7.1.2015

Joulun ajan asiat (vähän jälkijunassa)

 Joulu ja kaikki muu hässäkkä on tässä nyt mennyt, joten vaikken niistä ole kirjoitellut, niin enää ei pahemmin innosta kirjoitellakaan. Pikaisesti Joulusta muutama kuva. Hyvin joulu meni, ja Uusi Vuosi otettiin ilolla vastaan, ja toivotaan parempaa vuotta. Joulujuhla esityksiä oli K:n luokalla koulussa se perus-evankeliumi (K oli lammas), ja B ja K kun harrastavat tanssia, niin oli Lappeenranta-salissa iso jouluesitys missä kaikilla tanssiryhmillä oli esitykset. K:kin on tainnut nyt innostua tanssista, kun kaverin kanssa harjoittelee breakdance esitystä, että osallistuisivat koulun Talent-kisoihin. Musta on ihanaa huomata se innostus, mutta kunhan muistaa ettei kilpaileminen ole pääasia, ettei pelkästään lähde tavoittelemaan voittamisen toivossa, vaan muistaa että pääasia että on kivaa, ja saahan siinä esiintyminkokemustakin.


 Osan lahjoista oli tontut tuoneet valmiiksi kuusen alle, annoin aamulla avata ne, mutta myöhemmin mentiin mummin ja ukin luo minne tuli Joulupukkikin, niin siellä saivat lisää lahjoja. 


Tää on jotenkin niin ihana kun B avas tämän paketin, oli niin innoissaan, että melkein tuli itku ilosta!


Parit poseerauskuvat tottakai :)






K Joulujuhlaan menossa :)


Barbie ennen ryhmänsä lattari-esitystä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti