SYNNYTYSKERTOMUS DAISYSTÄ

- Daisy 17.5.2012 –

Vitsi miten nopeesti ja yhtäkkiä se synnytys sit alkoikin! Olin vieny K:n ja B:n keskiviikkona (16.5) kaverille yöks. Sain sitten levätä rauhassa, tai toiveena oli myös että synnyttää rauhassa. Kotiintulo matka sieltä tuntui koko matkan ajan jotenkin inhottavalta, vähän epävarma siitä oliko supisteluja vai mitä lie kipuja, kun muutenkin olin ollu tässä joitain aikoja jo niin vaivanen ettei enää tienny mikä on mitä. Kotona se tunne kuitenkin loppui, ja sit menin myöhemmin vielä lenkille, eli pingviinimäiselle joen ympärys kävelylle, yritin saada niitä kipuja takasin, mut ei ne kunnolla enää tullut. Eikä sitten yölläkään tuntunu yhtään miltään, ei muuta kun vessassa pissalla ravaamista ja yritystä löytää hyvä asento. Mutta muuten sain ainakin hyvin nukuttuu kun kerrankin yksin kotona.

Helatorstai 17.5.2012

Aamulla kun heräsin niin ajattelin, että ei se siis vieläkään aio syntyy, monesti kuullu että yöllä alkaa supisteluja ja niitä olin toivonu. Mut sit kun nousin sängystä vessaan, en ehtiny pöntölle ajoissa ja märkää, ajattelin ehkä pissaa, oli tullu pikkareihin. Siinä sit vaihdoin pikkarit kun olin normaalit vessahommat saanut tehtyä ja menin takas sänkyyn loikoilee, niin samantien tuli tunne että pissattaakin lisää ja nousin ja kappas siihen lattialle lorahti jotain mun jalkoja pitkin. Ei pystyny yhtään pidättelee, ajattelin että en mä voi olla näin luuseri että pissaisin tälleen housuihini, tän on pakko olla lapsivettä. Kello oli aika tarkalleen 9. Kännykkä oli käden ulottuvilla ja siinä sen lapsivesiläntin päällä seisoessa soitin shokissa parille kaverille että mä luulen et multa tuli just lapsivedet! Toinen oli se kenellä lapset oli hoidossa, ja toinen lähti saman tien tulemaan meille. Yritin soittaa mun siskollekin mut se ei vielä vastannu. Sit mä soitin naistenklinikalle ja kerroin, kuulostin varmaan olevan tosi paniikissa, ja se luulikin mua ensisynnyttäjäks. No olin kyllä järkyttyny ja kaikki mulle uutta, mitä tässä nyt sit tekis, kun edellisten aikaan oon ollu jo valmiiks sairaalassa kun ne on käynnistetty. Se sano että tulisin illalla puol 9 sinne, tai aikasemmin jos alkaa supistaa säännöllisesti kovaa niin ettei suihku tai särkylääke enää auta. Soitin mun kaverille että mee vaan takas sinne lintsille, ei mun tarvii mennä sinne kun vasta illalla ellei ala supistaa. Sillon mua ei supistanu vielä yhtään. Se sit sano et se nyt tulee silti jo. Halusin kuitenkin heti suihkuun, mun jalat oli ihan märkänä. Ei siellä suihkussakaan tuntunut mitään, ja kun tulin pois niin mun frendi oli jo tullut meille. Oikeestaan aika pian kun tulin suihkusta mua alko supistaa. Ensin ne oli pienii eikä häirinny niin, mut jotenkin nyt tiesin että nää on kyllä supistuksia. Mä kyllä luulin et ne vois olla sellasii pikkusia monia tunteja ennen kuin alkais kovenee. Mun mielestä niitä alko siinä kymmenen aikaan tulemaan, ja ne alko nopeesti kyllä voimistua niin etten voinu samaan aikaan enää keskittyä meikkaamiseen. Frendi sano jo useemman kerran et nytkö lähetään sinne. Mä sanoin et niiden pitää koventua ja olla säännöllisin väliajoin, et voidaan alkaa ottaa aikaa miten usein tulee. Olin koko ajan niin että tuskinpa täs pitkään aikaan. Sain kyllä meikattuu ja kuivattuu hiukset, ja puettua, mut ei sit ehtinyt enää laittaa hiuksia, ja tiskaamaankin meinasin jäädä, ne supistukset voimistu niin nopeeta vauhtia. en muista paljonkohan olis ollu minuuttivälit kotona, mut musta niitä alko saman tien tulla niinkun nopeeta tahtii. Pakkasin vielä kameran ja kännykän, ja meikkipussin ja laturit, muuten valmiiseen sairaalakassiin ja me lähdettiin mun kaverin autolla naistenklinikalle. Autossa supistukset tuli 4-7 min välein ja oli kipeitä, että piti pitää tukea ja puristaa auton jostain jutuista samalla. Mut sitten oikeestaan kun nousin autosta niin tuli vasta eka järkyttävä, kesti varmaan kauemmin se supistus sit kun aikasemmin ne, kun mietin jo et pääsenkö mä ollenkaan tonne naistenklinikalle. No käveltiin sinne, ja se oli tuskaista ja aulassa mun kaveri sano heti niille että täällä on synnytys käynnissä minne me mennään, ja sit mentiin sinne minne opastettiin. Tiskillä se pyys neuvolakortin ja vähä kysy ja mulla oli siinä jo vaikeeta olla, ja sitten tuli aika pian siihen jo joku kätilö mua ottamaan, muistan et se esitteli itsensä ja oli samantyylinen nimi kun mulla niin sanoin vaan et eikun ********(mun sukunimi), ja sit se sano et ei kun mä oon :D niin joo, no mentiin heti synnytyshuoneeseen, mikä näytti ihan samalta kun se missä K ja B:kin on syntynyt, mut oli nyt eri verhot siellä. Se tarkasti mut ja olin jo 7 senttiä auki! Ei ihme että mulla teki niin kipeetä. Kello oli siis 11.15 kun tultiin naistenklinikalle. Se kyseli mitä mä haluan, haluanko ilokaasuu, sanoin että vaan epiduraalia. En muista monelta se laitettiin, ei kai tässä kauan ehtiny oikein mitään, kun kärvistelin vaan kivuissa. Vaihdoin ne rumat sairaalavaatteet ja kipristelin siinä pedillä. Välillä mun kaveri kaulitsi mun selkää jollain kylmällä kaulimella(vai olisko ollu kuuma, mun mielestä se oli ehkä kylmä?). Kai se vähän helpotti tuntemuksia hetkeks mut ei se niis supistusten ajoilla. Jossain vaiheessa se laitto sen vyön mulle että kuulu vauvan sykkeet. Ja epiduraalii tuli laittaa joku mies, se kuvaili sitä epäonnistuneeks suihkurusketukseks ja synnytyksen jälkeen huomasin että lakanat oli ihan keltaset. Eli mulla oli varmaan sen värinen selkä. Mutta mä muistelin K:sta että se epiduraalin laitto olis ollu ihan hirveetä, että olis tuntunu et olisin kuollu ja leijaillu kroppani ulkopuolella, ja kuullu vaan sellai häilyvästi että nyt on tosi tärkeetä että sä pysyt paikoillaan. Mut ei se ollukaan niin kamalaa, supistukset oli paljon kamalampia. Niin, ja siis yks mukava kätilöOPISKELIJA hoiti koko mun synnytyksen. Ja kaikki meni tosi hyvin. Olin pian jo 9cm auki, sit musta alko tuntuu et haluaisin jo ponnistaa. Epiduraali poisti sen pahimman kivun, mutta ei yhtään ponnistuskipua ja muuta. Hetken ajan ne kielsi ponnistamasta (muuta kun kakkaa. Joo, kyllä, mä kakkasin siinä pedillä) mut sain pian alkaa ponnistaa, kun oli vaan niin pakottava tarve, ei se ihan heti tullu, kokonaan ponnistusvaihe kesti 7min. Ensin tuli osa päästä, sit ne sano muutaman kerran että tee pieni ponnistus, kunnes pää oli ulkona, ja mun kaveri siinä vaiheessa kävi siellä päässä kattomassa vauvaa. Mun kaveri oli varmaan vähän shokissa tai innoissaan ja itki koko ajan, kun ei se oikein puhunu melkein mitään siinä, ja mä karjuin kun mua sattu. Eniten sit ponnistaessa sattu se kun sen olkapäät oli siinä. Mut huh, sitten se vauva tuli ulos. Ja oli tyttö! Melkein mustahiuksinen tyttö! Oli kyllä niin ihanaa! Paljon Onnea Daisy, ihan ensimmäisenä syntymäpäivänä! Olin niin iloinen että nyt tää koetus oli ohi ja sain ihanan vauvan mun syliin. Vähän sitä pyyhittiin ja sain verisen tytön viereeni. Vasta vähän ajan päästä sitten rinnalle imemään, minkä se sitten löysi jo pienen hakemisen jälkeen siellä synnytyshuoneessa jo sen oikean otteen. Olikohan tässä välissä napanuoran leikkaus, siis ennen kuin sain syliin vai mun sylissä..? Mun kaveri sen leikkas ja oli kuulemma sitkeä. ja sitten istukka pihalle ja kaks tikkiä alapäähän. Siinä se, koko homma oli nopeesti ohi. Daisy syntyi tasan 12.00, kun lapsivesi meni 9.ltä ja supistukset alko 10.ltä ja sairaalassa oltiin 11.15. Nopea neiti! :D

Kävin suihkussa, en enää pessyt hiuksia vaikka olin hirveesti hikoillut synnytyksen aikana, mut olin pessyt jo aamulla, ja vauva pestiin sillä aikaa myös. Sitten kätilö kysyi multa haluunko konjakkia :D olin ihan ihmeissäni että no en halua! miten sellasta edes tarjotaan. Mut siihen oli se syy että sais pissattuu/tuntis pissanneensa epiduraalin jälkeen, kun se kai jotenkin vaikuttaa kun en tienny olinko pissannu vai mitä oli tullu ja mistä aukosta. Siis kun synnytyshuoneesta pääsis osastolle kai vasta kun on saanut pissattua itse. Mut mä voin sitten aivan loistavasti synnytyksen jälkeen! Eikä istuminenkaan sattunut peppuun. Eikä alkanut myöhemminkään sattua, että jos alussa olis vaan se puudutus vaikuttanut. Daisyn synnytys ja syntymä meni siis tosi hyvin ja tosi nopeesti. Ja ihanaa että syntyi luonnollisesti. Mun mielestä ei kyllä silti käynnistetyt eroa tästä juurikaan. Varmaan saman verran kaikki sattui, ja yhtä nopeesti kaikki tapahtui on mulla sit käynnistetty tai alkanut näin lapsivesillä ja supistuksilla. Paitsi B sattui tietenkin eniten, kun ei ollut yhtään mitään kivunlievitystä. Mut olo oli heti niin pirteä ja niin onnellinen, ja monet sanoi etten näytä yhtään siltä että olisin juuri synnyttänyt :D Vaikka mun maha olikin vielä löysä pallo, kuitenkin pienempi pallo. Ja nyt mun mielestä on maha taas pienentynyt kyllä siitä. Onhan se se kohtu mikä on ensin jättiläinen sit siellä, ja sit alkaa supistua normaalimittoihinsa pikkuhiljaa.

Meidän pikku prinsessan mitat siis oli 3546g, 50cm, päänympärys 34cm. Aika keskimääräinen tyttö. Mutta hyvä että syntyi jo näillä viikoilla 38+3, koska mun tunne oli siis koko ajan oikea että iso vauva tulossa, olis varmaan ollu rv 41-42 jo hyvinkin yli sen 4kg. Mutta voi että kun hän tuntuu silti niin pieneltä. Ei sitä muistanut yhtään miten pikkusia vastasyntyneet on <3

Kaksi yötä oltiin sairaalassa, K ja B kävi katsomassa useemman kerran, mun kavereiden tai mun siskon perheen kanssa. Kyllä ne tykkää pikkusiskosta kovasti <3 B:kin koko ajan silittämässä Daisya ja sanoo miten se on ihana tai söpö tai miten sillä oli ikävä sitä tai miten tykkää siitä ja on sen ’kaveji’. Mun sisko haki meidät kotiin, ja kotona odotti Daisyä kaikki sen viisi serkkua ja K ja B. Että kyllä meillä oli aika hälinää ja täyttä tässä sen aikaa :D Mutta tietenkin kaikki haluu tavata uuden vauvan. 

Raskauden aikana lihoin noin 11kg, kotona 4 päivää synnytyksestä enää plussalla noin 3kg, Vyötärön ympärys oli parhaimmillaan 100cm, ja sekin on nyt mitattu taas, mutten sitä viitsi tähän silti kirjoittaa. On vielä työtä kropan suhteen.