Mietin tässä tosiaan, että kyllä mussa täytyy olla jotain tosi paljon vialla, sellaista mikä ilmenee jo ensitapaamisella, koska harvemmin tapaan ketään enää toista kertaa. Harmi vaan, kun en itse tiedä mikä se on. Mutta kun ajattelee koko mun menneisyyttä, niin eihän mulla oo ollut yhtään pidempää, vakavaa suhdetta. Ei kukaan halua mua, ei kukaan oo koskaan yrittänyt saada mua hetkeä pidemmäksi aikaa. Mä en ees tiiä miltä tuntuu olla tykätty ja haluttu ja jonkun mielestä ihana. Ja kaikkien pitäis saada tuntea se. Toki mun lapset toivottavasti rakastaa mua ehdoitta, niinkun mäkin niitä, mutta tarviisi myös että tuntisi jollekin aikuiselle olevan erityinen ja tärkeä.
Jos miettii, että lapset vaikeuttaisi asioita, niin ei kyllä mulla ennen lapsiakaan ollut mitään. Itseasiassa kuulin jopa usein, että luulen liikoja itsestäni. Ja olin silloin ihan normaalin terveen itsevarma. Ja jos vieläkin olisin, niin olisin varmaan onnellisempi kun näin, itsetunto jostain syystä romuttuneena. Ehkä sillon kun niin aina sanottiin, pikkuhiljaa iskostui mun päähän että 'ai mä en siis oo yhtään mitään enkä saa itsekään pitää itsestäni', ettei mulla oo arvoa. No näin on kyllä ainakin käynyt, että eipä ainakaan enää luulla varmasti yhtään liikoja itsestään.
Siinä missä oon sivusta seurannut kun joillakin kavereilla on ollut koko ajan poikaystäviä, ja niillä on ollut ehkä välillä useampiakin niistä kiinnostuneina, että on ollut ihan valinnanvaraa tarjokkaista, niin kukaan ei oo koskaan jaksanut katsella mua pääasiassa yhtä iltaa pidempään. (No on mun ennätys ehkä joku 4 kuukautta hengata saman kundin kanssa, mutta en kyl tiiä oikein siihenkään syytä, miten kaikki yhtäkkiä vaan loppui. Ehkä tuli jotain parempaa tarjolle..?) Se on oikeestaan ainoa, kaikkien muiden tapaamiset rajoittuu varmasti yhden käden sormilla laskettaviksi, ja yleisin on toi yksi kerta vain.
Miksi ihmeessä mulla on näin, aina ollut? Tuntuu siltä että olisin melkein ainoa kuka on koko ajan kärsinyt tällaisesta yksinäisyydestä.
Liittymättä mitenkään tähän asiaan, mä yhdistelin kuvia mun 'festarivauvoista' :D
Yks yhdistävä asia on että jokaisesta piti saada saa dalmantialaispuku päällä kuvia. Ja yrittetty poseerata samalla tavalla, tosin lapsia on vaikee saada samaan asentoon ja ilmeeseen :D
Nää on syntyny eri kuussa niin on ihan eri ikäisiä näissä kuvissa vaikka kaikki kuvat on otettu heinäkuussa. (paitsi se missä D on ihan vastasyntynyt niin kesäkuussa.) Ja isommat D-kuvat ei oo kyllä Kaisaniemen puistosta Tuskan tai muun ulkopuolelta, vaan mein pihalta.
Tässä dalmiksina K 7kk, B 9kk ja D 1v1kk.
Ja toisena tuska-päivänä puin B:n eri asuun, niin tässä nyt festarivauvat omissa asuissaan. K:sta on samoja kuvia kun sillon oli vaan muutama kuva, joista YRITETTY ottaa mallia muihin :D Ja D tosiaan oli tossa pari viikkoinen, joten ei oikein voinut istuttaa pientä itse.
Ja tässä nyt jokaisen festari-vauvan kanssa muunlaiset 'suosikkikuvat',
missä ei oo yritetty sitä samankaltaisuutta :)
Maailman ihaninta on vastasyntynyt vauva <3
löysin tän blogin ihan randomilla googlest, ja pakko sanoo et kirjotat ihanan avoimesti tääl. Toinen mainitsemisen arvonen asia on se että sun pojalla on mahtavin nimi ikinä ;)
VastaaPoistaTerveisin: Kentsu :)
Kiitos! Ja sullakin on aivan mahtava nimi! :)
Poista