaikaa myös. Silloin mietin että onneks on tallentava digiboxi, mutta kuten usein käy, varmaan tänäänkin huomaan ennen illal salkkareita etten ole niitä edellisiä ehtinyt katsomaan tän päivän aikana.

Joka käänteessä kuuluu kolmevuotiaan suusta 'äiti papejii mujje' (silläkin on nuha, eikä itse osaa niistää), 'äiti anna maitoo' 'äiti missä mun muki on'. Yleensä tämä kutsuu mua nimellä 'äiti anna maitoo', siltä ainakin musta tuntuu. en vieläkään ole löytänyt sitä ainoaa mukia mikä kelpaa, vaaleanpunainen ikean nokkamuki. Siitä on juonut jo 2,5 vuotta, ja osais kyllä hyvin juoda tavallisesta, mutta kotona ei kelpaa kuin vain se. Ei kelpaa edes pilli tavallisen mukin kanssa. Onkohan tää tyttö nyt sit koko päivän juomatta jos ei löydy sitä mukia? ja muut nokkamukitkaan ei oo yhtä hyviä. D on saanut räkään ja pukluun koko hello kitty leikkimaton. Just pari päivää sitten pesin sen niin yritän nyt puhdistaa pahimmat kosteuspyyhkeellä.

'äiti missä  mun ponit on' -sun huoneessa
'äiti missä se jinna on' -sekin on sun huoneessa
hetken yksin siellä leikittyään b tulee itkien pois.
'ÖKÖTTÄ!' mun pitää rauhotella ja sylittää, ja meen katsoo, niin en enää nää siellä ötököitä. Se meni omaan kotiinsa. Silti B ei uskalla pitkään aikaan mennä sinne, vaan pyörii mun häntäkärpäsenä. Taaskaan en saa vauvan syöttämis rauhaa. Mutta vähään hän on tyytyväinen. Alkaa sitten hymyillä niin söpösti kieli ulkona suusta roikkuen että. Tämä oli jo hyvä palkinto tän aamupäivän koitoksille :)

Joka välissä yritän etsiä b:n mukia. Ei ollut sohvankaan alla. K:n huoneessa oli vain lattia täynnä palapelejä mitkä B:lta on jäänyt kesken. Koko ajan kuuluu B:n tekoitkua ja missä muki on äiti anna maitoo, tai sitten se vaan niin kovasti kaipaa tosiaan sitä. D nukahti sitteriin. Kaiken tän keskellä mietin miten kiitollinen oon siitä että tää on helppo vauva. Olohuone on taas täynnä B:n leluja, vaikka illalla raivasin ne pois. Ei toimi mun sääntö että olohuone on leluvapaa alue ja siellä saa olla korkeintaan yhdet lelut kerrallaan sinä aikana kun niillä leikkii. Ai niin buzz dvd ei toiminu, mun täytyy kokeilla putsata sitä fairylla pestä jos se tehoais..

Mun tosiaan pitäis meikkaa ja vaihtaa vaatteet, millonkohan mä ehdin värjää sen pinkin mun hiuksiin, oon jo ainaki viikon ollu keskeneräisesti ihan vaan pelkkä blondi. Porukat on lupautunu ottaa meidät kyytiin kauppoihin. Se on paljon kivempaa kun mennä bussilla kolmen lapsen kanssa, kun B on vähän sellanen et haluais olla vaunuissa D:n tilalla. Nettishoppailut on kesken. Usein pitää netissä shoppailla, kun ei aina pääse livenä, ainakaan koskaan itselleen, eikä lahjoja voi lapsilta salaa ostaa kun ne on aina mukana. Ja kun menee moniin paikkoihin eri puolille niin auto on hyvä kun täällä Lappeenrannassa ei bussit kulje kätevästi minne vaan. Ihan keskusta shoppailuun se on hyvä mut vain tänään on kodin ykkösessä uusin hevisaurus cd+dvd tarjouksessa kympin, ja lidlissä olis ponivärityskirjoja, sekin on eri paikassa, ja mun pitää jostain ärrältä (tällä alueella ei oo ärrää) hakee mun varaama rasmuksen keikan lippu (HUOM! Mä oon pääsemässä keikalle mein Helsingin 'lomalla'!) ja BR-leluissa tänään sais kaikesta 25% alennusta, ja tarviisin jotenkin K:n huomaamatta ostaa sen Komppi Momppi pehmon, kun nyt tänään ei olis enää niin liian överikallis.

D heräskin, mut on kiltisti, mut en ehkä silti pysty sittenkään vieläkään meikkaa. Ei se jokapäivä oliskaan niin justiinsa, mut jos tänään päästään noille kaupoille. Mut noi palapelit ärsyttää tuolla lattialla, mennään yhdessä B:n kanssa siivoo ne. Samalla se tietenkin vinkuu sitä maitoo. Pakko löytää se muki kun muuten ei saada mitään rauhaa! Samalla poden huonoo omatuntoo siitä että kun muistin että tänään on yhden kaverin synttärit, mutten muistanu sen kenellä oli tiistaina, muistin kyllä että joskus, mutta en että tasan milloin. Eli olin huono kaveri kun en onnistellu oikeena päivänä. Musta kovasti tuntuu et viime kerralla synnytin samalla puolet aivoistani. Sit D alkoikin itkemään, mietin että saispa se peukun suuhun niin voisin ehkä vihdoin tehdä jotain.

B ihme kyllä söi nätisti. Sitten siivoan lattialta ruuat, ja pöydältä maidot mitä se tahallaan levitti käsillä siihen koska oli väärä muki. Mut sitten alkoi 'lukemaan' Nalle puh-kirjaa. ja D on kiva ja söpö ja kiltti, joten haluan vähän aikaa tuijottaa ja halia sitä, ja jospa saisin sen vihdoinkin nauramaan. K soitti et pääsi koulusta ja tulee kohta. Vieläkään en oo siivonnu palapelejä enkä löytäny mukia enkä laittanu itseäni. Ehkä K auttaa mua mukin etsinnässä ja palapeleissä.

Kun K tuli, se helpotti vähän. Sillä tavalla ettei B ole enää koko ajan mun perässä (silti joudun edelleen käydä vessassa asioilla vessan ovi auki. Vaikka mulla on mikä hätä lapsilla täytyy aina olla sinne avoimet ovet), mutta kuinka monta miljoona kertaa siltäkin jouduin pyytämään auttamaan etsimään mukia ja siivoomaan leluja. Vihdoin kun aloin meikkaamaan, hetkeksi havahduin todellisuuteen; kyllä jopa minä vanhenen! Huomasin silmien viereen tulevan ryppyjä jos oikein suuresti hymyilen. Meikillä piiloon sen mitä saa, muuten valitettavasti täytyy itkuja pidätelle yrittää tottua asioihin.

K on jo monenä päivänä sanonut että viikonloppuna kuvataan elokuva, se on jo suunnitellut sen sisällön ja harjoitellut b:n kanssa. Mä odotan pelolla miten ehdin missään vaiheessa kuvata niiden leffaa. Ja äiti on jo monta kertaa pyytänyt millon teetän netissä valokuvia D:n ristiäisistä ym, mutta taidan tänäänkin jättää sen homman suosiolla odottamaan parempaa päivää.

Mä usein sanon kavereilleni kun ne sanoo et ne ei oo ehtiny kun on ollu niin kiirettä, että joo niin mullakin on ollu, en vaan tajua miten oon voinu olla niin kiireinen ja väsynyt vaikka en tee juurikaan mitään. Mutta ehkä tää kirjoitus selventää nyt sit sen :D

Tää oli vaan muutamalta tunnilta, mutta samanlaista jatkumoa tää yleensä on :D